Aamulla ajattelin, että monesti olen tahtonut kattaa pöydän, että useampi olisi yhtäaikaa syömässä, mutta aina käy niin, että jokainen käy itsekseen jotain hakemassa kaapista ja syö milloin huvittaa. 8v saattaa käydä aamupalalla vasta parin kolmen tunnin päästä heräämisestään. Tällä kertaa sain keitettyä kananmuniakin aamiaiselle. Yleensä olen itsekin niin hätäinen, että 10 minuutin munien keitto tuntuu kestävän ikuisuuden kun pitäisi evästä saada mahaan ja kahvia nyt ainakin ja äkkiä. Ja sain kuin sainkin pöydän katettua jotenkin. Tosin tässä oli yksi hätäisin vain ehtinyt vasta pöytään. Pari muuta sentään tuli pian perässä. Ja pari nukkui vielä.
Iltapäivällä olin itseeni tyytyväinen saatuani tehtyä sämpylöitä, joita myös olen viikkoja tahtonut tehdä, vaan mikä lie saamattomuus ja laiskuus iskenyt aina. Nytkin piti ottaa itseään niskasta kiinni tiukasti. Tosin sämpylät katosivat samantien. Ei niistä jäänyt jäljelle kuin kaksi (ja runsaasti murusia). Ja niitä (siis sämpylöitä) oli kyllä enemmän kuin kuvasta näkyy.
Ja arvatkaapa sainko noita teinejä laittamaan tänäviikonloppuna ruokaa. No, EN! Se ei ole teinien vika, 16v olisi kyllä sitä tahtonut laittaa eilen, mutta meillä oli vain kanaa, josta se ei piittaa. Ja en minä sitten itsekkään sitä ruokaa saanut tehtyä. Kesken päivän piti käyttää 13v parturissa, ja se tahtoi pizzan. No, pojalle käytiin pizza, mutta useampaa en raaskinut ostaa, koska niihin uppoaa tolkuttomasti rahaa, jota ei ole. Siis ainoastaan poika sai evästä eilen, kaksi tyttöä paistoi itselleen pinaattilettuja, 1 poika söi leipiä, 16v tyttö söi ilmeisesti myös leipiä tai riisipiirakoita. En tarkistanut. Minä kiskoin nälissäni jääkaapista pari päivää vanhan ruuanjämän, joka ei kelvannut kenellekään. Isäntä ollut poissa koko viikonlopun. Meneehän se näinkin joskus. Ei pidä ottaa joka asiasta paineita. Hengissä kestetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti