Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 29. syyskuuta 2015

Maanantain kulkua


Eilen käytiin aamupäivällä tekemässä pitkä metsälenkki. Pihalla oli niin kylmä ja tuuli kovasti suoraan pohjoisesta eli järveltä, että päätin pysyä liikkeessä ja metsän suojassa. Kyllä sielläkin silti tuuli vähän aukeammilla paikoilla. Kylmä oli. Iltapäivällä välipalan jälkeen jäi vain poika hoitoon niin piirteli meidän ekaluokkalaisen kanssa sitten piirrustulevyillä. 




Sunnuntaina olisi ollut syntymäpäiväni, mutta koska oli määrätty talolle yleisesittely, niin päivä piti siivota ja sen jälkeen evakoitua, joten aiemmin ajattelemani ystävien kutsuminen kahville jäi siihen. Ajattelin leipoa sunnuntaina kuitenkin itselleni kääretortun, mutta olin lopulta niin väsynyt, etten jaksanut ede istua näytön jälkeen, joten tein sen sitten eilen maanantaina illalle. Näytössä ei edelleenkään käynyt ketään, joten välittäjä aikoi kysyä vielä yhdeltä yksityisesittelyssä käyneeltä mitä se aikoo ja sen jälkeen ottaa talon pois myynnistä. Todennäköisesti talven ajaksi jo nyt. 
(ja pullo pöydällä ei ole viinipullo vaan mummin marjamehupullo  ;)  )




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti