Erityislapsemme erityiskoulusta kyseli sosiaalityöntekijä aivan muiden aiheiden lomassa, että tarvitsenko apua arkeeni kun tulossa on kuudes vauva. No, hieman häkeltyneenä mietin mitä ihmettä tuohon pitäisi vastata. En ole koskaan elämässäni ottanut minkäälaista kotiapua tai vastaavaa vastaan mistään. Ei ole käynyt edes mielessä. Annoin lopulta luvan pyytää kaupungin sosiaalitätiä soittamaan. Täti soitteli eilen. Kyseli samaa, että tarvitseeko apua kun on niin noita muitakin lapsia kun vauva tulee. Yritin änkyttää, että niin mutta nehän on jo koululaisia ja osa teinejä.... nehän hoitaa itse itsensä.. eihän niissä ole käsitöitä niinkuin pienissä lapsissa. (toki joistain teineistä saattaa olla henkistä riesaa..) Yks ei asu edes kotona. Että täähän on melkein sama kuin ei olisi lapsia ollenkaan. Nytkin istun yksin kotona, kaikki on koulussa.
Lupasin, että voi lähettää jonkun kotipalveluryhmän käymään ja juttelemaan vaihtoehdoista kun enhän minä edes tiedä mitä sieltä edes VOISI pyytää. Keskustellaan sitten. Mutta jos joku tulisi tänne siivoamaan tai ruokaa laittamaan niin mitäs minä sitten tekisin. Istuisin ahterillaniko? Sitä en kyllä osaa saati ilkeäisi tehdä. Tässähän on ruhtinaallisesti aikaa tehdä ruoka, siivota ja pestä vielä pyykkiäkin. Eihän minulla ole muuta tekemistä edes täällä. Katsotaan nyt sitten mitä tädit sanoo aikanaan.
Jopa tämmöisiä olen saanut aikaan. Paria lajia kukkaa. Yleensä en moisia saa ajoissa laitettua saati ne hengissä kestäisivät. Aika näyttää kuinka näille käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti