Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

lauantai 7. marraskuuta 2015

Askarrellaan lapasia


Tänään suunnittelin ensi viikolle hoidokeille, että askarrellaan lapaset, jos talvi vaikka tulisi nopeammin. Kivan ohjeen löydettyäni laitoin meidän ekaluokkalaisen testaamaan sitä ensin. Hänen mielestään se oli kiva homma. Tässä tulos.  

Ensin minä piirsin kaavan taitetulle paperille, leikkasin irti ja jäljensin kartongille.


 Sitten tyttö sai maalata melko paksusti toisen puolen, jonka jälkeen painettiin toinen puoli kiinni maalattuun ja avattiin varovasti. Jätettiin kuivumaan. 




Tämän jälkeen leikattiin taitosta pitkin ja solmittiin langalla yhteen. 
Tätä kokeilemme ensi viikolla ilman muuta. Vaatinee valvontaa, että pienemmät malttavat olla maalaamatta molempia puolia. Meidän tytöllä oli vaikeuksia laittaa maalia tarpeeksi paksusti, että se tarttuisi toiseenkin puoleen. Sitä piti isommalla vähän valvoa. Sitä laitettiin pari kertaa lisää ja taas painettiin tumput yhteen kunnes lopputulos miellytti. 


Minun oli itse pakko kokeilla löytämääni ohjetta tehdä kuusenkoriste-lumihiutale. Tätä voinee soveltaa joulukuussa. 


Päätin järjestää paikkoja ja siirsin pöydän vinoon. 


Löysin myös puunpalasen joita kesällä sahattiin ja tyttö maalasi lapasenteon jälkeen senkin. Pitää porata reikä siihen vielä ja ripustaa johonkin.



Pyysin jotakuta tekemään marianne-muffinsseja ja 18v suostui. 


(Tässä vielä alkuviikon muikut, joita paistettiin urakalla kun isäntä sitä saalista sai. )


Ja tälle päivälle aamulla itse tein, kun oli ihan pakko saada jo joulutorttuja. Olisin voinut syödä pellillisen. (No, oli minulla glögiäkin. Ei kerrota muille. Juotiin sitä 7veen kanssa.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti