Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ruokaviikko ja sen loppuhuipennus

Masentavasta viikosta sen ruokiin....

Maanantaina oli tarjolla lohisoppaa. Minusta namia. Minä ja 7v syötiin. 11v suostui lopulta maistamaan pienen perunan sekä kalapalan, jotka laitoin hänen lautaselleen pienen suostuttelun jälkeen. Ensin oli tiukasti vastaan sitä, että sitä edes laitetaan lautaselle. 14v kävi syömässä pelkkiä perunoita ja 16v nyt ei koske moiseen "kouluruokaan". (hänen sanojensa mukaan) nyt en edes muista mitä hän söi tuona päivänä. Minä söin tuota keittoa lounaillani vielä seuraavat kaksi päivää kunnes se loppui.


Tiistaina oli riistakäristystä ja muusia. Sitä syö kumma kyllä kaikki. Niitä harvoja ellei peräti ainoita ruokia joita KAIKKI syö. 

Keskiviikkona oli ranskalaisia ja lihapullia. Niitä ei söisi 11v, mutta olinkin taktikoinut niin, että sitä ruokaa on silloin kun hän jää koululleen yöksi eli keskiviikkoisin. (ei pidä käsittää niin, että sitä joka keskiviikko olisi)  Minä en niin rakasta kotiranskalaisia ja einespullia, että söin eiliseltä jäänyttä käristystä ja muusia niin ei mennyt hukkaan.

Torstaina oli palapaistia, josta nyt ei suuremmin tykännyt kukaan muu kuin äiti. 7v söi vähän. 16v ei  tietenkään mitään "kouluruokaa" taas syö, joten tiesin jo suurta murrosikä-raivaria välttääkseni laittaa sille kanankoipia uuniin ja riisiä kattilaan kiehumaan. 


 11veen annos ja siitä ei juuri mitään kulunut.



 Sitten oli pizzaperjantai. Noutopizzerian setä toi ne autolla ovelle. Olipas rankka ruuanlaitto-operaatio. Toimitus kesti kylläkin yli tunnin. Niitä syö kaikki meillä kaikki. Kun otetaan huomioon, että 19v on muuttanut pois. Hän ei ole koskaan tykännyt pizzasta. Kotona tehty pizza ei kelpaa kuin teineille jotenkin. Kalliiksi kyllä tämä käy, ettei ihan joka perjantaista huvia ole. Ajattelin, että kerran kuussa olisi ehkä mahdollista luksusta.


Lauantaina  tein jauhelihapihvejä. Uuniporkkanat ja punajuuret tässä ovat vain minun lautaselleni. Olisin halunnut muusia, mutta 16v kieltäytyi muusista niin laitoin suosiolla keitettyjä pottuja, mutta sitten kävi niin, ettei 16v syönyt kuitenkaan yhtään mitään tästä ruuasta, koska sitä "ei tehnyt mieli". Söi pizzansa jämät. Sen jälkeeen oli kiukkuinen  kun ei ole meillä ikinä mitään ruokaa.... 


Sunnuntaina oli lasagnea pitkästä aikaa. En muistanut kuvata. Sitä erittäin harvoin teen, koska sitä syö vain minä ja 14v. Nuoremmat inhoavat lasagnea. (maistoivat kun käskin) ja 16v nyt ei ole koskaan sitä suostunut syömään. Paistoin pannulla kanasuikaleet niin kokosi itselleen tortilloja. 19v tykkää kovasti lasagnesta ja tuli saliltaan syömään ja jäi kahville ja herkuille kun pidin pieniä omia synttäreitäni vaikka oikea päivä on vasta tiistaina. Olin kutsunut vauvan kummit perheensä kanssa kylään. Vauvasta moinen hulina oli rasittavaa ja kaiken kukkuraksi väsyttikin niin vietävästi. 
Nyt sen myöskin huomaa, että hulina on paljon suurempi kun on pieni asunto kuin jos olisi se entinen iso asunto. Sinne kun kaikki lähes hävisivät. (Mutta silti en sitä kaipaa.) Kyllä minulle hulinakin kelpaa. Eihän sitä kuitenkaan koko ajan ole.

Lasagnen tekoa vaiheessa

Vauvalle ruokaa (palsternakka-porkkana) loput pakastetaan paloina.
 Vieraille valmistui muffineja ja kääretorttua kakuksi.


Vauva vaiheessa....



synttärikahveella
Vauvan ruokaviikko
 Vauva on maistellut nyt ainakin pari viikkoa kasviksia. Ei voida edelleenkään sanoa suuresta menekistä. Kerran söi liki kaikki bataatit ja kerran liki kaikki kukkakaali-perunat. Mutta ei nekään "kaikki" olleet hirveän suuria annoksia. Kun nyt edes pari teelusikkaa saisi alas kerrallaan niin hyvä. Vauva on syönyt jo tähän mennessä porkkanaa,  bataattia, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, palsternakkaa sekä perunaa joidenkin muiden seassa.

Ehkä ensi viikolla piristävämmät jutut. Aina ei mene niinkuin eräässä ruotsalaisessa kylässä.
(Anteeksi aiempi vuodatukseni. Minua vähän masensi. )

5 kommenttia:

  1. Ihania nämä ruokajutut. Olen aika kuvitellut että vain meillä on näitä syömättömiä lapsia ja teinejä. Mutta näköjään löytyy niitä muualtakin.

    Miksi 11v jää koululle keskiviikkoisin yöksi? Ensimmäisen kerran tällaiseen törmäsin tässä sinun blogissasi.

    VastaaPoista
  2. Hih, ruokashöy voi olla aikamoista. Meillä on tähän saakka syöty hyvällä ruokahalulla KAIKKI, mutta nyt viime aikoina huomaan kavereiden ruokatottumusten purren lapsiin ja yhtäkkiä ne melonipalat jotka ennen kaivettiin salaatista ensimmäisenä onkin nyt YÖK ja koko salaattikin on YÖK, kun kavereidenkin mielestä oli :D Olemme siis seilaamassa ruokatottumusten ristiaallokkoon, kääks!

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Niin ne tottumukset muuttuu... huokaus! Mutta kyllä ne varmaan ihan hyviksi aikuisiksi kasvaa. Ainakin vanhin tytär oppi syömään HUOMATTAVAN hyvin jossain 18v kynnyksellä. Siihen saakka oli yhtä hankala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin esikoinen on nyt aikuisena oppinut syömään melkein kaikkea. Sienisalaattia ei vielä suostunut syömään mutta ehkä jonain päivänä maistuu sekin.

      Poista
  4. saattaa olla, mutta en minäkään syö sienisalaattia. Muttei kerrota sitä kenellekkään...mies sitä jouluisin teki aina. En tykkää kyllä porkkana/ lanttulaatikoistakaan. Voi voi! Nirso minä!

    VastaaPoista