Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 27. syyskuuta 2016

11veen kouluyöpymisestä

Tässä kun on noussut kysymys, että miksi poikani 11v viettää yönsä aina keskiviikkoisin koulullaan, niin vastaan tässä näin. Hän on siis saanut vammaispalveluna perheen (meidän) helpottamiseksi yhden yön viikossa yöpymistä koululla. Muu vaihtoehto olisi ollut esim viikko kuukaudessa, joka oli mielestäni huono vaihtoehto. Ikävä kasvaa pojalla ja sitten saattaisi vielä ollu viikonloppu isällään poissa kotoa täältä niin olisi ihan liikaa. Yksi yö viikossa on tosi hyvä asia. Alun vastustelun jälkeen se sujuu hyvin ja tykkää olla siellä. Yöpyy oppilaskodissa joka on erityiskoulullaan. Siellä yöpyy kauempaa olevia oppilaita aina viikolla ja menevät viikonlopuiksi kotiinsa. Pojalla on aina avustaja kanssaan, joko oma henkilökohtainen tai jos hän ei satu iltavuoroon, niin sitten joku muu. Yöaikaan on yksi yövalvoja. Tekevät kaikkea kivaa sekä arkipäiväistä siellä vapaa-ajallaan. Käyvät uimassa (allas koululla), ulkoilevat, pelailevat (jopa x-boxilla), käyvät kaupassa ym. Tarkoitus on samalla opettaa arkisia asioita. Pyörällä ajoakin oli suunnitelma siellä harjoitella. Avustaja esitti. 
Toinen vaihtoehto tai lisä oli, että tukiperheeseen voisi myös saada esim viikonloppu kuukaudessa. Sitä en voinut suositella tämän sijaan enkä ainakaan lisäksi, koska tulisi jo liian paljon erilaisia paikkoja ja ihmisiä yhdelle autistiselle pojalle sietää. Kun on vielä sitten joitain viikonloppuja isälläkin. 
Hyvää on, että yöksi koululle ei tarvitse ottaa lakanoita, pyyhkeitä eikä muutakaan kuin hammasharjan, tahnan ja unikaverin sekä uimahousut. Nekin löytyisivät kyllä koululta tarvittaessa. Eli joka viikko ei tarvitse pakata matkalaukullista tavaraa mukaan. Ja kuulemma aina samassa huoneessa yöpyy, ettei sekään muutu. Lääkkeet kulkivat ennen mukana, mutta nyt ne jätettiin koululle lukittuun kaappiin, josta ne jaetaan pojalle aina kun siellä on.





4 kommenttia:

  1. Onpa aivan ihana tuki teidän perheelle! Meille tulee kehitysvammapuolen ihmiset lokakuussa ja toivon todella että jotain tukea meillekin löydettäisiin. Minä haaveilen tukiperheestä jossa seiskaluokkalinen olisi kerran kuukaudessa viikonlopun. Mutta enpä jaksa uskoa että perhettä löytyy.

    Kun kerroit että yöpyy koululla niin ajattelin heti meidän koulukeskusta ja mietin että miten ihmeessä koululla voi yöpyä. Nukkuuko jossain luokassa vai opettajanhuoneessa? Ei tullut pieneen mieleenkään että jossain on myös asuntolat ym.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Mutta onneksi ei tarvitse pulpetissa yötä nuokkua... =D

    VastaaPoista
  3. Minä olin erityiskoulun asuntolassa ja se oli niin mahtava vuosi! Olin tosin vanhempi silloin kun poikasi mutta kuitenkin. Jossain vaiheessa oli yksi ohjaaja koko aika mun kanssa. Vaihtui vain illan myötä vuoro kun ohjaajan piti päästä tauolle

    elamahiljaisuudessa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista