Rippisunnuntai

Yksi lapsi pääsi taas ripille. 3 konfirmoitu, 3 jäljellä. Ollaan puolessavälissä. Saa nähdä millainen rippikoulu seuraavaa odottaa, koska autismin vuoksi ei voi käydä normaalia versiota. Niitä kuulemma on kyllä erityisillekkin lapsille olemassa jonkinlaisia.

Aamu alkoi siis kirkossa....

Edellisen nuoren juhliin ei päässyt juuri ketään. Tällä erää kaikki isännän siskot pääsivät, yksi niistä kummi. Heillä oli kuitenkin niin kiire, että lähtivät jo ehtoollisen alussa kirkosta ja isä jäi odottamaan tyttären kirkosta. Me keitimme vieraille kahvia ja ehdittiin ne juodakkin, ennen kuin juhlakalu tuli kotiin isänsä kanssa. Alle puolen tunnin ehtivät tyttöä näkemään ja kiire oli pois. Heillä oli kiire Helsingin bussiin, joka lähti 4,5 tunnin kuluttua kahden tunnin automatkan päästä. Ainakin ehtivät. Isä oli sitten jonkin aikaa ja vei kiireiseen tapaansa sitten kaksi lasta itselleen ja seinänaapurit saapuivat samassa oven avauksessa kahveille. Olivat toki kirkossakin. Saatiin sitten höpötellä rauhassa. Tytär sai vielä yhden kaverinsa kylään juhliinsa myöhemmin.

 Seinänaapuri teki meille kakkupohjan gluteenittomana. Saipahan hänkin sitten kakkua. Ostin myös gluteenittomia keksejä. Valmistelut eivät paljoa vaivanneet. Siivottiin ja tein mokkapaloja, joita ripikoululainen tahtoi sekä kahden munan kakkupohjan meidän 1veelle, johon tuli soijapohjaista kermavaahtoa päälle kun on maitoallergia. Mummi oli aiemmin tehnyt pakkaseen kotonaan juustosarvia. Siinäpä kaikki ja se riitti mainiosti.

1v veti niin vauhdilla omaa kakkuaan, ettei selvää kuvaa saanut.

Aiempi rippinuori, jonka juhliin kukaan ei tullut, oli niin suivaantunut, että ajattelin hänen nukkuvan huoneessaan juhlat ohi. Tuli ulos kuitenkin juuri, kun vieraat olivat lähdössä. Hyvä asia! Edellisenä iltana sanoi, että miksi häntä nyt haluttaisiin nähdä, kun ei hänen juhlissaankaan haluttu. Jos olisin ollut teini, en olisi tullut ulos huoneesta, vaikka äiti niin sanoikin toivovansa tapahtuvan. Hienoa, että tuli kuitenkin! Kerroin kummitädilleen tästä ja kummi sanoikin ajatelleensa sitä kirkossa istuessaan. Toivoin, että tulevat kahden vuoden kuluttua pojan ylioppilasjuhliin sitten varmasti.

Ukille oli tärkeää, että näki poikaa ja rutisti tätä pitkään. Ukki olikin mummon kanssa ainoa miehen suvusta, jotka tulivat edellisen nuoren juhliin ja se oli hyvä, että ukki näki pojan. Mummo kuoli toista vuotta sitten. Ukilla ei olisi myöskään ollut kiire minnekkään, mutta ei mahtanut mitään kun oli samalla kyydillä kiireisten kanssa.

Ehdin aiemmin miettiä, kuinka outo tilanne mahtaa olla, kun nyt ollaankin erottu ja miehen suku tulee minun luokseni ja onko tilanne jotenkin erilainen ja varautunut. Ei se ollut. Tilanne oli tismalleen samanlainen kuin oltaisi asuttu yhdessä ja oltu naimisissa. Kukaan ei ollut kiusaantunut tai varonut sanojaan.