Sunnuntaina yritin paistaa lettuja, saadakseni 8 vuotiaan hereille, joka nukahti kuuden maissa sängylleni. Hain sen iltapäivällä kolmen maissa ensimmäisestä yökylästään ja autoon tuli ihan nätisti, mutta sitten alkoi kyynel valua ja itkuhan siitä tuli. Jaksoi itkeä sitä että tahtoi takaisin yökylään koko pitkän loppupäivän. Ensin kyykki ja kyynelehti autossa noin tunnin kotipihassa, jonka jälkeen ei edes pelikone kiinnostanut kun oli ikävä kaveria. Siinä itkiessä ja raivotessa sitten nukahti viereeni sängylle kun katsoin telkkaria. Heräteltiin letuille seitsemän jälkeen, mutteivät letutkaan oikein maistuneet hyvin. Tahtoi nukkumaan. Lähti sitten samantien yöunille. Siellä nukkui aamuun asti, mutta joka päivä murheissaan kyselee monta kertaa milloin taas pääsee kaverille yöksi ja että on ikävä sitä kaveria. Ensimmäinen oikea kaverisuhde saatu aikaiseksi. Dysfasian takia kavereiden saaminen on vaikeaa, koska ei ole yhtään sosiaalinen ollut koskaan siitä syystä. Nyt tällä kaverilla on sama vaiva, niin tuntuu varmasti paremmalta ja ymmärtävät toisiaan paremmin.
Sillä välin kun 8v oli poissa, tytöt 5v ja 11v lähentyivät toisiaan kun joutuivat kahdestaan leikkimään. Tässä on 11 vuotiaan huoneen siivousta auttamassa pikkusisko. Pikkusiskolla oli tiistai-iltana eskaan tutustumisilta. Arvelinkin kuinka siinä käy vaikka sainkin sen alkuunsa innostumaan negatiivisuuden sijaan. Ketään ei suostunut tervehtimään, pakeni minun selkäni taakse, eikä lähtenyt muiden lasten mukaan jäätelölle, edes isin seurassa vaan jäi ainoana lapsena kuuntelemaan selkäni taakse aikuisten juttuja kun muut lapset juoksivat kiljuen syömään jäätelöä ja leikkimään. Kotona tuumasi, että tyhmä paikka, eikä aio sinne mennä koskaan. Tässä on toinen lapsi, joka ei missään nimessä halua kavereita. Ei ole koskaan halunnut ja eska voi olla tuskainen paikka joutua kommunikoimaan toisten lasten ja aikuisten kanssa. Sitä ei ihan helposti tapahdu.
Eilen kissa seurasi hoidokeiden toimintaa tarkkana.
Kaivoin varastosta tämmöisenkin pelin, josta meinasi tulla itku ja hammastenkiristys ensi alkuun. Vuoroja ei olisi haluttu jakaa, eikä ainakaan rinkuloita antaa seuraavalle, tai ei ainakaan kaikkia ja jos yksi ei osunut, oli hieman selittämistä, että jokaista rinkulaa saa heittää vain yhden kerran, osui tai ei, ja sitten vuoro on seuraavalla. Siitä jotkut itkutkin otettiin plus 3v poika suuttui ja poistui pelistä juuri kun oma vuoro olisi ollut heiton päässä ja tuhahti, että minä en pelaa sitten ollenkaan. (kun ei saanut ensimmäistä vuoroa)
Hyvää harjoitusta siitä huolimatta vuorojen odotteluun ja toisen huomioonottamiseen. Huomaa oma 5veeni, tuleva eskari, kaukana taka-alalla. Ei halua mihinkään yhteisiin leikkeihin toisten kanssa osallistua. Vain yksin. Ja niin etteivät muut näe, etteivät säntää paikalle häiritsemään.
Tämä päivä meni omilta lapsiltani vedessä lillumiseksi. Tuntitolkulla.Olikin melko kuuma keli. Ilmeisesti vesikin oli lämmintä. Minä en vielä uskalla edes varvasta sinne kokeilla.
Tänään myöskin kaivoin varastosta 8 ja 5veen pyörät. 8veellä ois kyllä viimeinen mahdollisuus tänä kesänä opetella ajamaan edes apurenkailla, koska muuten voi käydä niin, ettei opi koskaan pyöräilemään. Nyt sujui jo paremmin ja oli innoissaan. Viime syksynä vielä kiljui kuin sikaa tapettaisi, jos vähänkään pyörä heilahti (aistiyliherkkä) eikä saanut sitä liikkeelle vaikka kuinka yritti jalalla polkaista. Nytkin meinasi alkuun käydä niin, mutta virkistyi yllättäen. Ehkä se siitä. Pyöräkin alkaa olla jo liian pieni. Isompaan ei saa apurenkaita enää.
5 veelläkin on vaikeuksia. Melkoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti