Meidän mutistin edistysaskelia.

Tai no, oikeastaan tämän nimi olisi  suuri edistys harppaus! Ennemmin kuin pieni askel. Tai edes montaa sellaista. Tänään nimittäin sattui koulussa seuraavaa opettajan kertoman mukaan. Hän soitti minulle juuri ennenkuin tyttö tuli koulusta. Koululla oli siis tänään ulkoilupäivä ja meidän koulun oppilaat menivät toiselle koululle päiväksi ulos. Heti aamulla koululta oli opettajalle kuulunut, että toinen opettaja oli kysellyt oppilailta tavaroista mitä otetaan mukaan ja mitä ei reissulle. Meidän tyttö oli muina naisina vastannut kyseiselle opettajalle, että "mukaan". Kyseinen opettaja tietysti lähti ällistyneenä hehkuttamaan omalle opelle moisesta kun eihän meidän tyttö ole puhunut ääneen koulussa kenellekkään koko kouluvuonna. Eikä tietty eskassakaan eikä missään. Sitten ope kertoi puhelimessa, että muutama luokan oppilas tuli kertomaan kesken ulkoilupäivän hänelle, että meidän tyttö siellä puhuu vaikka kuinka paljon ja sitten opettaja sun moni muu kävi yhtenään ällistelemässä moista ihmettä. Sehän puhuu!!!! Eikä sitä meinannut saada hiljaiseksi. Toivottavasti loma ei saa häntä nyt taas hiljenemään. Meidän tyttö kun tuli bussista niin huusi sanoneensa bussikuskillekin, että hän ei ole ennen puhunut mutta nyt puhuu ja sanoi luvanneensa kaverilleen, että puhuu loman jälkeenkin. Elämme siis toivossa ja tässä maaliskuussa onkin palaveri lääkärin ja psykologin sekä opettajan kanssa, joten nytpä on ainakin asiaa mitä puida. 

10veellä oli viimeinen koulupäivä entisellä koulullaan. Aivan hassua kun monta päivää on tullut tavaraa repussa kotiinpäin niinkuin keväällä koulun loppuessa. No, loman jälkeen uuteen erityiskouluun sitten innolla. Loman jälkeen taksi ei tule enää klo: 6.30 vaan vasta 9.20. Lievä ero. Mutta koulu sitten loppuukin vasta klo:15 ja keskiviikkoisin 16.00. 

Alla meidän erityiset lapsemme huoneessaan koulun jälkeen!!   :)

(Ja tässä alla meidän hoidokkien lempihomma, sabluunoilla piirtely.)