Tässä on nyt tovi vierähtänyt. Aika purkaa vähät kuvat kamerasta. Viime viikolla taidettiin metsässäkin pyörähtää, mutta kameraa ei ollut. Taudit ovat vaivanneet siellä sun täällä jo pitkän aikaa. Viime viikonlopun oli 9v kovassa kuumeessa. Perjantaina jo koulusta hakiessa oli kuumeessa, mutta koska oli open kanssa keskusteluaika sovittu, käytiin siinä sekin vielä läpi kuumeisen kanssa. Maanantain oli poika vielä kotona, joskin jo suht terve. Tiistaina tuli 6v eskasta bussilla ja valitti päänsärkyä ja kuumettahan siinä sitten oli jo. Eilinen menikin aamusta iltaan kovassa kuumeessa. Eilen ei tullut vanhin hoidokki kun oli yön oksentanut. Veljensä tuli. Samoin tänään vain kahdella menty. Mitähän seuraavaksi...
Alla nuorimman viikonlopun oma-askartelua.
Samalla minun viikon ruokien ja listojen sun muiden suunnittelu.
Kirjastosta löytyneitä mielenkiintoisia kirjoja.
Maanantain menoa.
Maanantaina sählymailat kaivettiin varastosta.
Tänään oli kurja keli, mutta siitä huolimatta kahdella homma luisti. Viimeiset lumet pihasta kasattiin tähän.
Eilen oli meillä yhdet asunnonkatsojat, jotka kävivät jo vuosi sitten. Nyt ottivat meihin suoraan yhteyttä ja tahtoivat tulla uudestaan. Sanoivat laittaneensa äkkiä sunnuntaina kolmionsa myyntiin ja tahtoisivat tämän. No, kolmiot ovat onneksi helpompia myydä kuin isot omakotitalot, että jospa heitä nyt onnistaisi niin meitäkin sitten siinä tapauksessa. Sunnuntaina käytiin kahta taloa katsomassa itsekin varalta. Olivat todella upeannäköisiä netissä, mutta todellisuus oli karunlainen. Niistä ei ainakaan tule kauppoja. Jatkamme katsomista. Pari vielä olisi jos niitä vilkaisisi niin olisi sitten hätätapauksessa jotain hajua suunnasta.
Jatketaan hommia ja katsotaan vieläkö tämä tautinen aika jatkuu. Eskalainen on tänään ainakin pirteämpi ja kuume laskenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti