Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

lauantai 29. maaliskuuta 2014

5veen hommia

Eräänä aamuna viikolla vauvaleikki menossa penkillä pihalla. Piti kantaa leikkimökin tavarat pihalle, vaikka yleensä niitä ei saa sieltä ulos kantaa. Tällä erää annettiin lupa jos ne viedään sitten myös takaisinkin. Eikä ollut märkää ja kuraista. On se kumma ettei ne kaikki astiat, keittiö ym. vehkeet mökissä kiinnosta oikein ketään ellei niitä ulos saa tuoda. Yleensä niitä ei saakaan, koska siellä on sen verran pientä tavaraa ja astiaa keittiöleikkiin sekä leikkiruokia sun muuta jotka häviävät helposti ulkotiloissa, kun ne tahtovat jäädä aivan mihin sattuu mielenkiinto lopahtamaan ja varsinkin huonolla kelillä menevät aivan likaisiksi. Ulko/hiekkaleikkeihin on omat tavaransa ja astiansa ulkolelulaatikossa. Ne astiat eivät tietenkään sitten kiinnosta ulkoleikeissä. On se jokseenkin kumma asia. 


Kissa tutkii avoinna olevaa laatikkoa. Hirvittävän mielenkiintoista.




Perjantai-aamuna oma mukula halusi leikellä tyhjää mehutölkkiä. Esitin, että teepä siitä auto. Maalaa sormiväreillä ja liimaa renkaiksi pilttipurkin kansia. Innostui sitten maalaamaan, mutta kuivumisen aikana mielenkiinto lopahti. Odottelee edelleen niitä renkaita. Tämä tytsä ei yleensä kiinnostu askartelemisesta, kuten tyttöjen yleensä odotetaan kiinnostuvan. Varsinkin 5 vuotiaiden tyttöjen.


Tänään isi laittoi trampoliinin hypittävään kuntoon 11veen toiveesta. Siellä sitten kauniissa säässä hyppivät ja juoksivat pitkin pihaa. Hyvä asia, sillä viikonloppuisin ei meidän 8 ja 5 veetä meinaa saada pihalle ollenkaan. Lämpöasteita oli päivällä 10, mutta kun meidän dysfaatikon 8veen aistiyliherkkyys on ongelma vaatteiden suhteen, on talvitakin sijaan kesätakin laittaminen suuren vastustuksen takana. Eikä sitä saatu päälle. Untuvatakki piti laittaa. Mutta ulkona sitten molemmat muksut jonkin ajan kuluttua juoksivat ilman takkeja, hattuja ja käsineitä. No, päätin että aivan sama, kyllä ne päälle menee jos kunnolla paleltaa. Hyppäsivät vielä iltapuolellakin trampalle ja sisälle ilman ulkovehkeitä. 
Sain pestyä vähän ikkunoita, että ulos näkee paremmin. Olivatkin talven jäljiltä hirveässä kunnossa. Jos sattuu joskus talolle näyttöjä tulemaan, niin huomattavasti paremmat näkymät nyt on. Muutenkin yritin siivoilla, mutta tuppaa tavarat ja sotkut leviämään toisessa päässä taloa kun toisessa siivoaa. Jälleen totesin, että tämä talo on meille liian iso. 
16 ja 14 veet lähti kavereille yökyliin. Sitä ei vaan hirveästi huomaa. Yleensä kun kököttävät huoneissaan ovet kiinni. Välillä käyvät viikonloppuisin kysymässä voivatko paistaa lettuja.  Huomenna katsomaan isännän kanssa taas yhtä taloa. Se on melko keskustassa. 11v kun sen kuuli, huudahti, että "mutta siellähän on ruuhkaa"! Meinasin tukehtua leipääni kun alkoi naurattaa.
Ja eikun huomenna kesäaikaan!
Viikonloppuja!


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Päivät kuluu....

Hirveää vauhtia kuluu aika tällä hetkellä. 
Vaihdoin ilmavammaksi lastenhuoneen järjestyksen välillä, kun alkoi olla niin ahtaan tuntuista pitää sänkyä keskellä huonetta jakajana. Täällähän pari hoidokkia nukkuu siis päiväuniaan. Yksi edelleen meidän makkarissa, kun tahtoo pitää niin kovaäänistä pulinaa, ettei yhteisnukkumisesta tulisi mitään.






Perjantaina oli minulla taas tuuria että oli vapaapäivä, kun oli niin järjetön myrsky, että olisi kauheaa ollut olla ulkona. Myöskin sähköt iltapäivällä menivät poikki ja sitä oltiinkin sitten n. 8h ilman niitä. Tulta takkaan ja sitä poltettiinkin sitten tuntitolkulla kun kylmä alkoi mökissä tulla ja kun ilta pimeni, niin ei niitä kynttilöitäkään ollut enää kuin pieniä tuikkuja, joista nyt ei juuri yleisvaloksi ole isossa talossa. Kaikki yritettiin pysyä lämpimänä takan edustalla ja lopulta mentiin nukkumaan. Nenä vähän jäässä makkarissa. Jossain puolen yön tuntumassa ovat sähköt tulleet takaisin.


Viime viikonloppuna jynssäsin saunaa, kun välittäjä oli ollut sitä mieltä, että tulisi nätimpi jos vähän lauteet siistisi. Pesin valkaisevalla Supi-laudepesulla, jolla ei mielestäni ollut mitään merkitystä joten toistin toimenpiteen tavallisella saunanpesuaineella ja juuriharjalla. Johan valkeni. Tummat kohdat johtuvat siitä, että ovat vielä kuivumatta ja kosteat. 


Sitten päätin käsitellä lauteet supi-laudesuojalla. Että tulisi kiva ja siisti pinta. No........ ei ihan. Aivan järkyttäviksi menivät. Ikivanhan näköisiksi, tummiksi ja laikukkaiksi. Ja aivan likaisen näköisiksi.
Mitähän tuollekin sitten pitäisi tehdä. Aiemminkin käsiteltiin samalla aineella kun lauteet tehtiin, hyvä tuli. Ja purkissa lukee, että huolellisen puhdistuksen jälkeen voi käsitellä vanhojakin lauteita. 


 Eilen käytiin porukalla taas metsässä. Tehtiin piiiitkä lenkki, eväinä hedelmä ja vihannespaloja. Oli pari nuorinta aika uupuneita kun pois päästiin.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Metsäilyä

Käytiin eilen metsässä katselemassa havumajaa, jonka toisen hoitajan lapset olivatkin jo käyneet perjantaina rakentamassa. Tehtiin kävelylenkki ja ihan pieni eväs oli mukana. Yksi hoidokki poti silloin flunssaa kotona, mutta päätettiin lähteä kuitenkin mukaan kun toinenkin hoitaja oli menossa. Mennään vaikka ensi viikolla uudestaan kun siellä on niin mukavaa tuolla metsässä. Pitää lastenkin käyttää vähän mielikuvitusta kun ei ole valmiina isoa lelukasaa. Toki se on joillekin vaikeaa. Meidän 4v hoidokilla ei eilen oikein sujunut. Kun päästiin majalle, tämä istui reteästi mättäälle odottamaan että nyt otetaan eväät. (väärin) Istuskeli sitten siinä ja kun sanottiin, että mene sinäkin rakentelemaan toisten kanssa majaa ja leikkimään. No, hää sitte alkoi huutelemaan leikkijöille, että tehkää mullekin sitte maja ja jatkoi istumista. Mepä tuumattiin että menepä itse rakentamaan eläkä muita komentele, toki muut eivät tainneet ottaa kuuleviin korviin sitä komentelua. Sitten kun saatiin vihdoin eväät syötyä, niin poika tuumasi, että lähdetään nyt äkkiä pihalle leikkimään. (väärin) Kun meillä on nyt tämän päivän ulkoilu täällä metsässä. Pojalla loksahti suu selälleen siinä istuskellessaan ja kyseli useaan otteeseen kuin varmistaakseen, etten kai minä ole tosissani. No, ei kai se aina onnistu!
3v kävi kyllä pari kertaa majassa sisällä katsomassa miltä siellä näyttää toisten kanssa, mutta 4veetä se ei kiinnostanut yhtään.




 Vihdoinkin ne eväät.




Sielä ne juoksee keskellä ei mitään!


Myrskyssä LÄHES kaatunut puu veti puoleensa toisen hoitajan lapsia leikkimään. Meidän pojat istuivat risukkoon odottelemaan, että päästäisi pois. =/
Ei tämä kyllä yleensä ole näin heikkoa menestystä pojiltakaan saanut, mutta tällä viikolla nyt on ollut muutenkin vähän tämmöistä. Ehkä ensi viikolla lykästää!




tiistai 18. maaliskuuta 2014

Maanantai

Maanantaille tuli vain yksi hoidokki joka sekin oli jonkinverran yskäinen ja räkäinen. Oltiin pidempään sisällä ja muovailtiin sekä leikittiin ihan rauhassa. 






Illalla kun olin kaupassa 11veen harkkojen aikaan, kysyy 16v, voiko hää leipoa pullaa. Siinä se sitten oli hommissa kun kotiin pääsin. Maitoa taisi löytyä kaapista vielä juuri sen verran, että taikinan sai. Toki sillä meinasi palaa pärekatto kun taikina ei niin vain irronnut pöydästä. Lopulta sai lisättyä sen verran jauhoa, että alkoi sujumaan jotenkin. Harjoitus tekee mestarin. 




Tänä aamuna onkin kylmä, mutta onneksi se laskee nopeasti näin keväällä. Tulis jo kesä ja kärpäset. Ja jos vaikka pääsis laittamaan jotain uutta kivaa kotia kesää kohti. Eletään jännittäviä aikoja. Kuin joulu olisi.. Yksi kiva koti olisi kiikarissa tässä ei niin kovin pitkän matkan päässä tästä, että olisi ihanteellinen paikka. Olen toistaviikkoa yrittänyt sen välittäjää saada kiinni, että pääsisi katsomaan, mutta ei kuulu mitään. Mutta pitäähän sitä tästäkin talosta ensin päästä eroon. 


torstai 13. maaliskuuta 2014

Hommeleita ja pajunkissoja

Meidän 8v syventyneenä (vastentahtoisesti) läksyihinsä. Tänään oli foniatrian lääkärin seurantakäynti, kuten aina kerran vuodessa pojan dysfasian takia ja yritimme opettajan aloitteesta ottaa selvää, josko voitaisi tutkia onko pojalla mahdollisesti myös ADD eli keskittymis ja tarkkaavaisuushäiriö.


Keskiviikon välipalalla hoitoporukka ja 3 omaa lasta. Tässä käydään keskustelua seinätauluista joissa on niitä hyviä ja huonoja ruoka-aineita ym. 




Oma 5v valloitti tietokoneeni.


Kevään pajunkissat. Varmaan kasvavat jo horsmaa pääsiäiseen mennessä. 11 ja 8v kävivät keskiviikkona pitkällä keruureissulla kahdestaan. 


Emme päässeetkään metsäretkelle keskiviikkona. Toisen hoitajan hoidokilla oli korva kipeä ja piti pihassa odotella josko äitinsä saisi lääkäriajan ja hakisi lapsensa lääkäriin. Yritetään ensi viikolla uudestaan. Oltiin sitten vain hoitajan pihassa leikkimässä ja käytiin ihan pienellä kävelyllä lähistöllä. 




tiistai 11. maaliskuuta 2014

Keväistä ulkoilua

Säistä johtuen on saatu taas mopot ja nukenrattaat pihaleikkeihin. Lumessa eivät oikein kulje. Nytpä tuo lumi alkaa haihtua niin voi vaihtaa pulkat mopoihin. 














Huomenna lähdetään toisen hoitosakin kanssa metsään rakentelemaan majoja. Toinen hoitaja on retkillään löytänyt kaatuneen kuusen josta on saa kuulemma hyviä havuja majaa varten. Otetaan pienet eväät mukaan, luultavasti vaihteeksi hedelmää ja kasvista palasina vain. Ja hoitajille KAHVIT. 


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Seinätaulu

No huh!
Vihdoinkin sain tarpeeksi kuvia lehdistä ja mainoksista, että taulut täyttyivät. Ja sitten sain ne jopa liimattua. Liikaa huisketta. On juostu katselemassa mahdollisia tulevia taloja jo etukäteen puoli huvikseen, mutta kuitenkin vakavissaan.


Tänä aamuna esiteltiin kirpparilta ostamani liikennemerkit  hoitolapsille. Ostin myös muovisen muumi-teeastiaston jota ei kuvassa näy. Noin 10 minuuttia jaksoi uutuus viehättää jonka jälkeen alkoivat merkit ja astiat lennellä pitkin olohuonetta. Ihmettelinkin, että yksikään merkki ei oltu poljettu poikki kun olivat levällään pitkin lattioita ja porukkaa marssi yli jatkuvasti. Hoitotyttönen tykkäsi leikkiä vauvalla pitkästä aikaa. Sekin oli välillä varastossa kun laitoin sen sinne joksikin aikaa syystä, että vauvan vaatteet kelpasivat vain heiteltäviksi ympäriinsä, mutta kukaan ei niillä varsinaisesti leikkinyt. Meinasivat pojat niitä ruuan jälkeen taas alkaa viskelemään mutta muistutin, ettei niitä näy taas pitkään aikaan jos ne jälleen alkavat lentää. Pojatkin kuitenkin tykkäävät vauvalla välillä leikkiä.


Jatketaan kurassa möyrimistä jälleen huomenissa. Tänään oltiinkin yltäpäältä melko likaisia. Ihanaa kun eteinen on kuorrutettu kuralla kun ei omaa luksusta nimeltä kura-eteinen ja pesupiste.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Hoitohommeleita

Aamuhommissa omani ja hoitotytteli. Muistaakseni viime viikolla. Pojat tuli hoitoon silloin vasta puoli kymmeneen pihalle niin aamulla ei sisällä ollut muita leikkijöitä.


Tämä viikko on mennyt lähinnä vesihommiksi. Kannetaan vettä lätäköstä lätäkköön.




Ja haetaan rännistä lisää.


Hiihtolomalainen 11v viihdyttää pieniä mäenlaskussa.


Nyt meillä on tyhjää, tai ainakin sen tuntuista. Tämä hiihtolomalainen lähti tässä illansuussa yökylään pariksi yöksi ja 16v lähtikin jo eilen mummille neljäksi yöksi. Jäihän tänne vielä 3 kököttämään.
Täällä nyt on vähän siinä mielessä tylsää, ettei ole keksinyt mitään mielenkiintoista tänne laitettavaa. Itsekin olen ollut  vähän vetämätön. Mutta kyllä tämä tästä virkistyy, aamutkin on jo valoisia mikä on mukavaa. Ei ole enää tunnetta, että joutuu heräämään keskellä yötä. Pimeään.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Välipäivitys

On ollut vauhdikasta ja täällä hiljaista. Hoitopäivät ovat kuluneet pihalla ja illat vauhdissa. Yritän saada taas tämänkin vauhtiin tässä kun saa viikonlopun vauhdit alta pois. 
Kaikki laavuretket taitaa jäädä hoitosakin kanssa haaveeksi jos tämä kevät tulee nyt jo. Jäällä on ollut vetistä, joten ei olla sinne edes yritetty. Tiistaina oli niin rasittava sää, että käytiin srk:n perhekerhossa viettämässä aamupäivä. Torstaina oltiin pitkästä aikaa toisen hoitajan pihalla. Ensi viikolla on täällä hiihtoloma ja toinen hoitaja on lomalla sekä kerhot, joten omalla pihalla pyöritään. Minullakin on 3 työpäivää ja pari vapaapäivää. Ns. loma. 
Viime viikonloppuna meidän 16v kävi Tampereella kilpa-aerobic leirillä ja matkusti sinne junalla yksin. Hyvin tuntui sujuvan vaikka olikin hieman paniikissa koska ei ollut ikinä junalla matkustanut, eikä yksin muutenkaan juuri mihinkään mennyt. 
Nyt on tehtävä viimeinen rutistus komeroiden siivoamisessa kun huomenna alkaa kirpparipöydän varausviikko. Huomenna myöskin mennään aamulla entisen hoitolapseni 7 vuotissynttäreille. Tänäaamuna lähti 14v Tahkolle laskettelemaan ja kaverinsa ukin luokse yöksi sinne. 16v lähtenee mummille joku päivä hiihtolomaa viettämään ja 11v tiistaista torstaihin kaverinsa mökille kyläilemään. Tässä tätä vaihtuvuutta on runsaasti. Vain kaksi nuorinta pysyy kotona. Niitä nyt ei voi mihinkään laittaa vielä aikoihin. 
Kohta on lähdettävä viemään 16v kavereineen kauppakeskukseen shoppailemaan ja me käydään sillä aikaa asuntonäytössä katselemassa taloja joita voisi harkita ostavansa jos tämä saadaan myytyä, koska olemme toista vuotta olleet epätietoisia mitä tässä pitää tehdä ja nyt näyttää siltä, että joudutaan tekemään päätös myydä talo. Tarkoitu on etsiä puolta halvempi talo lähempäntä kaupunkia ja kulkevia busseja jotta lasten harkkakuljetuksetkin hoituvat kuin itsestään. Ja että hoitolapset voisivat jatkaa minulla hoidossa jos niin haluavat. (tai siis jos lasten vanhemmat niin haluavat)  ;)
Nyt taas vauhtivarpaat vauhtiin!!!!