Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tiistai sekä kissa ja hiiri

Tiistaikin sujui samoissa merkeissä kuin maanantai. Pidempi ulkoilu. 12v teki liput majaan, jonka rakenteli hoidokeiden kanssa. 6v teki omansa. Ne laminoitiin, että kestäisivät paremmin tätä suomen säätä.




Tiistai-iltapäivänä käskin siirtää majan hieman syrjemmälle, ettei ihan heti ole tuossa naapurin puolella vielä passelisti juuri pihaanajotien alussa. Ajattelin, että se siinä voisi olla, mutta siihen alkoi kertyä niin tolkuttomasti lopulta tavaraa, että päätin siirrättää sen, ettei pistä niin pahasti silmään siinä. Siirtyi metsän siimekseen kaikki tavarat. 


Illalla vuorossa sämpylän tekoa. 


 Porkkanasämpylät valmiina. Taitavat olla kyllä jo puoliksi syötyinäkin.


Meidän nuorimpien omat iltaleikit. Noita pikkulegoja on laatikkotolkulla meillä. Saatan jonain kauniina päivänä tulla hulluksi niiden kanssa.


Loppukevennys:
Kissa ja hiiri

(välillä meidän kissaan iskee sylipula ja isännän tietokonehommat hankaloituvat. Tässä seurataan siis hiiren liikkeitä ruudulla.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti