Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 4. joulukuuta 2014

Loppuviikon kujeet

Keskiviikkona käytiin metsäretkellä toisen hoitosakin kanssa taas. Eväät jätettiin pois, koska on huomattu, että ne vaikuttavat suuresti ruokahaluun lounaalla osalla lapsista ja toisekseen, oli niin kylmä tuuli, että kaikkien käpälät olisivat olleet umpijäässä jos olisi syöty evästä. Rukkaset kun aina lentävät pitkin maita ja ovat sitten kylmiä laittaa kylmiin käsiin. 


Tässä etsitään kaveria puun oksien seasta. Oli muuten hyvä piilo. Jos oikein tarkasti katsoo, voi nähdä hieman tummaa pipoa oksien seasta.


Toinen hoitosakki esitteli meille aiemmin löytämänsä ison onkalon. Se oli tullut puun juurakosta puun kaaduttua.


Myöhemmin päiväuniaikaan, meidän oma eskalainen tuli ja tahtoi glögiä. Meidän lapset joisivat sitä vaikka kuinka. Paitsi vanhin 17v juo sitä mielummin kylmänä, joskin joisi vaikka kuinka paljon sekin silleensä. Muut tahtovat kuumana. 


Hoidokeiden lähdettyä alettiin tekemään riistakäristystä. Yksi tahtoi kuoria sipulia. 


Ja pilkkoa sipulia. Noh, minä olin pilkkonut sen jo valmiiksi. Toinen vain hieman möyhensi sitä jälkikäteen. 


Tänä aamuna päästiin VIHDOINKIN tekemään yhden neiti näppärän kanssa niitä kaurakeksejä jotka viime viikolla huonon käytöksen seurauksena jätettiin tekemättä. Tämä neiti siis ei käyttäytynyt huonosti ja sai siksi etuoikeuden leipoa niitä kanssani kahdestaan. 




Vähän sekoitetaan....

Ja lopuksi leivontavälineiden puhdistus.....


Valmis tuotos! Olivat herkullisia. Tarjottiin kaikille välipalalla.


Välipalan jälkeen tehtiin yksinkertainen tonttu. Piti tehdä monimutkaisempi, mutta yllättäen jälleen olin unohtanut hommata kriittisen askartelutarvikkeen sitä varten. Ehkä parempi näin, koska vanhin kolmikosta oli jälleen sinnitellyt hereillä päiväuniajan ja oli täten havaittavissa väsyn merkkejä, eli levottomuutta, itkuisuutta ja muuta marinaa. Kaikki vaiheet oli kiire tehdä ja ohjeita ei joutanut odottaa ja sitten meni aina mielestään pieleen kun ajatus tuli tekojen jäljessä. Siitä sitten parit hermojenmenetysitkut piti ottaa.





Minun piti piirtää silmät ja suu, koska tämä 3v alkaa aina itkeä jos pitää naama piirtää kun ei kuulemma osaa. 



Toinen 3v kirjoittaa.


Pientä viimeistelyä...

Tonttujoukot pihalla odottamassa kotiinlähtöä.


Ja tässäpä kirja mitä luetaan nyt. Siinäkin on monta, melko pitkää tarinaa, mutta suht hyvin on jaksettu kuunnella kunhan äänenpainot vaihtelee tarpeeksi mielenkiintoisesti. Uppo Nallet on saatu luettua. Myöhemmin niitä voi lainata lisää, koska ne olivat ilmeisen mieleen kaikille. Jopa yhdelle, jota ei oikein lukemisen kuunteleminen kiinnosta hirveästi.


Meidän pikkujoulukuusi tuli tänään taloon.


Viikonloppuja kaikille! Minulla onkin maanantaina "vapaa"päivä. On noiden meidän "kakaroiden" hammaslääkäreitä jonossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti