Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun laittoa

Maanantaina piti olla hoitopäivä vielä pojilla, mutta ilmoittautuivat aamulla sairaaksi, joten joululomani alkoikin sitten välittömästi. Poikien lahjapussit jäivät sitten hyllylle odottelemaan joulun jälkeistä aikaa. Tyttö sai omansa jo torstaina kun tiedettiin, että hällä loma alkaa jo. Vielä ei tiedetä, tulevatko pojat hoitoon joulun välipäivinä vai eivät. 


Edellisenä iltana oli minulla lahjankäärintä työmaa vaatehuoneen ahtaalla lattialla. Glögimuki vieressä.


Vanhin ja nuorin tytär yhdessä pelleilemässä. Ostin nuorimmalle uuden hatun alesta niin sitä pitää pitää päässä nyt sitten sisälläkin. 


Maanantai-iltana haettiin kuusi ja laitettiin se sitten kuivumisen jälkeen samantien paikalleen, ettei ala kuivua liikaa. Tässä on käynnissä koristeiden lajittelu. 






Me olemme saaneet myös ensimmäisen vävyehdokkaan. Vanhin tytär, 17v, alkoi seurustella ensimmäistä kertaa. Poikaystävä kävi meillä yökylässä viime perjantaina, vaikka alunperin suunnittelivat, että tulee päiväkylään tapaninpäivän jälkeen. Lauantai-aamuna isänsä haki jo kymmeneltä pojan kotiin vahtimaan pikkuveljeään. (hyvää vävyainesta on!) Komea ja lisäksi urheilija. Saattaa tulla meille uudeksi vuodeksi taas. Meidän 9v ihastui ehdokkaaseen niin, ettei olisi halunnut jättää nuorisoa rauhaan ollenkaan ja minun piti käydä kiljuva mukula kantamassa pois nuorison huoneesta. 9v oli kuulemma myös pyytänyt poikaystävää meille jouluksi, mutta sillä sattui olemaan nyt joulu perheen kanssa ohjelmassa. =D  Meidän vieraille puhumaton 6v:kin oli kuulemma selittänyt uudelle vieraalle vaikka mitä. ?????  Täytyy olla jo erikoinen persoona. 
Mummi on tulossa meille parhaillaan joulun viettoon ja huomenna auotaan lahjoja. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti