Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 10. toukokuuta 2016

Elämänmuutoksia

Tässä vähän myöhässä äitenpäiväjuttuja. Meidän äitienpäivä meni juoksennellessa oman äitini kanssa. Käytiin sairaalassa taasen punnitsemassa vauvaa, että kääntyykö paino nousuun tai ettei laske liikaa. Tänään tiistaina käytiin neuvolassa ja perjantaina taas punnitsemaan, että aikooko tuo kasvaa vai kutistua. Kyllähän tuo syö, mutta se tulee jatkuvasti toisesta päästä ulos.  ;)


7 ja 10 veen kortit ja lahjaat tässä. "Kännykänlämmitin" a`la 7v. Hän kyllä sanoo, ettei se ole lämmitin vaan pussi. Noh... Ja 10v oli koristellut muistikirjan kannen. 





Sairaalan jälkeen käytiin vanhimman tytön luona ja hän on tainnut  kasvaa isoksi, kun oli äidille ruusun ostanut. Kotona tein hamppareita pikana mummin hyssytellessä vauvaa, joka ei juurikaan haluaisi antaa äidin tehdä mitään. Sitten mummikin lähti jo kotiinsa. 


Hyvin hyvin pieni mies...

Ja tästä se elämä alkaa muuttumaan....

Minä muutan kesäkuun alussa lähemmäs kaupunkia viimeisten viiden lapsen kanssa ja isäntä jää myymään taloa tähän. Tai mitä nyt sitten aikookin. Oli epäselvää. Kyseessä on asumusero, joka huipentunee avioeroon! Yritän tässä nyt selvittää vauvaa, pakkausta, juoksevia asioita, muuttoa, yo-juhlia, lasten kouluasioita ja lisää juoksevia asioita..... Ainiin, pitäiskö vauvalle antaa nimikin... Se saanee nyt odottaa jonkin aikaa! En edes aloita puuttumaan siihen asiaan. Ei kyllä ole edes hajua mikä sille nimeksi laitetaan. Sitä on kyllä yritetty miettiä. 
Tänään käytiin siellä neuvolassa ja minullakin saattanee olla kohtutulehdus. Perjantaihin ajattelin odotella ja varmennella, että sitten varmaan antibiootteja. Ellei nyt satu menemään oireet ohi ja ollut väärä häly. 

Eilen käytiin vauvan kanssa allekirjoittamassa vuokrasopimus uuteen kämppään. Se on rivitalo neliö. Sullotaan 3 nuorinta ja äiti yhteen makkariin. Teineille omat. Eiköhän tuota sovita. Kiva asunto. Ainoastaan astianpesukone puuttuu. Alkuun joutunee käsitiskiin, koska on paljon muutakin ostettavaa, koska isännälle pitää jäädä kaikki 7kg:n pyykkikonetta myöten. Luulen, että käsiPYYKISTÄ en taida selvitä viiden lapsen kanssa, joista yksi kastelee sänkynsä vielä täkkejä myöten n. pari kertaa viikossa. 

Jos täällä on välillä hiljaista niin elkee hermostuva.. minulla saattaa olla muuta kiirettä sillä hetkellä. Palaan tänne aina välillä ilmoittamaan itsestäni ja arjen muutoksista, joita tulee  väistämättä. 

Kaikesta huolimatta lapset ovat yllättävän innoissaan muuttamassa alkushokin jälkeen. Vaikkei noilla suurta shokkia ole näkynyt vielä ainakaan. 16v ehkä hieman ärtynyt. Mutta muutto lähemmäs kaupunkia sitä silti miellyttää. Hän on myöskin vauvasta hieman ärtynyt ja ilmeisesti vauva on vähän noloa. 13v ei malta odottaa muuttopäivää. 10v ei osaa olla huokailematta kuinka vauva on niin ihana... Kyllä tämä tästä suttaantuu!!!   Olen tyytyväinen! 

6 kommenttia:

  1. Teillä ne muutosten tuulet puhaltaa ja hommaa on varmaan kädet täynnä,että ymmärrettävää jos et kirjoittelemaan ehdi ,mutta oikein paljon onnea pikkuisesta pojasta,suloinen on :) t:kolmen äiti

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Enköhän kuitenkin kirjoittele silti, mutta varmaan säännöllisen epäsäännöllisesti! ;) Tuulet puhaltaa...

    VastaaPoista
  3. Hui, ihan huimaa lukiessa. Onnea ensinnäkin paljon uudesta perheenjäsenestä ja paljon tsemppiä muutokseen. Sinä olet kyllä yksi voimanainen :-) t. Eija

    VastaaPoista
  4. Teillähän puhaltelee huimat muutoksen tuulet! Monia isoja asioita tapahtuu mutta sellaistahan se elämä välillä on. Tuli niin hyvä mieli tuosta viimeisestä lauseestasi: olen tyytyväinen! Tuolla asenteella ja ajatuksella on hyvä lähteä rakentamaan uutta elämää. Myötuulia toivottelen uuteen tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Eija! Ja harmaalle hapselle..asennehan se ratkaisee. Tänne jäämiseen en vaan löytänyt asennetta kohdalleen. Suunta on siis ylöspäin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne ratkaisee, se on totta! Minä olin samassa tilanteessa 9 vuotta. Tai oikeastaan ex ratkaisi asiat; hän lähti ja minä jäin.

      Poista