Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 27. elokuuta 2013

Retkellä hirvimajalla laavulla

Tänään lähdettiin läheisen hoitajan kanssa retkelle laavulle keskelle metsää. Oli kaunista ja aurinkoista ja pian tosi lämmintäkin. Ensin käytiin kävelyretki ja poimittiin marjoja suihin, jonka jälkeen tultiin laavulle sytyttämään tuli makkaranpaistoa varten. Siinä olikin sitten meillä malttamatonta porukkaa kun ei millään ois jaksanu sitä makkaraa odottaa ja monta kertaa kysyttiin että pitäis laittaa ne makkarat vaikka tuli oli hädin tuskin syttynyt. Kun piti vielä odottaa niitä hiiliäkin. Tylsä juttu. 









Alla oma lapsi joka ei yleensä tahdo lähteä mihinkään mutta tänne kuitenkin siksi että saa sitä makkaraa. 


Ja vihdoinkin sitä evästä saa.


Eilen kävi isäntä isänsä luona poimimassa tolkuttomasti tolkuttoman isoja mansikoita. 3 ja puoli ämpäriä. 
Meillä vanhin tytär tahtoi sulattaa suklaata ja dipata mansikoita siihen. Toiseksi vanhin alla niitä maiskuttamassa.




Toinen hoitaja sai sellaisen idean, että tultaisi jonain kauniina päivänä, jos sellainen sattuisi vielä tulemaan, samaiselle laavulle ja oltaisi koko päivä. Laavulle mahtuisi nukkumaan koko sakki päiväunia kun ottaisi vilttejä, makuupusseja ja retkipatjoja. Ja syötäisi sitten vielä välipalakin siellä. Minusta kuulosti kivalta. Laitetaan säätiedot tarkkaan tutkaan jos sattuisi vielä hyviä päiviä. Ei tarvitse olla edes näin kuuma kuin nyt on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti