Suurperheen Arki

Suurperheen Arki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän ruokailu

Halusin tehdä jotain kivaa parempaa ruuaksi, mutta tylsää sitä itselleen vain on ja ei oikein ollut ketään kutsua itsenäisyyspäivän aterialle kun ihmisillä useimmiten varmaan omat menot. Päätin kysäistä tahtooko exä käydä syömässä meillä ja se tuli sitten. Ajattelin, että kun itsekseen sillä ruokailu välttämättä ole niin kummoista ja että näkisi vähän enemmän välillä 1veetä eli nuorinta poikaansa. Ei sitä juuri hirveästi yleensä näe tai sen kanssa ole. 1v oli tyytyväinen ja tehokkaasti isänsä vieressä kökötti. Toi tavaroita ja pelleili. 
Kun hienosti mennään niin alkuruuaksi tein "Toast Skagen" eli katkarapumössöä pannulla paahdetulla leivällä.


 Pääruokana voissa paistettua kuhaa, perunamuusia ja paistettuja kanttarelleja.


 Jälkkärinä mansikka-lime juustokakkua. Se oli hyvää. Mies poistui ähkyyntyneenä kotiinsa sen jälkeen kun katsottiin tylsä itsenäisyyspäivän paraati. (siis minusta tylsä, mies oli innoissaan) Normiasia! Nimim. "kokemusta on"


Ostin uuden puhelimen sunnuntaina tympäännyttyäni lopulta vanhaan surkeaan. Nyt kuvien laatukin näyttäisi olevan jotain aivan toista. Kiva! Hieno kullanvärinen känny.

Loppuun kuva torstain koulupäivästä. Oli baaripäivä ja piti koko viinashylly käydä läpi ja vuorotellen selittää jokainen pullo. Hohhoijaa! Osasta piti maistaa. Toki vain jokainen samasta lasista uitettuaan pillin pään ensin lasissa ja sitten maistaa sitä tippaa joka siihen pilliin tarttui. Kyllä oli pahaa kaikki liköörit, konjakit, viskit, makuviinat summuut.


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Ruokailuja ja "Tami" Tamminen

Tässä lusikoidessani lakkavanukastani, julkaisen muutaman kuvan parin viikon varrelta. Ensin erään päivän jälkkäriksi tehty suklaamousse. Se on aina hyvää, muttei kovin makeaa, koska siihen tulee vain kermaa ja tosi tummaa suklaata.


Perjantai-lounas 1 veen kanssa oli vain nakkimunakasta. Mutta asettelin sievästi siihen myös pari tomaatin palaa meille ja palaset gluteenitonta kauranäkkäriä. Se on muuten yllättävän hyvää!


Tänään tuli tehtyä pitkään mietittyäni avocado-appelsiini-pinaattisalaatti. Siihe tuli kastike oliiviöljystä ja appelsiinin mehusta. Oli ihan raikasta. Hapahkoa.




Oli taas vapaaviikonloppu ja sunnuntai vapaata töistä niin käväisin kauppakeskittymässä ostelemassa tabletit ja pieniä kulhoja esim pienille jälkiruoille tai pienille makuannoksille esim alkuruokia, keittoja ym lapsia varten.


Lapset saatu iltapalalle isältään ja 1v kummeiltaan. Oli eka kertaa koko viikonlopun eli 2 yötä putkeen kummeillaan. Meni mainiosti. Nyt ei edes sinne jäädessä itkenyt. Paineli vain leikkimään kun sisään pääsi kuin kotiinsa.


Noiden kolmen mentyä nukkumaan  iltasella, kaivoin päivällä hyytymään laittamani lakkavanukkaat jääkaapista ja koristelin ne. Sitten maisteltiin isompien kanssa. Teinit valittivat, että hyi lakkaa... en tykkää...(no en minäkään) mutta maistettiin ja olivat tosi hyviä. Pienempi annos olisi ehkä ollut paikallaan. Vaikkei kuppi iso ole tässäkään. Kyllä ne teinitkin sitten söivät ja oli ok vaikka piti valittaa!


Päivällä kun kävin ostoksilla, päätin otattaa kauppakeskuksen vieraan kanssa itsestäni kuvan.


En osannut päättää kummassa kuvassa minulla on tyhmempi ilme ja kaiken kukkuraksi oli tositosi "bad hair day". Että silleen.... Mutta jääkiekkolegenda loistaa! Minä en.  =D





(voi herran tähden miten ihminen vanhetessaan ei enää sulaudu valokuviin)

torstai 26. lokakuuta 2017

Päivän "menyy" (menu)

Koulusta höpsähtäneenä päätin vapaapäivänä vääntää kolmen ruokalajin päivällisen. Tiistaina koululla nimittäin vedettiin kerralla 3 menuuta eli kaikki söivät periaatteessa 9 ruokalajia siinä vuoronperään. 3 alkuruokaa, 3 pääruokaa ja 3 jälkiruokaa. Ei tehnyt mieli syödä enää iltasella juurikaan sen jälkeen. Mutta sieltä joitain ideoita saaneena päätin itse kiskaista. Lisäpontta antoi keskiviikko, jossa syötiin sinänsä ei NIIN minun mieleeni romanialainen menu, mutta ruokavieraiksi tuli muutama ranskalainen, jotka olivat tutustumassa suomen ravintoloihin ja koulutukseen. Sieltä tuli 1 rehtori, joka ei osannut kuin ranskaa ja 2 kaiketi opettajaa, jotka olivat komeita ja puhuivat englantia ihan hyvin. Minä jouduin punaviinin tarjoilijaksi sitten. En ymmärrä viineistä mitään, en ole niitä tarjoillut, enkä edes siedä viinejä. Yäk! Koska kaikki livistivät siitä hommasta ja minäkin yritin, mutta jouduin sitten kuitenkin. Onneksi olin kuunnellut opettajan alustuksen kyseisestä viinistä, koska 1 ranskalainen kysyi minulta mistä maasta se viini oli, koska kyseistä viiniä tehdään myös ranskassa. Tämä ei ollut sieltä vaan Chilestä ja onneksi se jäi mieleeni infossa. Kyseiset miehet myös hoitavat harjoittelupaikat Ranskassa, mikäli oppilasvaihtoon lähtisi sinne. Sitä meille jatkuvasti toitotetaan. Hyvähän tästä on kaikki lapset jättää ja lähteä ulkomaille harjoitteluun. Kuukaudeksi tosin vain olisi Ranskan pesti. Sinne lähtisin samantien, jos se olisi mahdollista MUTTA on tuo pian 1,5v tuossa. Rakastan ranskaa, enkä ole siellä käynyt koskaan. Enkä osaa ranskaakaan kyllä. Ei kuulemma tarvitse, mutta olisi ehkä hyväksi jotain osata. Toki varmaan aika äkkiä oppisi edes jotain keskellä ranskalaisia.
Venäläisen ystäväni vieressä toisessa pöydässä istui oikein charmikas ranskalainen mies ja naureskelin ystävälleni jälkikäteen, että olipas sulla hyvä paikka istuskella ja jutella. Ystävä nauroi, että ainakin haisi tosi hyvälle. XD Sanoinkin, että ranskalaiset miehet ovat hieman huolitellumpia kuin suomalaiset kumarassa kulkevat kaljamahat. Ystäväni oli revetä nauruunsa ja sanoi, että "minjulla on juuri selljainen".  (venäläisellä hassulla aksentillaan)

Mutta jos nyt harhateiltä palataan tähän ruoka-asiaan.....
Tästä lähtee sotkun tekeminen.

Alkuruoka: suppilovahverokeitto
Pääruoka: uunijuureksia ja lohta
Jälkiruoka: Pannacotta ja vadelmamelba (kiivillä koristeltuna)




Pannacotat lähdössä hyytymään jääkaappiin reiluksi 3 tunniksi.


Suppilovahverot pilkottu valmiiksi ja juurekset menossa uuniin.

Tästä lähtee sienikeitolla. 1v söi pikkuruisen annoksensa liki kokonaan. Se oli kyllä herkullista. 12v yllätten tykkäsi kovasti. 9v ei suostunut maistamaan vaikka oli kuolemaisillaan nälkään. Jopa 15v tuli maistamaan varovasti ihan pikkuisen hirveän ennakkoluuloisena sieniä kohtaan. 17veelle oli suosiolla valmistettu omat eväät.


Lohta ja juureksia ei paljon mennyt tälle jätkälle, mutta pääasia on maistaminen ja totuttelu.


Jälkkäri oli taivaallisen hyvää ja upposi jokaiseen perheenjäseneen viimeistä murua myöten. Myös siihen vanhimpaan.


Ei niistä kovin komeita tullut, mutta maku oli nyt pääasia ja näitä on tehtävä toistekkin. Pannacotta oli makeaa ja vadelmamelba oli melko hapahkoa ja kirpeää.


Lopuksi oma jälkiruokakahvi pähkinöillä.


1 veen lempiajanviete. Keikutaan joka paikassa.


Iltapalaa vielä huiviin ja nukkumaan. Avokadot kupissa ei nyt oikeen menneet.



Loppuun kuva meidän pöydän kattauksesta. Minusta se on melko jouluinen, vaikka teema oli suomi 100v ja suomen luonto. Oli se silti ihan hieno. Tässä sitten syötiin ja tarjoiltiin se 9 ruokalajia. Annokset olivat kyllä siis ihan pieniä makusteluannoksia juuri siitä syystä, että niitä piti maistella monta. Yli puoleen annoksista sisältyi ruokajuoma, joka oli alkoholia. Viinejä, kuohuviiniä, tummaa olutta, esressoshotti.... jos olisi halunnut huppeliin, niin se olisi kyllä onnistunut. Minä en juurikaan kaikkia ottanut ja osaa vain maistoin suussa. (meidän luokan juniori se hyvin hilpeänä hoiteli tiskivuoroaan kyllä lopuksi) Ihme koulu intiasta!




PS: keskustelin lapsista yhden ranskalaisen miehen kanssa meidän pöydässä. Hän kertoi, että hänellä on 3,5kk ikäinen tytär. Ja kun olen lukenut noita ranskalaisten lasten kasvatuksesta kertovia kirjoja joiden kirjoittajat ovat havainneet, että suurin osa ranskalaisista vauvoista nukkuu yönsä läpi noin 2-3 kuisina ja viimeisetkin viimeistään yleensä 4kk vanhoina, niin hän kertoi heidän lapsensa olevan hyvin rauhallinen ja nukkuvan yönsä jo läpi. 2 kuisesta lähtien. Ja on nyt lähdössä päivähoitoon. (kuten lapset ranskassa 3 kuisina kun äitiysloma päättyy) Mies ihmetteli, kun kerroin, että olen kuullut lähes kaikkien ranskalaisten vauvojen alkavan nukkua yönsä niin pieninä, että eikö suomessa sitten muka..... No EI. Mutta en kertonut tarkemmin, ettei järkyttyisi liikaa. Hän oli sen kahden kuukauden yösyöttöjen väsyttämänä sitä mieltä, että oli se niin väsyttävää, että ei sitä kukaan enempää jaksaisi. NÄINHÄN SE RANSKASSA........   =)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Linkkejä ruokailusta


Ja sitten vielä löytyi mielenkiintoinen linkki ruokavaliosta autismin hoidossa. Meillä vaan on niin itseppäinen ja valikoiva poika, ettei varmaan onnistuisi millään. Mutta asiahan on niin, että juuri niistä huonoista asioista hänen ruokavalionsa koostuu.  =(



perjantai 4. elokuuta 2017

Mitä tuli syötyä aamupalaksi.... koko lista

Aamupalani koostumus eräältä päivältä meni näin:

vehnäjauhoa, täysjyväkaurahiutaleita ja jauhoa, vehnäproteiinia, rypsiöljyä, täysjyväruisjauhoa, emulgointiainetta, kuivattua taikinajuurta (vehnää), happamuudensäätöainetta, suolaa

porsaan-ja naudanlihaa, silavaa, glukoosia, mausteita, aromeita, hapettumisenestoainetta, säilöntäaineita, suolaa

juustoa, maitohapatetta, voita, sulatesuoloja
rypsiöljyä, palmuöljyä, kirnumaitoa, emulgointiaineita (jälleen), säilöntäaineita (jälleen), luontaisia aromeja sekä A- ja D vitamiineja, suolaa




Listaa lukiessa ei vaikuta järin terveelliseltä aamiaiselta.

Ei se nyt kyllä ollut edes mikään makuelämys.... Tarvitsen muutosta! Joudutte ehkä lukemaan vielä ainakin yhden aihetta käsittelevän kirjoituksen ja sitten pääsette pälkähästä.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Sunnuntailounas hatusta vetäisten/Kaalikeitto

Eipäs ollut hajuakaan, mitä tänään syötetään 1veelle lounaaksi. Ei hotsittanut kauppaankaan sinkaista. Kaapista löytyi jämiä kaikenlaista. Pakkasesta pieni 50-100g köntsä jauhelihaa. Mietintämyssy päähän ja siitähän se syntyi. Kaalikeitto. Alla jämiä kaikenlaisesta kaapista kaivetusta.

Keittoon tuli:
jauhelihaa
varhaiskaalia
lanttua
porkkanaa
purjoa
lihaliemikuutio tai fondi
Herbamarea (yrttisuolaa)

Pottuja en jaksanut vaivautua laittamaan. Hyvää tuli näinkin. Se OLI hyvää. Pojallekkin kelpasi. Voitaisko tätä nyt sanoa sitten vähähiilihydraattiseksi....



Ruokahetki

Leipä ei pojjaalle oikein maistu. Eipä sen ehkä tarvitsekkaan. Meneepähän ruokaa. Joka ruuan jälkeen hän huitoo hedelmäkulholle päin ja komentaa antamaan sieltä jotain. Tällä hetkellä se onkin täynnä pöytää myöten. Sieltä löytyy nektariineja, persikoita, kiivejä, banaania, mandariineja ja verigreippi. Valitsin viimeisen mandariinin hälle.

Jälkiruoka

Aamulla hän söi persikan ja mustikoita. Leipää annoin, muttei se uponnut. Kauramaidon joi. Tämä jätkä voisi ilmeisemmin elää pelkillä hedelmillä. Isä toi mustikoita toissa-aamuna vastapoimittuna pari isoa rasiallista. Aamulla syötiin loput. 11v rakastaa mustikkamaitoa ja siihen sitä on uponnut suurin osa mustikoista.
Jos joku ei mene alas kovin hyvin, se on makaronilaatikko ja lihapullat. Liekö liian mautonta ja tylsän näköistä. Kana-, sekä kalapullat menevät kyllä.
Ja jos lapsen pitäisi päivän aikana syödä 5 omaa kourallista kasviksi, hedelmiä ja marjoja, niin laskin, että se on jo lounaalla täyttynyt siihen viiteen. Lisää seurannee vielä runsaasti. Tämä asia nyt vaan käväisi tässä mielessä.

Vanhinta tytärtä piti opettaa  ajamaan minun autoani, kun tarvitsee sitä kolmosvaiheeseen elokuun alussa, eikä omista omaa autoa, eikä ole oikeastaan ajanut kahteen ajokorttivuoteensa autoa kuin pari kertaa. Huonolla menestyksellä. (Kytkimen käyttöongelma) Tällä erää sitä ongelmaa ei ollut, kun on automaattivaihteet. Oli huolissaan silti, että eikö se varmasti sammu lähdössä tai lähde taaksepäin valumaan mäessä. No eihän se taatusti....  Ihastui ikihyviksi autolla ajoon tämän ajelun jälkeen. Pitäisi yrittää saada se ajelemaan useammin, ettei unohda liikennesääntöjäkin pian. Normivaihteilla on melko arka.
Sisko ajoi Etolaan ja äidin kouraan tarttui tämmöinen auto veljellekkin. Sisko kasasi sen veljelleen.


Erään päivän kesäinen picnic etuovella. Pullakahvit!









Ja mustikoita nami nami!

Nykypäivien elämää alla.........

Lojumista..


Ja lisää lojumista...

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lapseni ei olekkaan täydellinen....

Kyllähän se on niin, että jos omaa lastaan menee kehumaan jossain kohtaa, niin se on varmaa, että se kostautuu välittömästi. Älä siis kehu lapsesi hyvää käytöstä missään somessa taikka livenä, niin vältät väistämättömän taantumisen kauhukakaraksi. Lapsen ei tarvitse edes olla tietoinen kehuista. Taantuminen tapahtuu automaattisesti.
Menin äskettäin kehaisemaan, kuinka meidän piltti syö hyvin, ei heittele enää lautasia tai ruokaa ja käyttäytyy muutenkin mainiosti.... tätä ei olisi pitänyt mennä mainostamaan. Sen jälkeen ruoka ei ole oikein maistunut ja yksi eväs lensi lautasineen lattialle, lautanen meni pirstaleiksi, koska sattui olemaan passelisti sillä hetkellä posliinilautanen edessä. Äiti ei käyttäytynyt mitenkään viilipyttymäisesti, vaan torui  lasta ja poisti hänet pöydästä. Tuska ei tosin liittynyt varsinaisesti syömättömyyteen vaan lautasen lentoon ja sen rikkoutumiseen. Piltti taas äidin toruista vakuuttui siitä, että tilanne oli hauska ja toiminta hienosti loppuunsuoritettu yksityiskohtia myöten. Yritänpä pian uudestaan.
Harjoittelu siis jatkuu, eikä meillä ole täydellistä lasta! Mutta ehkä se JONAIN päivänä liippaa tarpeeksi läheltä.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

1 vuotiaan lauantain ruokailu

Ajattelin laittaa huvikseni tänne, kuinka meidän poikkeli tänään ruokaili. Aamupala klo:8.30. Aamu alkoi tällä kertaa kaurapuurolla, jossa oli voisilmä. Lisäksi puoli banaania ja kurkkupaloja sekä kaurajuomaa maitona.

Lounas klo:11.30
Lounaaksi tein lohi-pinaattikastikkeen sydänmakaroneilla plus kurkku ja tomaatti. Lisäksi kaurajuomaa.

Lounas

Välipala klo: 14.30
 Tänään kokeilin välipalaksi gluteenittomia kauraräiskäleitä, joiden ohjeen löysin uusimmasta Hyvä Terveys-lehdestä. Ovat myös maidottomia. Yleensä en suuremmin ala valmistamaan mitään välipalaa, vaan laitan eteen jotain yksinkertaista, kuten hedelmän, soseen tai vaikka muffinin, jos sattuu olemaan leivottuna. Nyt teki noita mieli kokeilla.


Normaalit letut eivät ole maistuneet tälle hiihtäjälle aiemmin, mutta tämän lettusen hän söi kokonaan. Lisänä pari omenanpalaa kokeeksi ja letulla pikkuisen mansikkahilloa. Juomana vettä. Olen päätynyt antamaan välipalalla aina vettä. En katso, että välipalan täytyisi täyttää lapsi pullolleen, vaan olla kevyehkö. (olin oikeassa, että omenaa on hankala pureksia muutamalla pienellä hampaalla ja sen syönti oli siksi takkuista. Yritti kyllä kovasti.)

Välipala

Väliaika hiekkalaatikolla. Viihtyi siinä noin viisi minuuttia. Ei pysy paikallaan kauaa. Täytyy kävellä koko ajan kun kerran osaa.


Päivällinen klo: 17.00 
Sitten olikin taas kauhea nälkä. Päivälliseksi oli tummaa pastaa ja bolognesekastiketta. Lisänä kurkkua ja kaurajuomaa. Tajusin päivällistä syödessäni, ettei käynyt mielessä aiemmin, että molemmat ruoat ovat pastaa. Ehkä se ei tällä erää ole niin vaarallista. Yleensä vältän samantyyppisiä kahta kertaa päivässä vaihtelun vaalimiseksi. Viitataan tällekkin "kömmähdykselle" kintaalla. Ravitsemussuunnittelija ei ole ollut ajantasalla ruokalistaa tehdessään.



Iltapala klo: 20.00
Iltapalaksi paistoin coctailpiirakoita, joita hän söi kaksi sekä lisäksi purkillisen hedelmäsosetta ja kaurajuomaa.
Kaikki päivän annokset ovat menneet alas viimeistä murua myöten. Hän rakastaa selvästi syömistä ja olisikin mielellään aina pöydässä. Meillä tällä erää pidetään kiinni siitä, että vain ruoka-aikoina syödään. Olen siis viisastunut nuoremmilta vuosiltani kasvattajana. Ainakin luulisin niin. (Onneksi kukaan ei nähnyt lasteni eväitä vuonna 2000....;)  )

Pojan ruokailuajat menevät joustavasti näin:
Aamupala 8-9 välillä
Lounas 11-13
Välipala 14-15.30
Päivällinen 16.30-18
Iltapala 19.30-20

Riippuen päivän kulusta. Jos lounas menee myöhempään, niin sitten kaikki muukin yleensä. Ollaan me jonniin kerran syöty päivällistä jopa 18.30. mutta vain parisen kertaa. Se on ihan hyvä aika sekin.  Kunhan syödään!  =)

perjantai 14. heinäkuuta 2017

1 veen ruokailustrategia

1vee ruokailee onneksi vielä innokkaasti ja ennakkoluulottomasti. Pyrin siihen, että se pysyy siinä mahdollisimman pitkään ja lopun ikäänsä. Varmaankin jossain vaiheessa hieman vähemmän innokkaasti. Tällä hetkellä keskityn tarjoamaan kasvisvoittoista tai ainakin mahdollisimman paljon kasviksia ja vihanneksia ruokailussa. Ja kaikenlaista mahdollista ruokaa. Lounaalla on hyvä vääntää niitä meille kahdelle, kun kukaan muu ei lounaalla istu. Teinitkin heräävät vasta kolmelta. Enkä edes yritä saada kahta muuta siihen viereen valittamaan ruuasta, ettei vauva saa huonoja viboja tarjolla olevasta ruuastaan. Eivät uusien ruokien luokse nuo kaksi erityislasta edes tule vaikka pyytäisi. Kasviksia eivät ainakaan ottaisi. Paitsi 11v herkkusieniä ja 8v parsakaalia.

Hedelmiä (kaikenlaisia) jätkänpätkä rakastaa ja söisi kuinka paljon vaan. Suuri rakkaus sillä on nektariineihin. Rakastaa myös mandariineja, tummia rypäleitä, banaaneja, vesi- ja cantaloupemenonia, anansta, kiiviä..... Omenaa pitää alkaa taas tauon jälkeen antamaan, kun se on ainoa, joka ei hirveästi miellyttänyt aiemmin. Ehkä sitä oli hankalampi pureksia kun kovempaa.


Pyrin luovimaan ruokailussa 1veen kanssa niin, että pöydässä on rauhallista, siistiä ja mukavaa. Pöydässä ei ole leluja, enkä minä pyri häntä syöttämään. Hänen korkeutensa syö itse. Tunnelma pysyy rentona vaikka mitä.  Mutta huono tapa tuli siitä, että poitsu heitteli aina ruokaansa lattialle ja varsinkin kun maha alkoi olla täynnä, niin loppu lensi lautasineen lattialle. Aikani poistin eväät ja pojan pöydästä ja ruokailu päättyi ja nyt on alkanut antamaan minulle lautastaan kun ei enää aio syödä. Ruokaa lentää lattialle enää vahingossa.


Toivottavasti tämä keino kantaa pitkälle eikä ime haittavaikutuksia sisarusten nirsoiluista. Mikäli 1veelle tulee jotain ennakkoluulokausia, pyrin selviämään (toivon mukaan) niistä tällä samalla strategiallani, enkä toivon mukaan hermostu tai ala painostaa tai PERÄTI nalkuttaa aiheesta. Siihen ei pidä kiinnittää suurempaa huomiota. Yritän myös tutustuttaa pojan niin moniin ruokiin ja kasviksiin ennen kuin hän täyttää 2v, että olisi jo tottunut niitä syömään normaalina ruokana, jossa ei ole mitään erikoista ja makuun on totuttu. Jos ja kun joku ruokafobiakausi sitten ovelle kolkuttaa, pyritään sille viittaamaan kintaalla ja laittamalla ovi takalukkoon.


Hassu (liian isojen) kurahousujen sisäänajo.

Sata kertaa päivässä portaissa ylös alas.
Seinänaapurit (eläkeläiset) lainasivat katuliituja eilen meidän lapsille. Kyllä tuli koko talon jalkakäytävä täyteen. Yöllä oli sentään sataneet pois.



 

14v lähti keskiviikkona rippileirille. Ois reilun viikon päästä sitten se juhlapäivä. Seinänaapurin täti ja setä on myös kutsuttu ja täti lupautui tekemään kakkupohjan. Gluteenittoman. Hän itsekkin sitä sitten pystyy syömään. Vauvalle on tehtävä minikakku johon tulee päälle jotain kermavaahdon korviketta. Kun nyt ei siedä sen vatsa hyvin tuota maitotuotetta, mutta rakastaisi kermakakkua.

Kello hupsista hoijaa liki kaksitoista yöaikaan! Muulloin ei tuo alle metrin mittainen oikein koneella anna olla. Nukkumaan!

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Puutarhaunelmia (auringon kypsyttämät aivot)

Jostain puskista putkahti siirtolapuutarha-haaveilu. Olen selannut söpöjä pikkumökkejä netissä ja lehdissä. Ne toki maksavat, mutta eivät täällä pohjoisempana nyt niin tolkuttomia summia. Helsingin alueella hinta on puolta korkeampi. Onneksi en asu siellä. Täällä Kuopiossa noita alueita on ainakin 3. Täytyy varmaan alkaa säästämään seuraavaksi sitä sitten. Ehkä  3-4 vuotta menisi, että sellaisen summan kasaan saisi. EHKÄ! Riippuu vähän talouden tilastakin tässä vuosien varrella. Velkaa en ainakaan ala ottamaan, tuskin sitä saisinkaan kun olen 5 lapsen yksinhuoltaja. Ja vielä työtön. Ja jos joskus vaikka opiskelijakin. (pankkiirien kauhu)  Sillä aikaa täytyy pitää tätä omaa pihamaata puutarhanani, vaikka vielä kovin karu onkin. Sillä välin voi myös kerätä ideoita ja aineistoa sitä jotain varten. (Huokaus) Alla tämän päivän kuvia. 1v nukkuu etuterassilla ja minä kahvittelen ja kirjoittelen takaterassilla. Kuumia kesäpäiviä vihdoinkin.


Tässä tämänhetkinen "siirtolani" on.




Joku auringon kypsyttämä pulu on käynyt napsimassa nätisti juuri auringonkypsyttämät mansikat. (#¤&?##)




Mies (ex) kävi asentamassa sähköpostini uuteen koneeseeni eräs päivä ja ihmetteli miten niin surkean koneen olen hommannut kun ei ole muistia juuri ollenkaan. No, en minä sitä  oikeastaan niin paljon tarvitse. Oli hyvin tärkeänä, (kuten aina) että olisi minun pitänyt ottaa hänet ostamaan konetta, että olisin saanut kunnollisen. Noh, miehelle ei ehkä riitä, mutta minulle riittää. Sitä hää ei ole koskaan oikein ymmärtänyt.

Vauva kun oppi viikko sitten kävelemään niin muuta se ei teekkään ja heti aamupalalta alkaa kantaa kenkiä, että laita nyt hyvä (äiti)ihminen ne mulle jalkaan, että ulos päästään. Siellä se viihtyisi kaiken päivää. Justiinsa saa reiluksi tunniksi nukkumaan. Vaihtoi yksiin päiväuniin kertalinttuulla. Sitten se tallaa asvalttia tuntitolkulla syöden välillä ja nukkuu toki pidemmät yöunet.


Kiikkuminen ei ole mitenkään hänen mielipuuhaansa. Nauraa kyllä kun kiikkuun laittaa, mutta haluaa heti kuitenkin pois. Pitää saada KÄVELLÄ.


Neuvolalääkärillä käytiin ylimääräinen pläjäys ja sain diagnoosini. Tai vauvan diagnoosin. Arvelinkin, että vauvaikä on ollut huonosti nukuttu öisin ja päivisin juuri tästä syystä. Suolistoperäinen lehmänmaito-allergia. Juokin kotona kaurajuomaa. Heti kun päiväkoti loppui ja loppui tavallisen maidon ja jogurtin syöttäminen, loppui ripuli ja yövaiva. Kuumennettuna eli ruuissa kestää maitoa. RAAKANA ei. Pois maidot, jogurtit, viilit, rahkat, juustot. No, kaurapohjaisina syötetään mitä voidaan. En tule ihan vahingossa antamaan sille rahkoja sun muita kun pari iltaa on tullut aiemmin annettua, eikä yöllä ole nukuttu juuri yhtään kun on vain huudetta kippurassa.

Lämpöisiä kesäpäiviä ja unelmia!