Aamulla meidän ekaluokkalainen otti porkkanan ja päätti auttaa äitiä raasteen teossa. Ei ole ennen raastanut, joten alku piti vähän kokeilla miten parhaiten sujuu ja sitten olikin raasteet valmiina.
Tällä meidän puhumattomalla yksilöllä alkaa opettajan mukaan olemaan koulussa jo vieruskaverin eli pulpettiparin kanssa sanatonta kommunikaatiota mikä on iso askel eteenpäin koska kaikki kommunikaatio on ollut vain opettajille. Sanaton sellaine siis. Avustaja raportoi innoissaan, että pienryhmässä lukiessa tämä tyttö selvästi luki, mutta äänettömästi. Tarkoitti varmaan, että suu heilui ilman ääntä. Kaikki on kotiinpäin koska mikä tahansa on parempi kuin ei mitään niinkuin aiemmin. Suuri yllätys oli syyslomalla myös se, että koskaan ei ole tyttö puhunut toiselle mummolleen jota nyt ei ole edes nähnyt kuin n. 4h vuodessa keskimäärin aina. Mummo nyt ei oikein edes ole koskaan ymmärtänyt ettei tyttö puhu, eikä olla yritetty selittää, koska mummo ei ole enää oikein "täydessä ymmärryksessä" kaikesta ja unohtaa selitykset äkkiä jos ovat kovin erikoisia, pitkiä tai vieraita asioita. Mutta kun mummo meni juttelemaan kahdelle nuoremmalle niin tyttökin jutteli hirveästi takaisin. Oltiin vaan ihan hiljaa ja ihmeteltiin itseksemme toisessa huoneessa isännän kanssa. Annoin ahdistuslääkityksen syyslomalla vain sinä päivänä kun oltiin menossa mummolaan. Se saattaa auttaa huomattavasti, vaikkei sen varsinaista puhumista pitänytkään varsinaisesti edesauttaa.
Hänelle joka yhdessä kommentissa pyysi, että voisi ottaa minuun yhteyttä vertaistuen merkeissä, vastasin kommenttiin. Sieltä voi käydä katsomassa.
Tänään oli pakkasaamu. Oltiin raittiissa ilmassa aamupäivä ja välipalan päälle maalattiin paperilautaset oranssilla maalilla. Huomenna viimeistellään kurpitsaksi kunhan kuivuvat yön yli. Minulla on monia ideoita pinterestistä joissa askarrellaan paperilautasista, joten niitä saattaa jouluun mennessä tulla käytettyä. ;) Lautasiahan löytyy laatikosta läjä. Isänpäivä-askartelua en taidakaan itse vaivautua miettimään, koska kerhoillaan tiistaisin ja tädit siellä eilen kertoivat mitä isille askarrellaan ensi tiistaina. Hyödynnämme sitä niin ei hoitopaikassa tarvitse alkaa enää tekemään. Ellei sitten korttia. Katsotaan miten käy.
Maalauksen jälkeen oli erikoinen tilanne kun meidän kaksi nuorinta päätyivät leikkimään hoidokkien kanssa. Tätä ei enää nykyään näe yhtään. Meidän omat muksut pysyvät visusti erossa hoitomuksuista. Niinpä hieman lykkäsin uloslähtöä tämänkin ilon takia.
10v on saanut ADD lääkityksensä täyteen annokseen eilisestä. Uhmakkuus ei ole lisääntynyt eikä karannut lapasesta kuten alkusyksystä. Eli aloitimme pitkän tauon jälkeen liian suurella annoksella. Nyt on hyvin rauhallisesti annosta isonnettu. Opettajan kommentti oli, että keskittyi hyvin ainakin tänään. Eväitä on laitettu parina päivänä kouluun, että saa jotain suuhunsa kun ei suostu syömään lähtemään ruokalaan ollenkaan. Suurin huoli opettajalla on vaatetus pojalla. Sitä kun ei saa laittamaan takkia päälleen. Kesäpaidassa kulkee pihalla, vaikka on pakkasta. Takki kulkee repussa kuin myös hattu ja rukkaset. Poika sanoo, ettei tarvitse takkia koska hänellä on kuuma. Minä sanoisin, että aivot taitavat olla jäässä. Hänellä on todenäköisesti nyt periaatekysymys, että lämmin on, eikä palele, enkä tarvitse. Opettajat eivät tänään enää laskeneet poikaa ulos jossei takki mene päälle. Meidän poikahan siitä oli vain tyytyväinen. Ilmoitti kotiin tullessaan, että hänenpä ei tarvinnut mennä ulos ollenkaan. Koulukuraattori on ottanut pojan siipiensä suojaan ja pitänyt sille tunteja erikseen. Ovat pelanneet sulkapalloa ja soittaneet pianoa. Tavoitteena alkaa pikku hiljaa viihtymään koulussa. Poika tykkääkin kovasti kuraattorista. Puolentoista viikon päähän opettaja kuitenkin toivoi minun ottavan osaa palaveriin, johon on kutsuttu koolle moniammatillinen työryhmä pohtimaan tätäkin tulevaisuutta. Lähete laitettiin pikkusiskon lääkärille, mutta lääkäri sanoi siirtävänsä tämmmöisen tapauksen kuitenkin Kysille tämmöisiin erikoistuneelle työryhmälle. Katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Kuulemma on sellainen työryhmä joka jalkautuu kouluun ja kotiin pidemmän aikaa, että pääsevät selvyyteen tarvitaanko lisädiagnooseja tässä tapauksessa.
Mutta voi että meidän poika kyllä nukkuu makeasti ja nukahtaa aivan hetkessä. Taivaalle kiitos melatoniinista. Minä olen äimän käkenä kun voin jo kahdeksan jälkeen havaita, että poika nukahti ja minä voin suunnitella pääseväni itse enne yhdeksää sänkyyn. Väsyttää nimittäin vietävästi jo silloin. Jaksaapahan nousta taas poikaa herättämään ennen kuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti