Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Ruokailuja ja "Tami" Tamminen

Tässä lusikoidessani lakkavanukastani, julkaisen muutaman kuvan parin viikon varrelta. Ensin erään päivän jälkkäriksi tehty suklaamousse. Se on aina hyvää, muttei kovin makeaa, koska siihen tulee vain kermaa ja tosi tummaa suklaata.


Perjantai-lounas 1 veen kanssa oli vain nakkimunakasta. Mutta asettelin sievästi siihen myös pari tomaatin palaa meille ja palaset gluteenitonta kauranäkkäriä. Se on muuten yllättävän hyvää!


Tänään tuli tehtyä pitkään mietittyäni avocado-appelsiini-pinaattisalaatti. Siihe tuli kastike oliiviöljystä ja appelsiinin mehusta. Oli ihan raikasta. Hapahkoa.




Oli taas vapaaviikonloppu ja sunnuntai vapaata töistä niin käväisin kauppakeskittymässä ostelemassa tabletit ja pieniä kulhoja esim pienille jälkiruoille tai pienille makuannoksille esim alkuruokia, keittoja ym lapsia varten.


Lapset saatu iltapalalle isältään ja 1v kummeiltaan. Oli eka kertaa koko viikonlopun eli 2 yötä putkeen kummeillaan. Meni mainiosti. Nyt ei edes sinne jäädessä itkenyt. Paineli vain leikkimään kun sisään pääsi kuin kotiinsa.


Noiden kolmen mentyä nukkumaan  iltasella, kaivoin päivällä hyytymään laittamani lakkavanukkaat jääkaapista ja koristelin ne. Sitten maisteltiin isompien kanssa. Teinit valittivat, että hyi lakkaa... en tykkää...(no en minäkään) mutta maistettiin ja olivat tosi hyviä. Pienempi annos olisi ehkä ollut paikallaan. Vaikkei kuppi iso ole tässäkään. Kyllä ne teinitkin sitten söivät ja oli ok vaikka piti valittaa!


Päivällä kun kävin ostoksilla, päätin otattaa kauppakeskuksen vieraan kanssa itsestäni kuvan.


En osannut päättää kummassa kuvassa minulla on tyhmempi ilme ja kaiken kukkuraksi oli tositosi "bad hair day". Että silleen.... Mutta jääkiekkolegenda loistaa! Minä en.  =D





(voi herran tähden miten ihminen vanhetessaan ei enää sulaudu valokuviin)

torstai 26. lokakuuta 2017

Päivän "menyy" (menu)

Koulusta höpsähtäneenä päätin vapaapäivänä vääntää kolmen ruokalajin päivällisen. Tiistaina koululla nimittäin vedettiin kerralla 3 menuuta eli kaikki söivät periaatteessa 9 ruokalajia siinä vuoronperään. 3 alkuruokaa, 3 pääruokaa ja 3 jälkiruokaa. Ei tehnyt mieli syödä enää iltasella juurikaan sen jälkeen. Mutta sieltä joitain ideoita saaneena päätin itse kiskaista. Lisäpontta antoi keskiviikko, jossa syötiin sinänsä ei NIIN minun mieleeni romanialainen menu, mutta ruokavieraiksi tuli muutama ranskalainen, jotka olivat tutustumassa suomen ravintoloihin ja koulutukseen. Sieltä tuli 1 rehtori, joka ei osannut kuin ranskaa ja 2 kaiketi opettajaa, jotka olivat komeita ja puhuivat englantia ihan hyvin. Minä jouduin punaviinin tarjoilijaksi sitten. En ymmärrä viineistä mitään, en ole niitä tarjoillut, enkä edes siedä viinejä. Yäk! Koska kaikki livistivät siitä hommasta ja minäkin yritin, mutta jouduin sitten kuitenkin. Onneksi olin kuunnellut opettajan alustuksen kyseisestä viinistä, koska 1 ranskalainen kysyi minulta mistä maasta se viini oli, koska kyseistä viiniä tehdään myös ranskassa. Tämä ei ollut sieltä vaan Chilestä ja onneksi se jäi mieleeni infossa. Kyseiset miehet myös hoitavat harjoittelupaikat Ranskassa, mikäli oppilasvaihtoon lähtisi sinne. Sitä meille jatkuvasti toitotetaan. Hyvähän tästä on kaikki lapset jättää ja lähteä ulkomaille harjoitteluun. Kuukaudeksi tosin vain olisi Ranskan pesti. Sinne lähtisin samantien, jos se olisi mahdollista MUTTA on tuo pian 1,5v tuossa. Rakastan ranskaa, enkä ole siellä käynyt koskaan. Enkä osaa ranskaakaan kyllä. Ei kuulemma tarvitse, mutta olisi ehkä hyväksi jotain osata. Toki varmaan aika äkkiä oppisi edes jotain keskellä ranskalaisia.
Venäläisen ystäväni vieressä toisessa pöydässä istui oikein charmikas ranskalainen mies ja naureskelin ystävälleni jälkikäteen, että olipas sulla hyvä paikka istuskella ja jutella. Ystävä nauroi, että ainakin haisi tosi hyvälle. XD Sanoinkin, että ranskalaiset miehet ovat hieman huolitellumpia kuin suomalaiset kumarassa kulkevat kaljamahat. Ystäväni oli revetä nauruunsa ja sanoi, että "minjulla on juuri selljainen".  (venäläisellä hassulla aksentillaan)

Mutta jos nyt harhateiltä palataan tähän ruoka-asiaan.....
Tästä lähtee sotkun tekeminen.

Alkuruoka: suppilovahverokeitto
Pääruoka: uunijuureksia ja lohta
Jälkiruoka: Pannacotta ja vadelmamelba (kiivillä koristeltuna)




Pannacotat lähdössä hyytymään jääkaappiin reiluksi 3 tunniksi.


Suppilovahverot pilkottu valmiiksi ja juurekset menossa uuniin.

Tästä lähtee sienikeitolla. 1v söi pikkuruisen annoksensa liki kokonaan. Se oli kyllä herkullista. 12v yllätten tykkäsi kovasti. 9v ei suostunut maistamaan vaikka oli kuolemaisillaan nälkään. Jopa 15v tuli maistamaan varovasti ihan pikkuisen hirveän ennakkoluuloisena sieniä kohtaan. 17veelle oli suosiolla valmistettu omat eväät.


Lohta ja juureksia ei paljon mennyt tälle jätkälle, mutta pääasia on maistaminen ja totuttelu.


Jälkkäri oli taivaallisen hyvää ja upposi jokaiseen perheenjäseneen viimeistä murua myöten. Myös siihen vanhimpaan.


Ei niistä kovin komeita tullut, mutta maku oli nyt pääasia ja näitä on tehtävä toistekkin. Pannacotta oli makeaa ja vadelmamelba oli melko hapahkoa ja kirpeää.


Lopuksi oma jälkiruokakahvi pähkinöillä.


1 veen lempiajanviete. Keikutaan joka paikassa.


Iltapalaa vielä huiviin ja nukkumaan. Avokadot kupissa ei nyt oikeen menneet.



Loppuun kuva meidän pöydän kattauksesta. Minusta se on melko jouluinen, vaikka teema oli suomi 100v ja suomen luonto. Oli se silti ihan hieno. Tässä sitten syötiin ja tarjoiltiin se 9 ruokalajia. Annokset olivat kyllä siis ihan pieniä makusteluannoksia juuri siitä syystä, että niitä piti maistella monta. Yli puoleen annoksista sisältyi ruokajuoma, joka oli alkoholia. Viinejä, kuohuviiniä, tummaa olutta, esressoshotti.... jos olisi halunnut huppeliin, niin se olisi kyllä onnistunut. Minä en juurikaan kaikkia ottanut ja osaa vain maistoin suussa. (meidän luokan juniori se hyvin hilpeänä hoiteli tiskivuoroaan kyllä lopuksi) Ihme koulu intiasta!




PS: keskustelin lapsista yhden ranskalaisen miehen kanssa meidän pöydässä. Hän kertoi, että hänellä on 3,5kk ikäinen tytär. Ja kun olen lukenut noita ranskalaisten lasten kasvatuksesta kertovia kirjoja joiden kirjoittajat ovat havainneet, että suurin osa ranskalaisista vauvoista nukkuu yönsä läpi noin 2-3 kuisina ja viimeisetkin viimeistään yleensä 4kk vanhoina, niin hän kertoi heidän lapsensa olevan hyvin rauhallinen ja nukkuvan yönsä jo läpi. 2 kuisesta lähtien. Ja on nyt lähdössä päivähoitoon. (kuten lapset ranskassa 3 kuisina kun äitiysloma päättyy) Mies ihmetteli, kun kerroin, että olen kuullut lähes kaikkien ranskalaisten vauvojen alkavan nukkua yönsä niin pieninä, että eikö suomessa sitten muka..... No EI. Mutta en kertonut tarkemmin, ettei järkyttyisi liikaa. Hän oli sen kahden kuukauden yösyöttöjen väsyttämänä sitä mieltä, että oli se niin väsyttävää, että ei sitä kukaan enempää jaksaisi. NÄINHÄN SE RANSKASSA........   =)

lauantai 21. lokakuuta 2017

VIHDOINKIN TOIMII

Kone meni kokonaan lopulta jumiin ja joutui exälleni hoitoon liki viikoksi. Lopulta sain sen takaisin ja toivottavasti se nyt toimii. Tässäpä sitten kuvia tyttäreni 9v synttäreiltä ja muutakin.
Aluksi on meidän "vuoden siivooja" tässä.


Sitten oli koulussa meillä konditoria-oppipäivä. Vapaalla hetkellä sai yrittää tehdä marsipaanista jotain jos halusi. Luokkatoverini yritti muotoilla kirjan ohjeilla minulle kissaa, kun kekkasin, että seuraavaksi päiväksi olen leipomassa kakun tytölleni synttäreille ja hän tykkää kissoista. Lopulta tästä ei tullut mitään vaikka kuinka väännettiin ja naurettiin. Tein sitten itse helpomman kissan valmiista mallista ja luokkakaveri siirtyi tekemään itselleen pääkalloa marsipaanistaan...


Tässä valmiina minun kissani.

Luokan oppituntia. Ei niin minun lajini. Kondiittorileivonta.

Saatiin me silti juustokakut uuniin.

Tässä valmiina tytön kakku kissoineen. Synttäreille tuli 4 tyttöä viidestä kutsutusta. Uuden koulun uudet kaverit. Tyttöni on mutismistaan huolimatta puhunut uudessa koulussa uusille kavereilleen todella normaalin oloisesti ja ollut oikein iloinen.



Pitihän tarjoilija-opiskelijana äidin yrittää vääntää lapsille kattausta.


Juhlat sujuivat mainiosti. Kiljumista ja meteliä lähti aivan tarpeeksi noistakin tyttösistä.

Tällä hetkellä syysloma alkaa vedellä viimeisiään. Itsekkin lomalla kun olen opiskelija. Sitä en oikein vieläkään sisäistä. Loma tuli jo tarpeeseen. Alkoi olla liian vilkasta, ettei ehtinyt tehdä mitään. Viikonloput menee töissä. Siis siinä harjoittelussa. Työnantaja haluaa minut aina viikonloppuihin, kun silloin on niin kiire, että lisäkädet tarvitaan.

Auton akkukin sanoi seis samalla kuin tietokonekkin. Myös auto lähti syyslomalla exälle hoitoon. Osti ja vaihtoi akun siihen ja hommasi talvirenkaat ja laittoi alle. Tänä aamuna olikin tässä 3 astetta pakkasta. YÄK! Alan kulkemaan töissä ja koulussa ensi viikon jälkeen pääasiassa bussilla niin ei tarvitse autoa veivata. Vaatii vaan parina kouluaamuna kuuden jälkeen lähtemisen 1veen kanssa kävelemään päiväkodille, että ehdin seiskan bussiin sieltä. 12v täytyy laittaa vastoin tahtoaan pariksi yöksi sen takia koulullensa oppilaskotiin yöpymään, koska tässä on nähty pari aamua aiemmin, ettei itse taksiin lähtö nykyään onnistu vaan vastustaa taksinkuljettajaakin, eikä kukaan saa sitä kyytiin.
Kota-ryhmä (psykiatrisen koti-ja akuuttityöryhmä), joka hoitaa tällä hetkellä 9veen asioita, on sitä mieltä, että 12v pojalle olisi peräti koko viikko oppilaskodissa omatoimisuuden ja elämän harjoittelua täysin tarpeen ja ovat sitä esittäneet aina, että vastuksesta huolimatta, olisi erittäin tärkeää, että hän olisi siellä harjoittelemassa tulevaisuuttaan varten. Ja koska keväästä asti on keskusteltu ja haettu ammattitaitoista perhekotipaikkaa yhdeksi viikonlopuksi kuussa 9 ja 12 vuotiaille, eikä siitä ole kuulunut mitään, Kota-ryhmä aikoo alkaa painostaa tiukemmin kaupunkia sitä etsimään. Ei voi kestää enää kovin paljon kauempaa. Olivat sitä mieltä, että tarvitaan pikaisesti jo.

Tässäpä näitä kuulumisia. Toivottavasti kone toimii, ettei tarvitse näin pitkää taukoa pitää kirjoittelussa enää.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Teknisiä ongelmia

Pahoitteluni kirjoitusten viivästymisestä. Tietokoneeni tökkii ja jumittelee, eikä suostu siirtämään kuvia, saati näyttämään entisiä. Toivottavasti saisi joskus toimimaan.
Olemme juhlineet yhdet 9v synttärit, mutta kaikki on nyt jumissa. Kauan odotettuani, pääsin vihdoin edes tämän kirjoittamaan.

hetkinen.............

torstai 21. syyskuuta 2017

Keilaamaan

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa keilahallissa, kun Kota-ryhmä eli lastenpsykiatrisen koti- ja akuuttityöryhmä sitä esitti tapaamispaikaksi ja kokeiltiin kuinka sujuisi erityislapsilta. Aiemminhan kota hoiti 12vee pojan asioita, mutta nyt tuli uudestaan kuvioihin 8veen asioihin. Tässäpä sitä alkuun istuuvat sohvalla kun aikuiset yrittää keilata. 1veellä oli hillitöntä taasen. 12v kieltäytyi suurimman osan aikaa koskemasta palloon ja 8veellä meni pitkään, että otti pallon käteensä ja sen jälkeen varmaan 10-15min istui radan alussa kunnes lopulta uskalsi laittaa pallon vierimään kohti keiloja. Sitten sitä innostui niin, ettei sillä radalla aikaansa aikuiset keilattu. Kumpikaan kyseisistä lapsista ei suostunut vaihtamaan keilahallin kenkiä jalkaansa. Se asia oli kyllä selvä 12 veen kohdalla, mutta että toinenkin.... 1v tepasteli innoissaan ympäriinsä ja katseli palloja, mutta yllättäen ei yrittänyt juosta radalle kuin kerran. Sitten löytyi pieni leikkipaikka, jonne katosivat kaikki joksikin aikaa ja minä jouduin kahdestaan työryhmän miehen kanssa sitten keilaamaan.






Koululla on oltu taas pari päivää... sielläkin on saanut nauraa vedet silmissä pitkin päivää. Enpä olisi uskonut, että tulen niin hyvin juttuun meidän luokan juniorin kanssa, joka on siis 21v eli vuoden vanhempi kuin oma vanhin lapseni. Tämä juniori on kuitenkin poika. Voi niitä juttuja. Jotkut vanhemmat immeiset eivät ole järin huulenheittotuulella, mutta on meitä muutamia.... voi hyvä sylvi, että ollaan naurettu. Yksi hyvä ystävä tullut on jo aikuisistakin eikä pelkistä junioreista. Hän on venäläinen. Hauska aksentti!


Tehtiin juniorin kanssa alkudrinkit eräänä päivänä. Joka päivä ennen ruokailua joku joutuu keksimään alkoholittoman alkudrinkin. Onneksi juniorilla riittää mielikuvitusta, koska on jo valmis kokki. Minä teen perässä mitä käsketään. Näissä oli muistaakseni tyrniä, appelsiinimehua, jäitä piruusti ja kai jotain ginger alea... muista tuota.


Huomena tööööihin!!! Ei kyllä nyt hotsittaisi...

Ai niin ja yksi tytär tässä maanantaina taas vanheni ja on nyt 15v! Ei juhlittu. Kohta puoliin sitten seuraavasta tyttärestä tulee 9v, mutta palataan siihen sitten. Ennen sitä vanhenen itse!  :(

lauantai 9. syyskuuta 2017

Koulutus on alkanut.....

Tässäpä meidän koululuokkamme, jos sitä nyt voi niin kutsua. Lounasaikaan se muuttuu ruokasaliksi kauniine kattauksineen. Tästä puuttuu vielä kynttilät ja vesikannut koristeineen. Ryhmämme koostuu tarjoilija, kokki ja vastaanottovirkailija opiskelijoista. Alku on kaikille sama, eli keittiötä ja salia. Olemme jaettu kahtia satunnaisesti ja puolet aina kokkaa ja toinen puoli kattaa ja tarjoilee. Kokkipuoli siivoaa lopuksi keittiön perusteellisesti ja tarjoilupuoli "salin". Koulupäivä on 8-15 jossa ei ole taukoja. Ainoa tauko on vaatteiden vaihto n. 10min jossain yhden jälkeen, jonka jälkeen on ollut jotain teoriaa. Siivous-opettaja ravintolakeittiön siivouksessa on melkoisen huumorintajuton ihminen, mutta yritämme kaikki sen kestää. Olemme sentään aikuisia, emmekä nuorisoa jolle tarvitsisi hieman tiukemmin puhua. EHKÄ! ? Ja kun ei ole koskaan ollut ravintolakeittiössä, on siellä hieman vaikea heti kylmiltään löytää mitään ja tehdä tehokkaasti. Varsinkin, kun ensimmäinen parini oli jo kokki koulutukseltaan (tosin noin parikymppinen ehkä) ja ollut töissä keittiöissä, hän oli liiankin tehokas. Minä en ehtinyt oikein edes aloittaa, kun hän jo oli tehnyt monta hommaa. Ja kun häneltä kysyi jotain, hän kertoi kyllä, mutta teki senkin homman samantien sitten itse. Kaveri on muuten kyllä mukava ja noheva keittössä. Opettajat vain meinaavat välillä häneen hermostua, varsinkin kun pitäisi istua syömässä tai kuuntelemassa jotain ohjeita syönnin päälle, hän yleensä loistaa poissaolollaan ja häärii keittiön puolella siivoten ja hommaillen.... ei voi istua paikallaan. Työnantajalle varmaan ihannetyöntekijä.


Torstaina nautiskelin munkista vapaalla kaupungilla juosten munkin lomassa näitä byrokratian papereita hoidellen. 1v nukahti vaunuun. Sain syödä koko munkin ihan yksin!!! Torstai-aamuna pyörähdin huvikseni seurakunnan perhekerhon kautta ja siitä bussilla kaupunkiin sitten. Meitä ei ollut kerhossa kuin 2 äitiä????!!!! Ensi torstaina onkin työpäivä sitten työssäoppien, ettei pääse kerhoilemaan. Ehkä joskus harvoin sitten.


Perjantaina lapseni pistäytyi teletappimaassa......... Teletappimaassakin näkyy olevan nykyään Ikea. Joka paikkaan nekin avaa! Asiakaskunta taitaa olla pieni, koostuen neljästä avaruusoliosta ja yhdestä imurista. (nuu nuu)


Ensimmäinen pillijuomani. Elovena kaurajuoma-mehu-mikälie....

Katsotaan miten ensi viikko sujuu... Olisi ti-ke koululla ja sitten to, pe ja su töissä. Vapaalla maanantaina ja lauantaina. Paitsi, että lauantaina olisi 12veen vanhempainpäivä 8.30-13.00 koululla, että ollaan sitten siellä se päivä. Koska olen sunnuntaina koko päivän kuuteen asti töissä, joutunee 17v tilaamaan pitsaa koko porukalle, että saavat syötyä jotain kun en ole laittamassa. Mitään lämmitettävää on turha laittaa, kun 2 nuorempaa ei osaa lämmittää ja 14v nukkuu kuitenkin kolmeen ja 17v kieltäytyy tehtävästä. Esim 17v kieltäytyy syömästä mitään "eilistä". Tai vaikka samanpäiväistäkään jos sitä pitää "lämmittää". Pilallehan se menee, eikös niin??? Kuivaa ja käyttökelvotonta kaikki!

JA.... tänäänhän täyttää vanhin tyttäreni 20 vuotta!!!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Koulun alku, itsellä

Anteeksi hiljainen hetkeni täällä. On ollut pikkuisen stressiä ja järjestelyä ja puhelinsoittoja ja vaikka mitä riesaa. Keksin itselleni koulun, johon pääsin, vaikka muut olivat jo aloittaneet. Silti odottaa piti vielä vaikka kuinka kauan kun piti odotella te-toimiston yhteydenottoa, jota ei meinannut millään kuulua. Lopulta soittivat ja sitten aloitettiin papereiden etsimis ja skannausrumba kunnes sain luvan aloittaa työttömyysetuudella tuettuna. Sitten pitikin etsiä työssäoppimispaikka. Sen sain heti ensikysymällä samantien. Aloitan ensi viikolla. Koulua on kaksi päivää viikossa ja 3 päivää pitäisi olla työssäoppimassa samantien kylmiltään. Huomenna aloitan siis tarjoilijan opinnot. Yllätys yllätys. Enpä olisi itsekkään uskonut moiseen hakeutuvani. Sen johdosta 1v piti laittaa vuorohoitopäiväkotiin. Aloittaa huomenna. Sitäkin paikkaa piti soitella ja veivata aloituspäivää, mutta onnistui onneksi hyvin. Viime viikolla tutustuttiin parina päivänä. Vielä pitäisi saada salmonellatodistus ja koululta huomenna papereita lisää skannattavaksi TE-toimistolle..... Sitten pitäisi tehdä työsopimus työpaikkaan.... Sinnekkin pitäisi vielä soittaa.... Melkoinen byrokratian riemuvoitto tämäkin ammatinhommaaminen. Enpä olisi uskonut. Mutta onneksi byrokraattinen osio alkaa olla voitonpuolella ja voisi keskittyä ihan opiskeluun. Tämä viikko menee silti vielä byrokratian kourissa. Niin, ja sain työpaikan vuoden loppuun Picnic-kahvilasta, josta tykkään kovasti. Ollaan sitten vanhimman tyttären kanssa saman kauppakeskittymän katon alla töissä molemmat. Hän on yläkerrassa Budget Sportissa. Se vanhin täyttää muuten tällä viikolla 20 vuotta. Aika kuluu. Hassua!

Nuorin 1v taas oli viime viikonloppuna yön kummeillaan, kuten sovittiin kerran kuussa tapahtuvaksi. Tällä kertaa kävin lauantaina yin joogassa Fressillä iltapäivällä ja aamupäivällä lenkillä.  Ensi kuussa ajateltiin ehkä sitten kaksi yötä jo eli koko viikonlopun. Sitä taas ihmetteli kuinka talo pysyy niin siistinä kun 3 lasta on poissa, varsinkin se 1v. Välittömästi illalla mökki räjähti käsiin kun kotiin kaikki hain. 1v viihtyy hyvin kummeillaan, mutta kun kotiin haetaan, on itkuinen ja sylivauva koko illan. Äiti-ikävä kuitenkin. Saa nähdä kuinka päiväkoti huomenna sujuu. Ainakin tutustumisesta päätellen se menee vanhana konkarina kun keväällä oli hoidossa sen 2,5 kuukautta.

Kotona saattaa olla ainakin 1 teini-ikäinen kiukkuinen, kun ruokaa ei olekaan pöydässä kun lukiosta palautuu iltapäivällä vaan joutuu ihan itse ottamaan jotain jos on nälkä. HERRANJUMALA! On aikoihin eletty kun äiti jättää lapsen heitteille. Onneksi sekin lapsi on puolen vuoden sisällä täysi-ikäinen.