Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 6. helmikuuta 2014

Rauhallinen torstai

Päivänkulku jälleen kuvina ja kellonaikoina.

6.00  16v herää itse!
6.30  Oma herätys. Herätetään samalla isäntä ja 8v.
6.45  Isäntä lähtee kahvin juotuaan jonkun kanssa hakemaan Tampereelta autoa jollekin. 8v syö kanssani aamupalaa ja juoksee tietokoneelle, koska on myöhempi kouluaamu ja haluaa silti nousta aiemmin ja ehtiä koneelle ennen koulua. 14v nukkuu ja potee vatsatautia.
7.00 16veen bussi tulee. 
7.10 Yksi hoidokki tulee hoitoon. Muita ei olekaan tulossa tänään.
7.30  Herätän 11veen ja ojennan aamupuuron hoitotytölle.
8.00   8 ja 11v lähtevät busseillaan kouluihinsa. 5v herää ja syö.
Alan valmistella lounasta.

8.45  Pissalle ja pukemaan. Lähdetään hoidokin ja oman 5veen kanssa kävelemään toisen hoitajan pihalle leikkimään.
10.40  Tultiin takaisin ja sisälle. Oltiin ihan jäässä ja siksi aiemmin takaisin. Pakkasta vain 5 astetta, mutta kylmä viima palellutti sormet ja varpaat. 
10.50  Teen muffinssitaikinan valmiiksi päiväkahvia varten.


11.10  Nakkisoosia pöytään! Muffinit uunissa.



11.40  Hoidokki potalle ja päiväunisatua lukemaan. 5v  nuolee taikinakulhoa.


12.00  Kahvi tippumaan ja muffinit valmiita. Hetken päästä syödään niitä 5veen kanssa. (14v uhkarohkeana söi 2. Katsotaan kuinka käy.)

12.15  5v loikkii tietokoneelle.
12.50  Katson nauhalta yhden tv-ohjelman. 5v lopetti tietokonehommat ja pyysi isosiskon nukketalon. 
13.30  8v tulee koulusta. Kasasin yhden nurkassa paketissa jonkin aikaa seisseen pienen hyllyn. 8v söi muffinin ja juoksi tietokoneelle.


Tyhjensin astianpesukoneen. 5v auttoi vähän. Järjestelin paikkoja ja tiskasin.


14.30  Hoidokki herätetään ja aletaan laitella välipalaa pöytään. (tässä on kyllä eiliset välipalakuvat kamerasta, mutta laitetaan)


14.45  11 ja 16v tulevat busseillaan kouluista.
Välipalan jälkeen sisäleikkejä. 
15.40  Hoidokki lähtee. Ranskalaisia uuniin ja imuroimaan. 

16.30  "Terveellinen" päivällinen: ranskalaisia, lihapullia (eines) ja ketsuppia. (8v kieltäytyi tulemasta pöytään koska ei tykkää)


16.40  Isäntä saapui kotiin Tampereelta.
Pyykkien lajittelushow ja tietokoneen tuijotusta.


18.00  Olisi pitänyt lähteä viemään 16 v harkkoihin, mutta ilmoitti, että ne on peruttu, koska valmentaja ei pääse töistään lähtemään. Nyt on sitten ilta vapaata. Mitä ihmettä! Voi ainakin suunnitella huomisen ruokakauppalistaa. 
19.15  Iltapalalle kaikki!!!
20.00  8v+5v hampaiden pesulle ja sänkyyn. 
Keittiön siivous.

20.45   Tässä tätä kirjoittelen. 11v kävi juomassa kaakaota vielä ja TOIVOTTAVASTI menee hampaiden pesulle. Teinit hoitaa itsensä puolihuomaamatta nukkumaan. 14v nyt on maannut koko päivän heikossa hapessa.
Ilmeisesti tässä pitäisi nyt sitten hoitaa itsensä nukkumaan piakkoin. Jos vielä hetken tuijotan tietokonetta. Jos oltaisi harkkoihin menty niin tähän aikaan oltaisi takaisin kotona ja pienten unillemeno-operaatio olisi vasta nyt.
Öitä!!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti