Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Alkuloman tunnelmia

Tylsän aamupäivän touhua. 13v tekee korttitaloja. Isosisko käsitöitä.


Sitten tuli äkkilähtö appiukon mökille kun miehen siskot oli tulleet Helsingistä sinne. Yksi on ollut parturi kunnes joutui allergian takia kouluttamaan itsensä uudestaan. Lähdin ihan poikien hiustenleikkuun takia kiireesti, että saadaan kuontalot kuntoon. Näitä siskoja näkee kerran tai kaksi vuodessa. Tässä 7v tukanleikkuussa taivasalla. 13v leikattiin ennen tätä.


Ja vesi oli niin lämmintä että kun kätensä laittoi veteen, se ihan oikeasti tuntui KUUMALTA!!!! Järvi on pienempi kuin nämä isot vesistöt ja vettä monta kymmentä metriä käveltynä vieläkin vain mahaan asti. Eli hyvin matalaa ja ihana pohja. Nämäkin lapset ovat ainakin 20m rannasta eikä ole niilläkään vielä juuri kuin polvet peitossa. Elleivät sitten istu pohjassa niinkuin pari kolme. Aikuiselle uiminen täällä on rasittavaa kun joutuu niin kauas kävelemään. 


 Meidän pienimmät. Uineet ja palelee koska ilma on viileämpää kuin vesi. Ja oli ilmakin ainakin 26 astetta. 


Isommilla on TAAS tylsää ja päättivät alkaa pelaamaan pokeria. Kortit löytyi. Ajomatka tänne kesti 1,5h ja perillä oltiin noin 2h. Siinä ajassa alkaa hermot isommilta menemään. No, menee se jo 7 vuotiaaltakin. Eivät viihdy kuin sen uintiajan täällä pusikossa. Eipä tuota käydäkään kuin keskimäärin kerran vuodessa. 


Tänään käväisin itsekin parturissa ja kylässä. Ja loma jatkuu..............
15v aloitti tänään kesätyöt mansikkapellolla kaatosateessa. Oli kuulemma ainoa joka jäi pellolle pahimman sateen ajaksi kun muut lähtivät sisälle.  ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti