Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kirjaidea ja muuta toimintaa

Olen odottanut kauan ja vihdoin sain kirjastosta lainaan aivan valtavan erinomaisen kirjan jossa on paljon ajatuksen aihetta ja käytäntöön otettavia ohjeita. Luin sen parissa päivässä ja harmittaa, että se loppui. Luen sitä jo toista kertaa.


Tuli kuvattua viikolla yksi aamupalakin.


Monta sählypeliä on tullut pelattua.


Ja maali!!!!


Kauniin päivän päiväuniajan hommaa omalla muksulla.


Katuliituja.


Ja välipalaa.


Nyt tässä on vain nautittu kuumuudesta ja harmiteltu ensi viikoksi luvattua kylmää.  =(

Ylempänä mainitussa kirjassa jäi kytemään mielen perukoille ajatus, että ranskassa lapsille tarjoillaan salaatti alkupalaksi, eikä ruuan kanssa ja idea tässä on se, että kun lapset ovat jo todella nälkäisiä, kasviksia tullaan todennäköisemmin syömään kuin jos syö ruuan ensin ja lautasella on vain salaatti eikä ole enää niin suuri nälkä. Myös ryhmäpaine, kun muut syövät, niin nirsoimmatkin oppivat syömään, pätee. Mietiskelin tuossa, että ottaisiko kokeiluviikon ja tarjoilisi salaatin ensin ja katsoisi mitä porukka sanoo. Tosin meillä kaikki syövät salaattinsa ja raasteensa muutenkin paitsi yksi, joten tätä voisi kokeilla onko vaikutusta. Vai onko viikko liian lyhyt aika. Mutta jos päätän kokeilla ideaa  niin raportoin siitä sitten täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti