Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Talvista metsää

Sen verran alkoi jo ärsyttää pelkkä pihalla töröttäminen, että aloin eilen töiden jälkeen etsiä aiheeseen ratkaisua. Jäälle meno poistui laskusta. Polviini asti lunta ja sen alla vettä. Metsään meno perinteistä reittiä poissa laskuista. Upottaa, liikaa lunta. Lapset ei jaksa/pysty ja minä saatan alkaa synnyttämään ähkiessäni menemään sellaista reittiä.  ;)
Lopulta kävelin tietä pitkin hieman katsomaan, josko lähinaapurin kohdalta lähtisi jotain valmiiksi tampattua polkua metsään päin. Ja sieltähän lähti moottorikelkalla  tampattu koiranlenkkipolku. Siitä siis tänään metsään puikahdettiin. Seurailtiin moottorikelkan reittiä ja sitten muuta käveltyä polkua ja sieltä hiihtoladun reunaa, kunnes minä olin tietämätön missä ollaan, muttei hätää, koska latu yleensä vie johonkin taas tutulta näyttävään paikkaan. Niinpä se pian tekikin. Ison iso lenkki tuli tehtyä. Nyt on maha täynnä ja väsyttää. Minuakin. Ihana ilmakin oli. Loppumatkasta alkoi paistella kauniisti aurinkokin ja  pieni pakkanen vain. 







Lumen varistelutauko!! Piti pukujen vetoketjujakin jo aukoa hieman kun oli hikistä hommaa tuo tarpominen. Jos loman jälkeen ilmoja on, niin voisi ottaa pienet eväät tai ainakin sen kuuman kaakaon. Nytkin olisi ollut ihan poikaa edes se kaakao. Tyttöä kuulemma janotti kovasti mikä ei lie ihme kun oli niin kuumakin kävellessä. 








Eilen 10v odotteli koulusta tultuaan pleikalle pääsyä jälleen, kun hoidokki nukkuu hänen huoneessaan. 




Iltapäivällä sitten pöllähtivät pihalle mäenlaskuun. Hoidokkeja piti ihan kädestä pitäen opastaa maanantaina, että "hei, tässä on mäki josta voi laskea jos ottaa liukurin!" Siitä sitten ilo alkoi, miten ihmeessä he eivät millään sitä itse älynneet, että siitä mäkeä voi laskea???? 


Pitkälle liukuu....

Pulkalle totesimme liian jyrkäksi tämän mäen. Tyttö siirtyi pulkkineen sitten loivemmalle kasalle. 


Nyt hoidokit nukkuu, kohta tulee 10v koulusta ja minulla on pikapullat päiväkahville uunissa. Illalla ruokakaupan täydennysreissulle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti