Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Linja-autossa onpi tunnelmaa....

Ehdittiin kulkea bussilla 2,5 päivää. Sitten toinen kouluavustaja, joka ollut meidän mutisti-neidinkin avustajana, tajusi, ettei minulla ole autoa, ja käski hypätä kyytiin aina kun samaan aikaan satutaan olemaan menossa ja lähdössä töistä. Asutaan lähes vierekkäin. Itse en olisi kehdannut vaivata kyydintarpeellani, vaikkakin bussille käveleminen ja iltapäivällä kotiin käveleminen olivat rasittavia jo parin päivän jälkeen. Bussille kun on matkaa parisen kilometriä. Tiistaina köpöttelin ja odottelin vauvan kanssa bussia aamutuimaan puolisen tuntia räntäsateessa. Vauvaa ei ole juuri haitannut köpöttely ja bussiajelu. On katsellut ja seuraillut vain hiljaa missä mennään. Keskivikkona on ainoa aamu nyt sitten, kun tarvitsee mennä bussilla, eikä meidän työaikataulut satu kohdalleen. Joka ikinen iltapäivä meillä on sama työaika, eli pääsen kotiin kyydissä, jos tarvitsee. Eilen käytiin töiden jälkeen kaupassa yhdessä, niin ei tarvitse heti tänään kauppaan kävellä. 
(Tulikohan kaikki pilkut oikein kun olen tässä pari viikkoa tarkastanut äidinkielen kertomuksia ja oikeinkirjoitusta?!!!) 

Vauva bussissa.

Muuhun asiaan....

Vauva lempipuuhissaan.....




Viime sunnuntai-illan letunpaistoa, syöntiä ja läksyjen tekoa. Lapset olivat palanneet hieman aiemmin isältään ja käytiin saunassa.




Suklaista pääsiäistä kaikille! Me täällä vaan kökötetään. Erikoista tästä päivästä ja viime yöstä teki se, että vain pojat olivat kotona. Tytöt olivat yökylissä. Ensimmäistä kertaa kaverilla yökylässä oli 8v. Vaikkei puhu muille, niin kaverilleen voi kertoa jos joku on pielessä tai muuten. Kaverilla alkoivat tänään juuri synttärit ja siksi hakivat yökylään eilen. Ilman autoa en olisi saanut tyttöä sinne. Tänään menevät vielä Hoploppiin ja saa kyydin sitten sieltä kotiin. 14v on kaverillaan myös. Meidän 11v on hieman orpo ilman pikkusiskoaan täällä. Illan odotteli vaan milloin pääsisi nukkkumaan. 
Ajattelin järjestää pääsiäislomareissun kolmen nuorimman kanssa ja ampaista paikallisbussilla kaupungin keskustaan saakka Heseen. Eikös kuullosta jännittävältä? Pari koululaista eivät ole koskaan matkustaneet paikallisbussilla. 8v nyt on sentään koulubussilla pari aiempaa vuotta kulkenut, että bussista on kokemusta. 

2 kommenttia:

  1. Ihana miten teillä järjestyi tuo yhteiskyyti! Auto kyllä helpottaa elämää kummasti, mutta on sen ylläpito kamalan kallista! Kotikuntamatkailu paikallisbussilla kuulostaa oikein hyvältä :) Mukavaa pääsiäisenjatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Kustannusten takia olisin mielummin ilman autoa, mutta olisi se nyt vielä melko kätevä kuitenkin olla kaikkien näiden muksujen kanssakin.....ehkä...

    VastaaPoista