Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 16. elokuuta 2012

Sitä sun tätä

Meidän Pusku kissa on jalkansa amputoinnin jälkeen saanut omituisia päähänpistoja. Tässä hän juo mehua mukista. 


Eräänä aamuna oli tosi sakea sumu, jonka ansiosta metsän puut näyttivät kuin olisi lunta oksilla. Seitit olivat aamukasteesta valkoisina.  Myös hämähäkin seittien kuviot näkyivät hienoina. Ja joka päivä lapset suuntaavat MUSTIKKAMETSÄÄN. Naamat sinisenä sitten sisälle mennään aina. 




3 vuotiaamme on ollut nyt 7 päivää kovassa kuumeessa. Nyt näyttäisi tänään olevan kuumeeton, mutta väsynyt ja itkuinen. Mikäli vielä nousee, lähdetään vaikka suoraan päivystykseen. Viikonlopun oli lähinnä unessa suurimman osan aikaa ja kuume n 40 astetta. Sittemmin vähän vähemmän. Kuitenkin yleensä n. 39. Yli tai ali. Rasittavaa! 
7- vuotiaamme aloitti eska 2 vuoden ihan koulussa maanantaina. Tuntuu viihtyvän pienessä kielipolkuluokassa, jossa on 3 eskaa ja 2 tokaluokkalaista. Eli erityisluokka. Ei oma koulu. Ja TÄNÄÄNHÄN  se on se 7-vuotisSYNTYMÄPÄIVÄ hällä. Lauantaina juhlitaan jos kaikki ovat suht terveitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti