Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kootut muistelmat menneeltä ajalta


Kesää varten on saatu ostettua kuitenkin tyttären rippijuhliin itselleni mekko. Toiveissa on pari astetta lämpimämpää säätä kuin aiemmalla viikolla. (2 astetta lämmintä.)


Yrjökin kävi kylässä, kuten kerroin, muttei onneksi tarttunut kun 14veehen ja 1v oksensi kerran. Ämpäri ajelehti varalta viikon verran pitkin lattioita. 


1v on siirtynyt täysin siihen mitä äiti syö. "Vauvalle" laitetaan myös salaattia, jos sitä on. Hän myöskään ei sulata, mikäli joku syö jotain eikä anna hänelle. Kuten eilen popcornia. 



Perjantaina päästiin tivoliin "koko perheellä" eli myös isä tuli. 17v ei suostunut tulemaan. Kummit järjestö järjesti valituille perheille ilmaiseksi kokopäivä-rannekkeet ja syötävää viime perjantaina yhden tunnin ajan ennen tivolin aukeamista. Sen jälkeen sai jäädä muun yleisön joukkoon pyörimään vaikka iltaan asti. Minä ja vauva sekä autistinen 11v poistuttiin parin tunnin jälkeen. 11veelle hälinä ja pyörivät laitteet olivat hieman liikaa. Meni reilu tunti, ennenkuin hän pystyi ärtymykseltään ajattelemaan johonkin menoa. Menimme siis heppakaruselliin. Sen jälkeen hän halusi yllättäen kanssa Twisteriin, joka meneekin sitten aika lailla lujaa. Syötiin ilmaiset eväät ja isi sekä 14v ja  8v jäivät isin kanssa pidemmäksi aikaa. Ja tämähän se aiemmin aiheutti harmaita hiuksia, että kuinka kuljetukset tivolille järjestyy. Lue seuraava juttuni, niin selviää, miksi asia helpotti, eikä aiheuttanut enää edes hiustenlähtöä.




Mummi tuli tivolin aikana meille, jotta saan 1veen valvontaan ja pääsen kuudelta naapuriin aidan taa illaksi. Naapuri kutsui koko rivitalosta kaikki takapihalleen bileisiin. (eläkeläispariskunta) Grillattiin ja nautittiin virvokkeita. Välillä kävin keittämässä puuron, jotta mummi voi vauvalle sen antaa ja etsin hommat valmiiksi ja mummi laittoi vauvan nukkumaan. Pääsin yhden aikoihin kotipihan puolelle. Muutkin lähtivät samaan aikaan, kun minä päätin poistua nukkumaan. 1veehän tuppaa heräämään aina kuudelta. Onneksi tällä erää kuitenkin vasta seitsemältä. ;)   Mutta meillä on todella mukava ilta. Tässä talossa on vain tolkkuttoman mukavaa porukkaa, vaikka keski-ikä on kyllä korkeampi kuin minä itse. 
Tänään mennään mummin kanssa "ykköseen" kahville tässä aamupäivällä. Sielläkin on liki eläkeikää tuleva pariskunta. 

3 kommenttia:

  1. Tosi mukavaa piristystä teille ja sinulle nuo kertomasi asiat!

    VastaaPoista
  2. Teillähän on ollut kivoja tapahtumia. Ja tuo mekko on aivan ihana.

    VastaaPoista
  3. Naapurin juhlissa oli kyllä tosi piristävää! Naurua ei saatu lakkaamaan. Ei ole nimittäin turhan vakavaa porukkaa tässä taloyhtiössä, vaikka vanhempaa onkin. Mekko oli vähän kalliimpi merkkivehje, mutta ihana mikä ihana! =)

    VastaaPoista