Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Uusi nukkumajärjestys ja 5-vuotiaan ruokapäiväkirja

Meillä on tällä viikolla aloitettu myös kokeilu, josko meidän kaikki hoidokit nukkuisivat nätisti samassa huoneessa häiritsemättä toisiaan. Yksi pulinapoika, joka tähän asti on nukkunut omassa poikamiesboxissaan, siirrettiin tällä viikolla toisten seuraan. Oli sitä mieltä, että on jo iso poika ja osaisi olla pulisematta. Hyvin on mennyt tähän asti. Neljäs päivä nätisti. Parina päivänä on veljeksille pitänyt käydä kerran sanomassa, ettei ole nyt juttuaika vaan uniaika. Isoveli ei ole malttanut olla kuiskimatta pikkuveljelleen. Sen jälkeen on tullut hiljaista. Olen myös hiljaa todennut, ettei teillä ole oikeutta häiritä kolmannen unensaantia ja nukkumista, joten teidän on oltava hiljaa. Siirretty pikkuveli myös siirrettiin pois matkasängystään patjalle nukkumaan. Ajattelin kesälomallani järjestellä tilan niin, että loman jälkeen viimeinenkin matkasängyssä nukkuja saisi itselleen patjan lattialle. Pääsisin eroon matkasänkyjen kanssa veivaamisesta. Kootaan ja avataan, kootaan ja avataan. 



Yllä eilisen välipalat kahdelle hoidokille ja alla tämän päivän ruuanlaittoa. Oli taas niin kaunista ja värikästä. Bataatit ja paprikat menossa pataan. 


Oman 5veen välipalanrajoitusprojekti sujuu suurimman osan aikaa. Viikonloppuisin vähän livetään, koska meillä ei silloin kokata kahta ruokaa päivässä. Seuraavasta listasta on nähtävissä jonkinlaista menestystä. Pidin tytöllä ruokapäiväkirjaa jonkin aikaa. Ensin nähdäkseni mitä se oikein syö päivän aikaan ja oikeasti kuinka usein. 
Alkutilanne:

7.30  muroja ja maitoa
9.30 digestivekeksi
10.10  kantapala sekaleipää voilla
11.30  pinaattikeittoa vähän, ruispala+2 kurkkupalaa, kananmuna, maitoa
12.45  5 karkkia + viljaisa mariekeksi
14.00  tehojuoma
15.00  kidius-jogurtti
17.00  (maistoi) nakkiwokkia suupalan, maitoa
18.00  1/2 sämpylä + voita
19.30  muroja ja maitoa, leipä meetwurstilla + kinkkuleikkele, vauvojen hedelmäsose

Tässä nähdään, että viiden ruoka-ajan sijaan tämä neiti söi 10 kertaa. Koskaan ei voinut syödä kuin jotain vähän ja nälkä ei lähde. Jatkuvasti kaapilla. 10 kerrasta huolimatta kun katsoo, ei tuossa nyt ravintoa ole paljon siitä huolimatta. 
Toinen naurettava viikonlopun ruokapäivä:

8.30  muroja ja maitoa
11.15  1/2 mustikkamuffini
12.30  2 nakkia, n. 1/2 dl muusia, porkkanaraastetta
mustikkamuffini
 16.30  1,5 palaa suklaakakkua, mehua
22.00  muroja ja maitoa, kauraleipäpala juustolla, kinkulla ja kurkulla

Tästäkin saisi melkein kaikki syötyä yhdellä kertaa koko päivän eväistä.

Parannettu versio kun aletaan ottaa tarkemmin kantaa mitä syödään ja milloin syödään:

7.00  muroja ja maitoa
9.20  paahtoleipä juustolla, kinkulla ja kurkulla
11.20  KAKSI annosta kinkkukiusausta, vähän salaattia, maitoa
14.00  hedelmäsmoothie, kokojyväsämpylä kinkulla, salaatilla ja kurkulla
16.45  KAKSI annosta perunalaatikkoa, maistoi punajuurta, maitoa
20.30  kokojyväsämpylä, lauantaimakkaralla ja kurkulla,
muroja ja maitoa

Vaikka tässä on yksi ylimääräinen välipala, niin ruokailu näyttää jo normaalilta. Tosin muutama päivä nälässä oltua, kun kaapeilla ei saanut juosta, eikä ruoka maistunut tai ei syönyt paljoa kun ei ole siihen tottunut, niin nyt alkoi ilmeisesti tulla nälkä.
Edelleen tökkii välillä. Ei ole vielä entisistä tavoista kokonaan irti totuttu, mutta kyllä tämä tästä kun on tarkkana jatkuvasti missä tyttö hiihtää.

Meillä näitä projekteja riittää!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti