Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Uusi Koti

Me olemme muuttaneet. Se oli yhtä kaaosta, mutta sujui joutuisasti. 16v alkoi pakata vasta edellisenä iltana yön puolella vähän ja aamulla ennen lähtöä loput. 13, 10 ja 7 vuotiaat odottivat malttamattomina pääsyä uuteen kotiin. Vauva on ottanut edelliset pari viikkoa vastaan levottomasti. Ei ole suostunut nukkumaan oikeastaan kuin sylissä, kenen tahansa. Kun hänet on siirretty sylistä muualle nukkumaan niin viiden minuutin kuluttua hän on hälyttänyt. Ollut myös tavanomaista kiukkuisempi. Äitini kanssa yritettiin toki muuttaa ennen yo-juhlia vähän, mutta vauva oli erimieltä aiheesta ja kiukutteli runsaasti. Kärsinyt myös runsaista ilmavaivoista. Liekö reagoinut stressiin ja kiireeseen. Ja yleiseen mielialaan. Äitini lähti tiistaina kotiinsa autettuaan minua järjestämään edes jotain kun tuo pieni ipana ei antanut tehdä mitään kun olisi pitänyt olla sylissä. Äitini lähdettyä illalla, vauva heräsi pätkäuniltaan ja itki liki 3h, ilmeisesti vatsavaivojaan. Mutta siitä lähtien ollaan oltu tyytyväisiä. Tässä ollaan pari päivää oltu rauhallisia, kotona ja laitettu tavaroita kun vauva nukkuu. Nyt se nukkuu... parin viikon väsymystään pois ja minäkin pystyn rauhoittumaan yhteen kohtaan välillä. Sain laitettua etuterassinkin siistiksi ja kukkasia ruukkuihin. Tämä tuntuu välittömästi kodilta. Lapset juoksevat lähiseudun puistoissa (paitsi eilen, kun satoi ja oli hyytävää). 16v marisi ensin hyvin pienestä huoneestaan (ymmärrän), mutta kaikki valitus lakkasi kun sai netin toimimaan. Olin hommannut "vähän" lisänopeutta niin että poika oli onnensa kukkuloilla. Inhosi entistä hidasta nettiä aiemmin. 
10v meni suoraan kaaoksesta maanantaina leirille koululleen ja tänään perjantaina pitäisi hakea pois iltapäivällä. Nyt saakin nähdä sitten siistin ja valmiin kodin. (No yksi laatikonriesa tuossa kököttää)
Sunnuntaina on ristiäiset. Viimeinenkin loota pois siiheksi saatava. Takapihan taklaus odottaa. Nähtäväksi jää onnistuuko tänä kesänä. Ehkä, jos vaavi jatkaa kunnon päiväuniaan ja saan jostain lapion ja multaa. 




Nykyinen kamera on surkea, eikä se siedä edes näkymätöntä käden vapinaa. Eikä kohteessakaan saa edes silmäripsi heilahtaa. Heti tulee sumuista. Mutta 3 nuorimman sekä minun huoneeni on tässä. Verhot tulossa viikonloppuna kun äitini ne ompelee. Kangas ostetiin Ikeasta. Niistä tulee pirteät.




Tästä lähtee uusi elämä. Vanha vielä kummittelee (voi tulla hankaluuksia), mutta suuntaan tulevaan. Lapset tuntuvat ainakin olevan kuin kotonaan tai kun mikään ei  olisi kovin muuttunut. Isä kävi eilen tässä sen hetken kun pappi kävi tutustumassa ristiäispaikkaan ja jututtamassa vanhempia. Teinit eivät tulleet huoneistaan kuin vahingossa. 16v törmäsi isäänsä kahvia hakiessaan ja moikkasi nopeasti ohi mennen. 13v piti kaivaa huoneestaan tervehtimään pappia, muttei isäänsä juuri kommentoinut. 7v pelasi normitavan mukaan läppärillä pöydän ääressä kun juteltiin eikä sanonut mitään. Tilanne normaali entisiinkin kotioloihin. Vauva vain nukkui. 

2 kommenttia: