Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 23. tammikuuta 2014

3v synttäripäivä

Aamulla oli aika paljon pakkasta. 24 astetta. Venytettiin uloslähtöä, mutta koska tämä sakki on melko levotonta, niin kuitenkin happihyppy pitää käydä. Ajattelin että jos puolisen tuntia saisi energiaa purettua, mutta se venähti reiluki tunniksi. Halusivat jäälle kävelylle. Tuumasin, että ihan hyvä ehdotus, pysyvätpähän liikkeessä väkisinkin ettei jäädytä paikalleen. Aika sitten venähti, yritin saada porukkaa pihalle, ei! Lopulta 4v:lle tuli kakkahätä ja käskin juosta sisälle vessaan. Kutsuin loputkin sisään samaan syssyyn, ettei enää tarvitse päälle 4veelle veivata kun ruoka-aikaankin oli enää alle puoli tuntia. No, 4v siitä suivaantui kun olisi halunnut vielä leikkiä rannassa. Ei sitä näköjään lapsi helposti palele vaikka olisi siperian olosuhteet.

Aamun leikkejä....

Muumikeksihetki ennen aamu-ulkoilua. Koska on synttäripäivä, päätin ottaa keksit tähän. Meillä ei ollut muuta makeaa tarjolla tänää, välipalaksi pizzaa eli suolaista, koska meidän 3v sankari ei oikein perusta makeasta, eikä syö kakkuja eikä oikein muumikeksiä kummempaa keksiäkään, niin päätin tarjota synttäripizzaa. 


Alla meidän sankari. Isoveli kyllä vetäisi monta raivaria siitä, että hänkin on sankari ja missä hänelle lahjat ja yllätykset. 


Synttäripizzat


Maalattiin naamat ja kädet kasvoväreillä. Ajattelin että jokainen saa yhden kuvan poskeen, mutta homma paisui. Haluttiin toiseenkin poskeen ja sitten haluttiin lisää kuvia, mutta kun ei poskiin enää mahtunut. No käteen.... sitten lisää, no toiseen käteen. Vieläkin olisi tahdottu, mutta sanoin, että eiköhän nuo nyt riitä. 




Oma mukula. 



 Iltapäivällä ei enää viitsinyt lähteä ulos palelemaan. Mutta riehunnan alkaminen ei vienyt kauaa kun oli maalit saatu nahkaan, niin piti kaivaa paperia, kyniä ja saksia. Sitä kesti ehkä 10 minuuttia, jolloin loppui siihenkin mielenkiinto ja taas lähti homma lapasesta. Piti kaivella vielä viimeiselle vartille legot kaapista. Sekin meni vähän enemmän ja vähemmän niiden heittelemiseksi kun n. 5 minuuttia kesti rakennusinto, jonka jälkeen niitä piti alkaa urakalla hajottamaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti