Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Vierailu dinomaahan

(no ainakin sittarin parkkipaikalle...) Amerikkalaiset olivat saapuneet dinosauruksineen sinne. Tyyristä oli sisäänpääsy eikä sisällä oltu puolta tuntiakaan, koska katsomista nyt ei ollut niin hulppeasti. Pari myyntikojua oli paikalla, joista piti ostaa pehmodinot mukaan. Kalliiksi kävi. Sisäänpääsy meiltä kolmelta yhteensä 35e plus pehmot yht. 16e. Voi hyvää päivää! 10v pelkäsi kaikkea. Se nyt oli odotettavaa vaikka odotti pääsyä sinne. Kovaääniset dinosaurukset olivat meidän yliherkälle yksilölle liikaa. Vauvakaan ei ollut järin innostunut paluusta dinokaudelle. 7v olisi halunnut olla siellä iäti. Seuraavana päivänä olisi halunnut takaisin. Olisi sillä pienellä alueella ollut pomppulinna ja joku pomppu-liukumäkihärpäke. Sekin härpäke olisi maksanut per tenava 4 euroa. Ja dinolla olisi voinut ratsastaa (3 e). Amerikkalaista rahastusta! Myyntikojun tädille piti puhua englantia. Onneksi "the baby was free". Siitä jos olisi vielä kymppi pitänyt pulittaa niin huh sentään.




 Dinot ovat olleet kainalossa kotona jatkuvasti. Että  jotain tästä perjantaisesta reissusta jäi käteen. 


 13veen kanssa tehtiin taasen mansikka-mehujäätä, jonka ohje lienee välipalaosiossa. Ellei ole, lisään sen kunhan tarkistan.



Ja minä en saanut yhtään.....

Nämä alla olevat kaksi uimaria olivat isällään yhden yön kahden sijaan, koska eivät oikein viihdy siellä eikä uiminen kotirannassa onnistunut 10veeltä, koska kammoaa ötököitä ja niitä siellä oli ilmeisesti liikaa. Käytiin sitten tuossa lähirannassa hellettä pitelemässä kun kotiin palasivat eilen. Olisin kyllä voinut olla vielä toisen vuorokauden ilman näitä pleikasta tappelevia yksilöitä. Nämä vievät paljon energiaa ja hermoja nämä erityislapset. Saadakseni ne pleikasta irti, täytyy tehdä järjetön sotasuunnitelma ja suunnitella mitä tehdään sillä ajalla kun ei pelata ja organisoida se. Eli uimaan tässä tapauksessa. Oli niin rauhallista kun olivat poissa. Vauvakaan ei valittanut mistään. Ainoa ilta kun ei karjunut perinteisiä karjumisiaan. Ja nukuttiin kuin unelmat. Kun nämä kaksi kotiutuivat, vauva oli hirveän levoton eikä nukkunut juuri yhtään. Ottaneeko minun stressistäni jotain viboja.
 

Kohta pitää viedä 13v isin talon kissavahdiksi kun isi lähti taas Lappiin perjantaihin saakka. Tyttö aikoi yksin siellä korvessa pysyä hengissä 3vrk. Ostettava mennessä evästä mukaan.

2 kommenttia:

  1. oho,olipas kyllä tyyristä dinopaikassa..mutta kiva kun sait edes yhden yön hengähtää vauvan kanssa ja nukkua paremmin :) äkkiähän ne vauvat kasvaa ja sitten huomaa ettei siitä vauvavuodesta muista mitään kun ollu kauheet univelat ja ihan väsyny,yhtä sumua vaan koko vuosi..eikä kyllä muista mitä ne isommatkaan lapset on sinä pienimmän vauvavuonna tehny,yhtä sumua vaan vuosi vuoden jälkeen ;D T:kolmen äiti

    VastaaPoista
  2. Niinpähän tuo menee! Onneksi tämä vauva ei öisin oikeastaan valvota. Herää pääasiassa kerran yössä, mutta on joitain öitä kun on parikin kertaa syönnin tarpeessa. Harvoin valittaa vatsanpurua öisin, mutta päivisin senkin edestä. Eiköhän nuo kohta helpota!

    VastaaPoista