Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 26. toukokuuta 2017

Takapihan terassin kohennusta

Tässäpä tämmöinen ikävä nurkka, jossa oli "ei oikeastaan mitään". Kaivoin muutaman saniaisen alun siitä metsikköön ja siirsin viime kesänä äkkipikaisena istuttamani pari pientä havua toiselle seinustalle. Tarkoitus oli asentaa isot puuritilät kivien varaan tuohon nurkkaan, niin, että terassi jatkuu kivana ja siistinä laitaan asti. Alle laitoin juurimattoa, ettei heti ala puskea ritilän välistä rikkaruohoa. Laatat laitoin kivien varaan. Kannoin toiselta seinustalta lisää kiviä. Niitähän riittää. 

Tarkoitus oli saada aikaan jokin ruukkupuutarhan tapainen ja yksi tai kaksi kasvatuslaatikkoa. Päädyin pelkkiin ruukkuihin. En jaksanut laatikkoa alkaa kehittelemään. Voihan sen ensikin kesänä jos vielä mieli tekee. Tähän menee rahaa sen verran, että siirretään. 






Istutin tomaatin yhteen ruukkuun. Toivottavasti ei vilustu. Seinälle voisi enemmänkin laittaa noita kasvuseinä-hommeleita, mutta jos keksin kasvatettavaa niihin.


Päädyin istuttamaan kasvuseinääni alkuun sisällä esikasvattamani krassit. Joka taskuun kaksi. Saattaa olla kivannäköinen kun kasvavat isoiksi ja kukkivat. (Toivottavasti. )
Ruukkuherneitä latoin yhteen ruukkuun ja myöhemmin laitetaan muihinkin jotain, kunhan uskaltaa, etteivät aremmat palellu. On ainakin avomaankurkkuja ja kesäkurpitsaa. Sitten on joitain köynnöskukkia ja samettikukkia sekä tuoksuhernettä.



Tämän aamupäivän kahvituokio. Mukavamman näköistä kuin ennen.
 Tätäkin muutosta olisi saatu odotella aika kauan, ellei meille olisi rantautunut uusi Yrjö kylään. Kävi nimittäin niin, että keskiviikkona kello kuusi aamulla, 8v oksensi. No, kyseessähän oli hänen luokkaretkipäivänsä. (voihan p......kakka) ! Sitten alkoi ripuli. Minulle oli buukattu aamuksi ysiin pari oppilasta, opettaja oli muualla. Oli siis "pakko" käydä nämä oppilaat opettamassa ja valvomassa. (pakko-on minun näkemykseni asiasta. Laki kuulemma toki antaisi minun jäädä kokonaan kotiin.) Kävin siis koululla ja jätin 1veen päiväkotiin. Minulla olisi ollut kolmeen asti eli pitkä päivä, joten kotona jäi minulle runsaasti aikaa tehdä jotain, koska jätin tietenkin 1veen hoitoon koko päiväksi, joksi oli sovittu. Hain pois kolmen maita. 8vee oli toisen kerran ykännyt ja ripuloinut muutamat housut siinä ajassa. Mutta sitten se loppui. Illalla tyttö oli jo pirteä ja "normaali". Mutta kun 11v tuli koulusta kello 1, alkoi silläkin sama veivi. Toki oksensi vain kerran ja ripuloi. Molemmat olivat aamulla normaaleita. Lähtivät isille yhdeksi yöksi vaikka olisi pitänyt lähteä sinnekkin jo keskiviikkona. Yrjö sotki kaiken. Mutta minä sain terassini valmiiksi. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Mummi, joka oli lähtenyt meiltä edellisenä päivänä, oksensi ja ripuloi myös, sekä vanhin tyttäreni, joka oli käynyt 2 päivää aiemmin....sama juttu. Kaikki keskiviikkona. Kuka tartutti kenet??? Ei voi tietää. 


LOPPUKEVENNYS:

Tuleeko vauvasta valikoiva syöjä, kun kasviksia pukkaa pöydänreunalle? (todennököisesti ei)


Minä ja 1v ei olla oksennettu eikä ripuloitu. Minä makasin eilen kyllä koko päivän sohvalla horteessa. Päätä särki ja oli vähän huono olo, enkä uskaltanut syödä paljon. Vähän kyllä söin. Vauva on ollut 3 yötä ja päivää kiukkuinen. Välillä maistuu ruoka, välillä ei. Meniköhän se meiltä näin ohi??
Vielä otin päänsärkylääkkeen tänään. Pää tuntuu kamalan painavalta, mutta muuten olen ok! Vauvalla olisi 1v neuvola tälle iltapäivälle. 
Minulta meni keskiviikkoillalta hieroja-aika jälleen. Tämän sotkun takia. 1v olisi mennyt lastenfressille. Ja viime maanantain hieronnan jouduin perumaan, koska rehtori kysyi, voinko hätätilassa venyä tunnin pidempään, mutta ei sitten tarvinnutkaan. Mutta hieroja oli varalta peruttava, koska se on peruttava 24h aiemmin kuin aika. Keskiviikko kai onnistui tuon sairausperustelun vuoksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti