Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Tässäpä näkyy minun viikonlopun työpaikkani, rangaistusaitio. Siinä istuttiin jokunen tunti lauantaina ja sunnuntaina jäähyjen valvojana sekä maalivahdin torjuntoja laskemassa. 
Lauantaina oltiin jäähallissa 12h ja sunnuntaina 10h. Ei nyt sentään tarvinnut siitä istua jäähyaitiossa kuin la 4h ja su 3,5h. Nyt pikkuisen väsyttää. 


Meidän joukkue pääsi loppuotteluun, pojat veryttelee ennen ottelua. 

 

No siinä sitten kävi niin, että hopealle jäätiin. Meidän poika teki maalin, jota tuomari ei ehtinyt kunnolla nähdä kun ei perässä kestänyt luistelussa, eikä sitä hyväksytty. Toisin sanoen, tuomari oli vielä ihan liian kaukana nähdäkseen menikö maaliin kun ei ilmeisesti tajunnut että luistelee koko kentän toisesta päästä suoraan maaliin. Myös vastustajan mielestä se oli selvä maali. Sekin nyt ottaa vähän päähän kun olisi sitten ollut kultamahdollisuus. 


Tässä isä (sininen takki) laittoi poikansa kaulaan hopeamitalin ja kättelee. Siinä meidän perhettä parhaimmillaan.


Mutta muuten oli huippumukava viikonloppu. Päätin kuitenkin viime tipassa pyytää mummin hoitamaan lopun pesueen kotiin että saavat vähän ruokaakin suuhunsa. Kun päivät kerran noin pitkiksi venyivät. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti