Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Torstain hiihtoa

Päätettiin kuitenkin, että hiihdetään jo tällä viikolla, joten pyysin suksia hoitoon torstaiksi. Pojille ei sitten löytynytkään niitä suksiakaan. Tai itse asiassa sukset olisivat löytyneet muttei monoja. Katsotaan jos ne monotkin löytyisivät ensi viikkoon mikäli päästään vielä ladulle. Meidän hoidokki-tyttö kiersi pellon toisen hoitosakin kanssa ja pojat juoksivat sitten ladun reunaa ympäri. Sen jälkeen jäätiin leikkimään toisen hoitajan pihalle.




Välipalalle leivoin kaura-ruissämpylöitä. 


Ensi viikon osalta katsellaan kelejä ja katsotaan saadaanko sekä hiihdettyä että luisteltua vaiko vain toista lajia. 

Meidän vanhimman tyttären jalka on jälleen edelleen kipeä parin viikon takaisesta nivelsiteiden menosta. Taitaa olla lääkäri paikallaan nyt. Ensi viikon perjantaina olisi ne vanhojen tanssitkin. Viime perjantaina käytiin kampaajalla jo koekampausta suunnittelemassa. Tytön poikaystävälläkään ei mene kovin hyvin. Hänellä todettiin juuri sydänlihastulehdus. Ei ole tainnut tautisena viime kuussa malttaa olla urheilematta. Olikin viimeksi täällä yötä ollessaan jotenkin nuupahtaneen oloinen eikä oma itsensä. Voi voi! Ensi viikkoa odotellessa niin saadaan tietää onko se sitten miten paha tulehdus. Mutta hyvä se nyt ei ole mitenkään päin. Minun tätini mies kuoli aikoinaan muutama vuosi sitten  samaiseen vaivaan. Lähti lenkille puolikuntoisena. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti