Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Parin kuluneen päivän asiat

Eilen sain aamulla tehtyä juurespihvit sun muut valmiiksi, että vain uuniin laitetaan myöhemmin, mutta sitten meiltä meni myrskyn vuoksi sähköt. Ne tulivat takaisin vasta päiväuniaikaan, joten näitä ei sitten laitettukaan uuniin. Paistoin ne myöhemmin ja syötiin ne tänään. Eilen olisi ollut vain leipää ja salaattia ruualle, mutta muistin, että jääkaapissa olikin jäänyt paketti grillimakkaroita kun niitä ei viikonloppuna tullut paistettua. Eikun takkaan tuli, niin sain ne siellä paistettua. Vähän jotain lämmintäkin ruokaa sitten saatiin. Minkäs sähköille mahtaa.


Iltapäivällä muovailtiin, kun sää oli niin myrskyisä, että aamupäivän ulkoilu siinä riitti. Ja kun kaikki olivat nukkuneet hyvin, homma sujui jotakuinkin ok!




Maanantaina yritettiin piirtää puuta johon liimailtiin lehtiä, mutta koska pojat eivät olleet nukkuneetkaan, tämä homma meni kauniisti ilmaistuna järkyttäväksi hulinaksi. Tänään päätin laminoida työt, ettei lehdet karise kun kuivuivat. 



Tänään työnsi räntää niin paljon, että porukka oli läpimärkiä sadevarusteista huolimatta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti