Suurperheen Arki

Suurperheen Arki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mutismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mutismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Erityislapsen toiminnanohjausta

Tokkiinsa ihan perusperttukin hyötyy tämmöisistä ohjetauluista ja päiväjärjestyksistä mikäli tarve vaatii. Kuten tässä jo on käynyt ilmi, niin huomenissa lähden aamutuimaan töihin, enkä ole huoltamassa 8veetä, enkä laittamassa taksiin. 11v:hän lähtee nyt aiemmalla taksilla jo seiskalta, että siitä ei tarvitse huolehtia enään. Laminoin tämmöisen lappusen seinään tyttöselle, että siitä kun katsoo mitä tarvii tehdä ja että kaikki on hanskassa, niin loppuajalla voi tehdä mitä huvittaa. Parina aamuna jää odotusaikaa reilu kaksi tuntia ja kolmena reilu tunti. Koristelin laatikostani löytyneillä kissatarroilla kun kyseinen lapsi sattuu olemaan kissafani. Taulu otettiin vastaan tyytyväisenä.


Autismikuntoutusohjaaja suositteli käynneillään tämmöistä taulukkoa koko viikolle ja teki sen valmiiksi perusasioita myöten. Siis niitä jotka eivät yleensä muutu viikosta toiseen.  Minä laminoin sen ja tyhjille muuttuville kohdille kalvotussilla voi kirjoittaa muuttuvat asitat. Esimerkiksi ensi lauantaina hänen koulullaan on vanhempienpäivä ja on siis koulua. 


8 veeltä, jolla on siis selektiivinen mutismi, lakkautettiin lääkäri ja hoitosuhde syksyllä kokonaan. (Aivan outoa!) Vaikka asiat eivät juurikaan ole muuttuneet. Käskivät tarvittaessa ottamaan yhteyttä uudelleen, mikäli huolta ilmenee. Opettaja otti luvallani vastikään uudelleen asian tapetille ja soitti psykologille. Tyttöä halutaan nyt tehostetun tuen piiristä koululla erityisen tuen piiriin. Psykologi soitti minullekkin ja ihmetteli miksei sitä ole jo aiemmin haettu erityiseen tukeen. Nyt vaihtuu koulu syksyllä ja kaikki on tehtävä. Tiedän, että homma taantuu alkuun. Nykyään on koululla jo vaikeuksia. Vaikka tyttö puhuu hiljaa kavereilleen ja on välillä reipas, niin pienienkin lomapäivien jälkeen kaikki taantuu ja hommat eivät suju ollenkaan.  Kieltäytyy tekemästä yhtään mitään. 
Psykologi kyselee lääkärin mielipidettä ja jatkossa tyttö otettaisiin kenties johonkin neuropsykiatriseen työryhmään tai jotain.... en muista tarkkaan....tai sitten peräti osastolle joksikin aikaa tutkittavaksi. En tiedä mitä tutkisivat... Katsotaan nyt sitten!
Mutta sitä odotellessa aloitetaan työviikko! (eipähän tarvitse tytön opettajan soitella enää minulle työpäiviensä päätteeksi kun voidaan keskustella joka päivä opettajanhuoneessa.)  =)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

8v synttärihumu

Meidän selektiivinen mutistimme vietti synttäripäivää sunnuntaina. Kutsui 3 kaveria, joista yksi kävi lauantaina kun ei sunnuntaina olisi päässyt. 2 tyttöä siis tuli synttäreille ja heidän äitinsä jäivät vuorotellen seurakseni kun tuttuja sattuivat olemaan. Mietin, että miten meidän 8v uskaltaa puhua nyt, kun on kaksi eikä yksi vieras. Hyvin sujui. Uskaltautui höpöttämään heidän kanssaan vaikka minä ja vieras aikuinen istuttiin samassa olohuoneessa. Meidän tyttö ei varmaan huomannut edes ajatella innoissaan, että joku kuulee. Hyvä asia! Koulussa on tapahtunut edistystä. Tyttö on eka kertaa koko kouluaikanaan suostunut ottamaan opettajan mukaan lukutuokioon, jossa yleensä ollut 1-2 kaveria ja ihan alussa viime vuonna pelkkä avustaja. Nyt on lukenut myös opettajan kuullen. Ja vastannut kysymykseen, mikä on pikkuveljen nimi. =) Pieniä onnistumisia ja ilon aiheita. Tytön lääkärisuhde lopetettiin. Lääkärin mielipide. Yhteyttä voi ottaa edelleen jos aihetta huoleen ilmenee.


Ostettu synttärisälää Tigeristä
 Käytiin lahjaostoksilla lelukaupassa. Mukaan hän halusi tämmöisiä takiaisia. Näitä hän haluaa käydä lisää ostamassa kun kummi oli laittanut rahaa tililleni sitä varten.


Myös isosisko 14v halusi tulla alkuun rakentelemaan elukoita takiaisilla. Tässä meidän sankari.



Sankarin koristelema kakku


Tarjoilut valmiina vieraiden tuloon.

 Itse pöydästä ei tullut kuvia juhlan aikaan. Jotenkin kun toisessa kädessä roikkuu liki 10 kiloinen vauva ja toisella hoitaa kaiken muun häslingin ja tarjoilun niin unohtuu helposti näköjään kuvata tilannetta.




Löytyi vanha viiri laatikon pohjalta niin sen laitoin vielä pöydän päälle koristeeksi. Oli oikein mukavat synttärit ja vieraat.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Taudin kourissa




Kun meidän 7v viime viikolla oksensi, niin tässä sitä sitten oltiin torstaipäivä maate. Otettiin yhdessä päiväunet. Aloin sitten perjantai-iltana itsekkin oksentaa sekä ripuloida ja sitä kestikin sitten pitkälle aamuyöhön. Sen jälkeen pari päivää puhuminenkin sattui kun selän lihakset olivat joutuneet niin paljon töitä tekemään yökkimisen takia. Isomahaisena ei mitenkään mukavaa touhua. Lauantain nukuin koko päivän pienellä lämmöllä. Syöminen ei kiinnosta hirveästi vieläkään. Välillä yrittää syödä jotain pientä aina, mutta jotenkin huono olo on kaiken aikaa. Muita ei ole pahemmin sairastunut. 16v oli maanantaina poissa koulusta valittaen huonoa oloa, muttei ilmeisesti ollut muuta kuin kerran ripuli. 

Meidän 7v on koulussa jatkanut tyytyväisenä kavereille (ja joillekin muillekin) puhumista ja sosiaalistunut kovasti. 2x viikossahan hällä on avustajan kanssa kahdenkeskinen hetki, jossa tutkitaan tytölle mieluisaa kissakirjaa. Tätä kutsutaan" kissahetkeksi".( Lääkäri siis tämmöisen silloin syksyllä määräsi koululla pidettäväksi, että uskaltaisi vihdoin jotakin edes kuiskata avustajalle kahdestaan.) Tämä on tuonut erittäin hyvän tuloksen vaikkakin kesti. Avustaja on hienosti jaksanut noudattaa kirjaimellisesti lääkärin neuvoja toimiessaan erityislapsen kanssa vaikkei avustajalla ole itsellään kokemusta tai koulutusta asiaan. Hän vain sattuu olemaan asiaansa innostunut. Maaliskuun palaverissa lääkäri käski koulua ottamaan seuraavan askeleen (kun nyt puhuu jo jotain pientä) että pikku hiljaa otetaan hetkelle mukaan yksi koulukaveri kerrallaan mukaan ja myöhemmin aikuinen. 1-2 kerrallaan. Viime viikolla oli kaveri mukana, jonka kanssa lukivat kissakirjaa ääneen normaalisti. Eilen oli tyttö iloinen kun tuli kotiin ja sanoi kissahetkellä jutelleensa hirveän paljon avustajan kanssa. Tällä kertaa olivat kahdestaan kun kaverit olivat ehtineet jo lähteä ulos. Ilmiselvästi ylpeänä itsestään. 
Lääkäri oli palaverissa silti pidättyväinen ja sanoi,ettei tämä tarkoita, että asia olisi nyt kunnossa. Töitä pitää jatkaa,että saadaan kaikki automaattiseksi. Lääkitystä alettiin pikku hiljaa vähentämään, että kesäkuussa siitä päästäisi lopulta eroon kokonaan.

10v on alkanut hinkua uuteen kouluunsa yöksi. Siellä kun on oppilaskoti kauempaa tuleville oppilaille, jossa asuvat viikot. Meidän poika ei enää muusta puhu kuin siitä, että voisi olla siellä yötä. Sosiaalityöntekijän kanssa (koulun oman) alettiin selvittää sitten sen onnistumista. Siihen tarvitaan kuulemma sosiaalitoimen maksusitoumus. Voisi olla avartava kokemus yöpyä asuntolassa ja olla koululla yö. Sosiaalityyppi ei millään lailla tyrmännyt asiaa, vaan se voisi olla yksi tukimuoto. Varsinkin kun lapsi niin kovasti sitä tahtoo. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Menneiden päivien eväitä ja pääsiäishommia

Tiistai-illan oma iltapalaseni.


Keskiviikko-aamun aamupala hoidokille ja minulle samaa. Tällä kertaa voisilmällä. Yleensä on vaihdellen marjoja, kiisseliä, marja/hedelmäkeittoa, hedelmä tai marjasosetta. Loman jälkeen olen alkanut syömään aamuisin hoidokin kanssa samaa puuroa joka aamu. Maanantai-aamuna syötiin mummin kanssa samaa kuin hoidokki. Hoidokille kun ei oikein taas vaihteeksi puuro maistu. Maanantaina söi kyllä yllättäen kaikki kun mekin syötiin ja keskenämme kehuttiin ja keskusteltiin mummin kanssa puuroista. Tiistai-aamuna yritettiin samaa, mutta menestys ei ollut enää sama. Eikä loppuviikollakaan. 


Keskiviikon lounas: tonnikala-pastavuokaa ja jäävuorisalaattia. Hoidokin annos.

Sitten ASKARTELUUN: Värityskuvat aiheena pääsiäinen ja pääsiäisnoidalle kissa



Päällystettiin hieman madallettu wc-paperin hylsy mustalla huovalla ja liimailtiin sille korvaa, silmää, viiksiä ja nenää.


Pupun tuli tehneeksi omasta päästään meidän ekaluokkalainen. 


Sitten väritettiin.



Ekaluokkalainen vielä tekee kissankin pupun päälle. Jonka jälkeen vielä väritti kuvan. Tämä mutisti ilmeisesti on lomankin jälkeen jatkanut puhumista kavereille. Opelle ei kuulemma ole puhunut. Näin hän on itse kertonut. Huomenna onkin koulupalaveri lääkärin, psykologin, opettajan ja avustajan kanssa. Päästään kertomaan lääkärille yllättävä uutinen. Lääkärihän ei alunperin ollut mitenkään optimistinen, että puhetta tulisi. Se ei liene kovin yleistä, että mutisti alkaa yhtäkkiä puhumaan tuosta vaan. Ja yleensä se vie aikaa vuosia. Vielähän tuo on melko pidättyväinen tyttö muuten. Mutta ainakin on kavereiden kanssa saanut suunsa nyt auki. Uskaltaisi kuulemma mennä kaverille yksin kyläänkin. Aiemmin ei uskaltanut enkä ihmettele. Jos ei puhu, ei voi sanoa, että on vessahätä, eikä kysyä missä vessa on ja sitten hätä tulee housuun. Ja sehän vasta noloa sitten onkin. 


 7 veen tuotokset.

Tänään selvisi, että ensi viikko onkin sitten minun viimeinen työviikkoni. Tyttö jää kuulemma viimeiselle viikolle kotiin äidin loman vuoksi ja poika jää pois kokonaan myös. Heillekin sopi näin. Turha pojan on tänne viimeiseksi kolmeksi päiväksi tulla yksinään pitkästymään. Siispä ensi viikoksi on suunniteltuna kaikkea kivaa..... Ja torstaina eli viimeisenä hoitopäivänä pidetään bileet!!!
(hoitaja lupasi houreissaan leipoa täytekakun)  ;)   Ja mummi tulee vierailevana tähtenä siksi päiväksi käymään, että näkevät vielä viimeisen kerran hänetkin! (ja mummi taitaa olla sen kakun perässä.)


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Meidän mutistin edistysaskelia.

Tai no, oikeastaan tämän nimi olisi  suuri edistys harppaus! Ennemmin kuin pieni askel. Tai edes montaa sellaista. Tänään nimittäin sattui koulussa seuraavaa opettajan kertoman mukaan. Hän soitti minulle juuri ennenkuin tyttö tuli koulusta. Koululla oli siis tänään ulkoilupäivä ja meidän koulun oppilaat menivät toiselle koululle päiväksi ulos. Heti aamulla koululta oli opettajalle kuulunut, että toinen opettaja oli kysellyt oppilailta tavaroista mitä otetaan mukaan ja mitä ei reissulle. Meidän tyttö oli muina naisina vastannut kyseiselle opettajalle, että "mukaan". Kyseinen opettaja tietysti lähti ällistyneenä hehkuttamaan omalle opelle moisesta kun eihän meidän tyttö ole puhunut ääneen koulussa kenellekkään koko kouluvuonna. Eikä tietty eskassakaan eikä missään. Sitten ope kertoi puhelimessa, että muutama luokan oppilas tuli kertomaan kesken ulkoilupäivän hänelle, että meidän tyttö siellä puhuu vaikka kuinka paljon ja sitten opettaja sun moni muu kävi yhtenään ällistelemässä moista ihmettä. Sehän puhuu!!!! Eikä sitä meinannut saada hiljaiseksi. Toivottavasti loma ei saa häntä nyt taas hiljenemään. Meidän tyttö kun tuli bussista niin huusi sanoneensa bussikuskillekin, että hän ei ole ennen puhunut mutta nyt puhuu ja sanoi luvanneensa kaverilleen, että puhuu loman jälkeenkin. Elämme siis toivossa ja tässä maaliskuussa onkin palaveri lääkärin ja psykologin sekä opettajan kanssa, joten nytpä on ainakin asiaa mitä puida. 

10veellä oli viimeinen koulupäivä entisellä koulullaan. Aivan hassua kun monta päivää on tullut tavaraa repussa kotiinpäin niinkuin keväällä koulun loppuessa. No, loman jälkeen uuteen erityiskouluun sitten innolla. Loman jälkeen taksi ei tule enää klo: 6.30 vaan vasta 9.20. Lievä ero. Mutta koulu sitten loppuukin vasta klo:15 ja keskiviikkoisin 16.00. 

Alla meidän erityiset lapsemme huoneessaan koulun jälkeen!!   :)



(Ja tässä alla meidän hoidokkien lempihomma, sabluunoilla piirtely.)



torstai 7. tammikuuta 2016

Hyytävää

Loppiaisena piti alkaa keksimään tylsyyteen hommia kun ulkona alkoi ollal ne Siperian olosuhteet. Ketään ei kiinnostanut ulkoilu. Minä kyllä kaksi pientä lenkkiä kävin silti loikkimassa. Toisen metsässä ja toisen jäällä. Jäällä vaan ei kauas voinut mennä kun pieni viima kävi naamaan. 


Näiden meidän nuorimmaisten lääkitykset tässä. Pullossa on meidän mutistin eli 7veen lääke ahdistushäiriöön ja muut ovat 10veen. Keskittymishäiriöön, käyttäytymisen säätelyyn ja nukahtamiseen.


Ulkona on kaunista, mutta kylmää. Tänään on 26 astetta pakkasta ja otin tavoitteeksi, että jos puoli tuntia saadaan happea hypättyä niin olen tyytyväinen. Vaan vein lapset pienelle juoksulle jäälle kun ei kerran tuullut, niin sielläpä nuo juoksivat innoissaan ja löysivät aarteita. Keräsivät jääpalasia ja puikkoja rannasta ja niistä tuli sen verran iloa ja mielenkiintoa pihassa, että eivät muistaneet kylmää vissiin ollenkaan, koska lopulta saatiin oltua tunti. Tunnin kuluttua alkoi kuulua, että varpaita paleltaa. Sitten sisähommiin. 


Kissaa taas kiinnosti mitä laatikoiden takana mahta olla.




Ja lattialämmityksen takia eteisessä on kiva maata ja kun vielä löytyi vahingossa niin kiva paikkakin. Suojaisa....


Iltapäivällä emme vaivaudu enää happihypylle. Ensi viikolla luvattu järkevämpää säätä niin päästään normaaliin ulkoilurytmiin taas. Ja kun ei tuota lunta vissiin ole puolta metriä tulossa jos ollenkaan, niin päästäneen kunnon pitkälle lenkille jäitä pitkin sitten. 



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Meidän mutistin edistymistä ja ADD-pojan ongelmia

Aamulla meidän ekaluokkalainen otti porkkanan ja päätti auttaa äitiä raasteen teossa. Ei ole ennen raastanut, joten alku piti vähän kokeilla miten parhaiten sujuu ja sitten olikin raasteet valmiina. 
Tällä meidän puhumattomalla yksilöllä alkaa opettajan mukaan olemaan koulussa jo vieruskaverin eli pulpettiparin kanssa sanatonta kommunikaatiota mikä on iso askel eteenpäin koska kaikki kommunikaatio on ollut vain opettajille. Sanaton sellaine siis. Avustaja raportoi innoissaan, että pienryhmässä lukiessa tämä tyttö selvästi luki, mutta äänettömästi. Tarkoitti varmaan, että suu heilui ilman ääntä. Kaikki on kotiinpäin koska mikä tahansa on parempi kuin ei mitään niinkuin aiemmin. Suuri yllätys oli syyslomalla myös se, että koskaan ei ole tyttö puhunut toiselle mummolleen jota nyt ei ole edes nähnyt kuin n. 4h vuodessa keskimäärin aina. Mummo nyt ei oikein edes ole koskaan ymmärtänyt ettei tyttö puhu, eikä olla yritetty selittää, koska mummo ei ole enää oikein "täydessä ymmärryksessä" kaikesta ja unohtaa selitykset äkkiä jos ovat kovin erikoisia, pitkiä tai vieraita asioita. Mutta kun mummo meni juttelemaan kahdelle nuoremmalle niin tyttökin jutteli hirveästi takaisin. Oltiin vaan ihan hiljaa ja ihmeteltiin itseksemme toisessa huoneessa isännän kanssa. Annoin ahdistuslääkityksen syyslomalla vain sinä päivänä kun oltiin menossa mummolaan. Se saattaa auttaa huomattavasti, vaikkei sen varsinaista puhumista pitänytkään varsinaisesti edesauttaa. 

Hänelle joka yhdessä kommentissa pyysi, että voisi ottaa minuun yhteyttä vertaistuen merkeissä, vastasin kommenttiin. Sieltä voi käydä katsomassa. 


Tänään oli pakkasaamu. Oltiin raittiissa ilmassa aamupäivä ja välipalan päälle maalattiin paperilautaset oranssilla maalilla. Huomenna viimeistellään kurpitsaksi kunhan kuivuvat yön yli. Minulla on monia ideoita pinterestistä joissa askarrellaan paperilautasista, joten niitä saattaa jouluun mennessä tulla käytettyä. ;)  Lautasiahan löytyy laatikosta läjä. Isänpäivä-askartelua en taidakaan itse vaivautua miettimään, koska kerhoillaan tiistaisin ja tädit siellä eilen kertoivat mitä isille askarrellaan ensi tiistaina. Hyödynnämme sitä niin ei hoitopaikassa tarvitse alkaa enää tekemään. Ellei sitten korttia. Katsotaan miten käy. 


Maalauksen jälkeen oli erikoinen tilanne kun meidän kaksi nuorinta päätyivät leikkimään hoidokkien kanssa. Tätä ei enää nykyään näe yhtään. Meidän omat muksut pysyvät visusti erossa hoitomuksuista. Niinpä hieman lykkäsin uloslähtöä tämänkin ilon takia. 


10v on saanut ADD lääkityksensä täyteen annokseen eilisestä. Uhmakkuus ei ole lisääntynyt eikä karannut lapasesta kuten alkusyksystä. Eli aloitimme pitkän tauon jälkeen liian suurella annoksella. Nyt on hyvin rauhallisesti annosta isonnettu. Opettajan kommentti oli, että keskittyi hyvin ainakin tänään. Eväitä on laitettu parina päivänä kouluun, että saa jotain suuhunsa kun ei suostu syömään lähtemään ruokalaan ollenkaan. Suurin huoli opettajalla on vaatetus pojalla. Sitä kun ei saa laittamaan takkia päälleen. Kesäpaidassa kulkee pihalla, vaikka on pakkasta. Takki kulkee repussa kuin myös hattu ja rukkaset. Poika sanoo, ettei tarvitse takkia koska hänellä on kuuma. Minä sanoisin, että aivot taitavat olla jäässä. Hänellä on todenäköisesti nyt periaatekysymys, että lämmin on, eikä palele, enkä tarvitse. Opettajat eivät tänään enää laskeneet poikaa ulos jossei takki mene päälle. Meidän poikahan siitä oli vain tyytyväinen. Ilmoitti kotiin tullessaan, että hänenpä ei tarvinnut mennä ulos ollenkaan. Koulukuraattori on ottanut pojan siipiensä suojaan ja pitänyt sille tunteja erikseen. Ovat pelanneet sulkapalloa ja soittaneet pianoa. Tavoitteena alkaa pikku hiljaa viihtymään koulussa. Poika tykkääkin kovasti kuraattorista. Puolentoista viikon päähän opettaja kuitenkin toivoi minun ottavan osaa palaveriin, johon on kutsuttu koolle moniammatillinen työryhmä pohtimaan tätäkin tulevaisuutta. Lähete laitettiin pikkusiskon lääkärille, mutta lääkäri sanoi siirtävänsä tämmmöisen tapauksen kuitenkin Kysille tämmöisiin erikoistuneelle työryhmälle. Katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Kuulemma on sellainen työryhmä joka jalkautuu kouluun ja kotiin pidemmän aikaa, että pääsevät selvyyteen tarvitaanko lisädiagnooseja tässä tapauksessa. 
Mutta voi että meidän poika kyllä nukkuu makeasti ja nukahtaa aivan hetkessä. Taivaalle kiitos melatoniinista. Minä olen äimän käkenä kun voin jo kahdeksan jälkeen havaita, että poika nukahti ja minä voin suunnitella pääseväni itse enne yhdeksää sänkyyn. Väsyttää nimittäin vietävästi jo silloin. Jaksaapahan nousta taas poikaa herättämään ennen kuutta. 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Selektiivinen mutismi = valikoiva puhumattomuus

Nuorin tyttäremme 6v on nyt ollut koko esikouluvuotensa puhumatta eskapäiviensä aikana. Kotona puhutaan ja höpötetään normaalisti ja runsaastikin ajoittain. Olemme aloittaneet psykologikäynnit, mutta siinä ollaan vasta esitietojen keruu asteella, joka tuntuu kestävän. Varsinainen tytön kanssa kahdestaan tapaaminen on vasta jossain maaliskuun lopulla. Huolestuttaa hieman, kuinka ekaluokka koulussa onnistuu jossei puhuta mitään. Kuinka opettaja pystyy tietämään kuinka hyvin oppilas lukee tai tietää asioita, ellei voi viitata ja vastata, eikä lukea ääneen.
Nyt alkaa myös pikku hiljaa esikoulun oppilaat kiinnittää ilmeisesti enemmän huomiota puhumattomuuteen, koska se on kestänyt niin pitkään. Ennen hiihtolomaa opettaja soitti kotiin iltapäivällä, että hän huomasi 3 pojan (esikoululaisen) kiusaavan meidän tyttöä. Pojat olivat tytön ympärillä hokeneet, että "puhu, puhu". Tyttö oli kuulemma potkaissut yhtä poikaa ja lähtenyt muualle, jonne opettajakin oli sitten perässä mennyt. Tyttö oli ollut itsekseen kyynel silmäkulmassa. Kotona ei juurikaan suostunut kommentoimaan millään lailla koko asiaa. Hymyili vain. Periaatteessa en tietenkään kannata toisten potkimista, lyömistä tai tönimistä millään lailla, mutta toisaalta tässä on tietysti se hyvä puoli, että tyttö kuitenkin puolustautuu eikä jää uhriksi vaikkei sanokaan mitään. Huono puoli on se, että jossei voi sanallisesti puolustautua, jää vain fyysinen puolustautuminen. Viimeksi myös tyttöä hakiessani eskasta, yksi tyttö piiritti minua siinä yhden hoitajan kanssa jutellessani ja kyseli monta kertaa, että miksei "x" puhu. Eli asia alkaa häiritä kanssaoppilaita.

Koska meillä on tässä talonmyynti meneillään ollut jo pitkään ja jonkinlainen mahdollisuus tietenkin on, että muutto tulisi, vaikka kiinteistömarkkinat ovat mitä ovat tällä hetkellä, koulu todennäköisesti sitten vaihtuu ja porukka. Auttaisiko täysi muutos puhumaan normaalisti vai pahentaisiko se asiaa? Netistä on luettavissa kyllä, että pitkään jatkuessaan mutismiin voi auttaa koulun tai kokonaan paikkakunnan vaihto, jossa kukaan ei ole luokassa tietoinen millainen olet ollut ja mutisti saattaa alkaa alusta asti puhumaan normaalisti kun ennakkokäsityksiä ei ole eikä kukaan näin ollen kiinnittäisi suurta huomiota siihen, että hän puhuu yllättäen. Nykyisessä tilanteessa näen, että tytön on käytännössä enää mahdotonta alkaa puhumaan, koska siitä varsinkin niillä pojilla vasta haloo nousisi ja tyttö joutuisi suuren huomion kohteeksi. Mitä tuskin haluaa ja tietää sen varmasti itsekin.