No niin, eteisen vessasta maalasin paneelit. Taptetin vaihto kiinnostaisi, mutta ei nyt riitä puhti-enkä saisi sitä tehtyä yksin, koska lamppu pitäisi irroittaa seinästä ja järjestää työvalo muutoin. Tarvittaisiin miestä, joten se jää... Tulipahan nyt kuitenkin pieni piristysruiske edes.
ENNEN
JÄLKEEN
Ja eilen se saapui...."uusi" sohva! Entinen olikin palvellut jo hyvin (tai vähemmän hyvin) jo noin 15vuotta. Sen huomaa lähemmässä tarkastelussa.
Kissa on pitänyt siitä huolta ainakin noin 10vuotta. Joka kulmasta... Koska tulossa on kaiketi ylioppilasjuhlat, en kehtaisi enää hävetä tätä sohvaa. Muutoin meillä niin vähän vieraita käy, ettei ole ollut väliksi.
Se on hyvä nyt... Siinäkin on alareunassa vähän kissankynsimää, muttei suuresti ja silmiinpistävästi ollenkaan.
Eilen kävin 10veen kanssa parturissa. Poika on kysellyt jo pitkään parturia, viikko sitten lauantaina piti mennä vaan minä oli yrjötaudissa niin ei päästy. Eilen lähdön hetkellä iski tappelu. En lähde, menen huomenna, ei tarvitse leikata.... Lopulta väkisin raahattiin autoon, kiire tuli. Ihan normaalia meidän pojalle. Tahtoo, ei tahdo, tahtoo. Otettiin matkan varrelta kyytiin meidän vanhin 18v sekä poikaystävänsä ja sen ystävä. Olivat olleet synttäreillä yötä. Nuoriso maleksi siellä kaupoissa sen aikaa kun 10 veetä parturoitiin ja sitten vietiin nuoriso omiin kohteisiinsa. Kotiinpäin tullessa käytiin etsimässä 10veelle kauppakeskittymästä kevättakkia. Löydettiin ihme kyllä, todellisuus selviää myöhemmin, että meneekö se lopulta päälle. Kauppakeskittymässä oli vieraana Duudsonit. (äidin inhokki) Poika niitä halusi katsoa, Viiden minuutin katsomisen jälkeen kysyin joko mennään pois. Joo, liikaa meteliä, pojasta näkyi päälle, että melu kuormitti kovasti. Alkoi valittaa, että väsyttää kamalasti. (ja poika muuten lopulta oli kuitenkin iloinen uudesta tukastaan. Lähteminen vain on aina tuskallista)
Myös äiti tuntui kuormittuvan. Se alkoi siitä kun ponnistelin poikaa autoon parturia varten. Jo kauppakeskittymässä tuntui ikävälle kävellä. Väsytti. Kotona olo meni kamalaksi. Yökötti, väsytti, joka paikkaan sattui ja supisteli aivan jatkuvasti. Iltaan mennessä ehdin tehdä puoliväkisin vaikka mitä. Illalla lueskelin iltalukemisia lapsille ja toivoin pysyväni pystyssä. Supistelin edelleen kovin ja oli huono olo ja sattui. Pesin äkkiä hampaat ja toivoin, että auttaa kun menee sänkyyn maate ja nukkumaan. Kyllähän se siitä onneksi pian helpotti. Mietin läpi, että mistä tietää pitääkö jo tässä vaiheessa lähteä sairaalaan. (kuukautta ennen) Isäntä on kaukana poissa, äitini on vielä viikon Turussa valvomassa omaa äitiään.... Lapsille pitäisi siis sanoa lähdön hetkellä, että selvitkääpä nyt keskenänne, äippä häippäsee. No, ehkä se ei olisi ollut katastrofi. Jos lapsemme olisivat pienempiä, olisi saattanut olla. Nyt ne kyllä selviäisivät. Teinitkin todennäköisesti aktivoituisivat jos aikuisia ei vaan olisi paikalla huolehtimassa asioista.
Tänään olenkin pääasiassa maannut. Huomaan voinnin heikkenevän hyvin nopeasti. Käytiin 13 ja 7veen kanssa kirpparimutka, mutta ei tuo käveleminen vain ole enää minua varten. Nyt 13v väänsi muffineita ja pienemmät pitäisi laittaa iltapalalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti