Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Päivät kuluu....

Hirveää vauhtia kuluu aika tällä hetkellä. 
Vaihdoin ilmavammaksi lastenhuoneen järjestyksen välillä, kun alkoi olla niin ahtaan tuntuista pitää sänkyä keskellä huonetta jakajana. Täällähän pari hoidokkia nukkuu siis päiväuniaan. Yksi edelleen meidän makkarissa, kun tahtoo pitää niin kovaäänistä pulinaa, ettei yhteisnukkumisesta tulisi mitään.






Perjantaina oli minulla taas tuuria että oli vapaapäivä, kun oli niin järjetön myrsky, että olisi kauheaa ollut olla ulkona. Myöskin sähköt iltapäivällä menivät poikki ja sitä oltiinkin sitten n. 8h ilman niitä. Tulta takkaan ja sitä poltettiinkin sitten tuntitolkulla kun kylmä alkoi mökissä tulla ja kun ilta pimeni, niin ei niitä kynttilöitäkään ollut enää kuin pieniä tuikkuja, joista nyt ei juuri yleisvaloksi ole isossa talossa. Kaikki yritettiin pysyä lämpimänä takan edustalla ja lopulta mentiin nukkumaan. Nenä vähän jäässä makkarissa. Jossain puolen yön tuntumassa ovat sähköt tulleet takaisin.


Viime viikonloppuna jynssäsin saunaa, kun välittäjä oli ollut sitä mieltä, että tulisi nätimpi jos vähän lauteet siistisi. Pesin valkaisevalla Supi-laudepesulla, jolla ei mielestäni ollut mitään merkitystä joten toistin toimenpiteen tavallisella saunanpesuaineella ja juuriharjalla. Johan valkeni. Tummat kohdat johtuvat siitä, että ovat vielä kuivumatta ja kosteat. 


Sitten päätin käsitellä lauteet supi-laudesuojalla. Että tulisi kiva ja siisti pinta. No........ ei ihan. Aivan järkyttäviksi menivät. Ikivanhan näköisiksi, tummiksi ja laikukkaiksi. Ja aivan likaisen näköisiksi.
Mitähän tuollekin sitten pitäisi tehdä. Aiemminkin käsiteltiin samalla aineella kun lauteet tehtiin, hyvä tuli. Ja purkissa lukee, että huolellisen puhdistuksen jälkeen voi käsitellä vanhojakin lauteita. 


 Eilen käytiin porukalla taas metsässä. Tehtiin piiiitkä lenkki, eväinä hedelmä ja vihannespaloja. Oli pari nuorinta aika uupuneita kun pois päästiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti