Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 25. elokuuta 2015

Hoitopäivää ja ruokalista-asiaa

Viime viikko oli niiiiin rauhallinen, että juurikaan mitään konflikteja ei tullut, kaksi jäljelle jäänyttä hoidokkia leikkivät sydämmensä kyllyydestä tuntitolkulla keskenään pitkiä leikkejä sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. 5v lähti eskaan, joten kukaan ei ole jatkuvasti keskeyttelemässä ja käskemässä ja komentelemassa. Aiemmin nämä kaksi eivät pystyneet leikkimään oikein mitään, kun 5v oli yhtenään kimpussa.






Ruokapuolella tapahtuu....
Tein vanhimman tytön eväiksi lukiopäiville myslipatukoita, joiden ohjeet löysin Myllyn Paras sivuilta. Vaihtelin hieman lisukkeita vain. Hyvin kelpasivat tytölle. 


(Vanhin teki myös viikonloppuna lasagnea ruuaksi. Ihan koska itse tahtoi. Alusta asti.)


Hoidokkien ruokalistasta sen verran, että kerrassaan tylsistyin Kuopion koulujen ja päiväkotien listoihin, joita nyt on jokunen vuosi veivattu. Niissä ei paljon vaihtelua tapahdu ellei itse sitä keksi. Selasin muiden kaupunkien päivähoitojen listoja ja valitsin sopivaksi Helsingin listan. Sitä nyt on pari viikkoa tässä käytetty. Onhan siellä samojakin, mutta edes jotain erilaista. Hyvää siinä on sekin, että joka viikolla (paitsi yhdellä) on yksi kasvisruokapäivä. Lista kiertää kuuden viikon syklissä kuten edellinenkin. 

Omalla osastollani olen miettinyt tulevaisuuttani.... olen pitkän aikaa odottanut tulotason kohentumista, mutta se tuntuu vain heikkenevän, joten tästä se tuskin kovin hirveästi enää voi heiketä kun koko poppoo elää kahden hoidokin palkalla, joista toinenkin on osa-aikainen. Päätin yrittää hakea ensi kuun yhteishaussa ammattikorkeaan opiskelemaan. Sairaanhoitajaksi. Nähtäväksi jää, pääsenkö, mutta yritän. Silloin se alkaisi tammikuussa. Onhan tuota aina mielessä välillä ollut sekin, mutta sitä aina odottaa aikaa parempaa. Nyt en enää taida jaksaa odottaa aikaa parempaa tai olen pian eläkeikäinen. Että sellaista! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti