On se ihmeellistä miten itseään ei meinaa saada tietokoneelle millään. Hyvä jos edes pakollisia asioita varten kuten esim laskujen maksua varten. Itseään ei saa oikeastaan helpolla tekemään oikein mitään. Siivoaminen on jäänyt pahimman imuroimiseksi ja pieneksi raivaamiseksi. Suurta ei jaksa tai huvita tehdä. Joulujuttuja pitäisi laittaa ja tekisi mielikin, mutta kun ei saa kiinni siitä alkamisesta. Tuntuu, että ennen sitä pitäisi siivota ja jynssätä kunnolla. Torstaina aamupäivällä sain vihdoin haettua varastosta oksasakset ja leikkasin pusikosta pari pienen pientä kuusta taas isoja lasipulloja varten ja sain kuuset saunalle ja pulloihin veteen. (vaikka olisikin tehnyt vain mieli jättää ne "hetkeksi" siihen lattialle kuivumaan.) No, eilen kun saunaan lämmitin, huomasin, että kuuset ja pullot ovat edelleen siinä suihkun lattialla. Unohdin jo koko kuuset vuorokaudessa. Kannoin ne eteisen lipastolle, jossa lapset kyselevät milloin ne koristellaan, milloin.( No, odotelkaahan nyt vielä ainakin viikko vinkumatta) Siinähän nuo töröttävät tiellä, koristelematta edelleen. Katsotaan saako niille tänäiltana tehtyä jotain ja keksittyä paikat johon ne voisi laittaa. Kuinka voikin olla näin vaivaista puuhaa kaikki.
Maha kasvaa, vaatteet ahdistaa ja masentaa. Iloa toi suuresti päivään perjantaina jopa 10v pojan koulu- ja kotiongelmien puinti taasen Kys:in palaverissa. Ensi perjantaina sitten taas kotipalaveri johon täytyy sisällyttää kaikki sisarukset. Meillä ei olekaan KOSKAAN istunut koko porukka saman pöydän ääressä hetkeäkään. Tämä onkin nyt pakollista ja sitä ohjaa kaksi terapeuttia, joten homma sujunee kuin koulunpenkillä istuisi. Pääsevät sitten homman loputtua niiden kahden kyydissä jatkamaan koulupäiväänsä. Toki minä joudun viemään ainakin kaksi, koska kaikki eivät mahdu yhteen autoon.
Eilisessä palaverissa kävi ilmi, mitä toinen terapeutti oli koululla poikaa seuratessaan ja hänen kanssaan jutellessaan saanut irti. Nyt on sanomattakin selvää, että poika on onneton ja hänellä on jatkuvasti paha olla. Vielä on hämärän peitossa, että miksi. Selvinnee myöhemmin. Kotona sellaista ei huomaa. Koulussa kyllä.
Eilen saatiin kuitenkin puolen vuoden peikkotukka leikattua pojalta kun sain hänet vihdoinkin vietyä parturiin veronpalautusrahoilla. Tukan alta löytyi siisti poika. Poikaakin helpotti.
Alle siirsin kamerasta pari ruokakuvaa viikon varrelta, jauheliha-nuudelikeittoa ja hedelmäsalaattia, olkaa hyvä. Molemmat maistuivat. Olen hommannut jo jokin aikaa sitten hoidokeille tarjottimet, kun ruokaa alkoi olemaan joka paikassa pitkin pöytää ja syliä ja lattiaa. Poika myöskin tuppasi jatkuvasti vetäytymää puoliksi makaamaan pöytää vasten ja työntämään aina tuolia kauemmas että sai paremman makuuasennon. Nyt on käsketty istua suorassa ja pöydän ääressä niin, että jos jotain putoaa, se putoaa tarjottimelle. On se ihmeellistä, että vaikka käsket istua suorassa ja pitää naaman lautasen päällä syödessä, se ei onnistu, mutta tarjottimen kanssa onnistuu paljon paremmiin. Mitä nyt pojan tarjotin edelleen on välillä suunnilleen poikittain ja melko kaukana pöydän reunasta ja vaatii pientä säätöä, mutta paremmin menee silti. Makaaminen puoliksi pöydällä on nyt käytännössä liki mahdotonta jos tahtoo ylettää tarjottimen reunan yli ruokaansa. =D
Torstai-iltapäivällä tehtiin hyvin yksinkertaisia hommia. Väritettiin itsenäisyyspäiväksi suomenliput, leikattiin ne irti ja liimattiin siniselle kartongille.
Liput juoksivat niin kiireesti omiin koreihin eteiseen, että piti minun käydä vielä kaivamassa ne eteisen lattialle kuvattavaksi nopeasti.
Nyt tästä voisi yrittää saada itsensä kasaan ja vaikka kirpparille ja kauppakeskukseen tuulettamaan aivojaan niin ei mene makaamiseksi kotona. Kellokin on jo yli puoli kymmenen ja kaikki muut vielä nukkuvat paitsi kaksi nuorinta löytyy tietokoneelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti