Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 21. syyskuuta 2017

Keilaamaan

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa keilahallissa, kun Kota-ryhmä eli lastenpsykiatrisen koti- ja akuuttityöryhmä sitä esitti tapaamispaikaksi ja kokeiltiin kuinka sujuisi erityislapsilta. Aiemminhan kota hoiti 12vee pojan asioita, mutta nyt tuli uudestaan kuvioihin 8veen asioihin. Tässäpä sitä alkuun istuuvat sohvalla kun aikuiset yrittää keilata. 1veellä oli hillitöntä taasen. 12v kieltäytyi suurimman osan aikaa koskemasta palloon ja 8veellä meni pitkään, että otti pallon käteensä ja sen jälkeen varmaan 10-15min istui radan alussa kunnes lopulta uskalsi laittaa pallon vierimään kohti keiloja. Sitten sitä innostui niin, ettei sillä radalla aikaansa aikuiset keilattu. Kumpikaan kyseisistä lapsista ei suostunut vaihtamaan keilahallin kenkiä jalkaansa. Se asia oli kyllä selvä 12 veen kohdalla, mutta että toinenkin.... 1v tepasteli innoissaan ympäriinsä ja katseli palloja, mutta yllättäen ei yrittänyt juosta radalle kuin kerran. Sitten löytyi pieni leikkipaikka, jonne katosivat kaikki joksikin aikaa ja minä jouduin kahdestaan työryhmän miehen kanssa sitten keilaamaan.






Koululla on oltu taas pari päivää... sielläkin on saanut nauraa vedet silmissä pitkin päivää. Enpä olisi uskonut, että tulen niin hyvin juttuun meidän luokan juniorin kanssa, joka on siis 21v eli vuoden vanhempi kuin oma vanhin lapseni. Tämä juniori on kuitenkin poika. Voi niitä juttuja. Jotkut vanhemmat immeiset eivät ole järin huulenheittotuulella, mutta on meitä muutamia.... voi hyvä sylvi, että ollaan naurettu. Yksi hyvä ystävä tullut on jo aikuisistakin eikä pelkistä junioreista. Hän on venäläinen. Hauska aksentti!


Tehtiin juniorin kanssa alkudrinkit eräänä päivänä. Joka päivä ennen ruokailua joku joutuu keksimään alkoholittoman alkudrinkin. Onneksi juniorilla riittää mielikuvitusta, koska on jo valmis kokki. Minä teen perässä mitä käsketään. Näissä oli muistaakseni tyrniä, appelsiinimehua, jäitä piruusti ja kai jotain ginger alea... muista tuota.


Huomena tööööihin!!! Ei kyllä nyt hotsittaisi...

Ai niin ja yksi tytär tässä maanantaina taas vanheni ja on nyt 15v! Ei juhlittu. Kohta puoliin sitten seuraavasta tyttärestä tulee 9v, mutta palataan siihen sitten. Ennen sitä vanhenen itse!  :(

2 kommenttia:

  1. Keilailu kuulosti mielenkiintoiselta. Minä olen lähdössä tuetulle lomalle omien 14v ja 5v sekä tukilasten 5v ja 7v kanssa ja yhtenä päivänä olisi mahdollisuus keilauluun. Mietin että onnistuiskohan tällä porukalla. Ei varmaan auta muu kuin kokeilla.

    Onnittelut kaikille vanheneville! Lokakuussa minun toinen lapseni tulee täysi-ikäiseksi vaikka ihan hetki sitten oli vauva.

    VastaaPoista
  2. Onnea täysi-ikäiselle.... =) ja kivaa lomaa. Ehkä olet jo ehtinyt käydä lomallanne.

    VastaaPoista