Voimauttava valokuvaus osa 2

Tänäänpä oltiin pojan kanssa hänen koulullaan sitten psykiatrisen ryhmän kanssa kuvaamassa. Alku oli kankeaa mutta lähti lopulta käyntiin ja sai kuvata. Poika sai johdattaa koululla meitä mihin tahtoo. Ensiksi hän johti meidät kellariin josta löytyi toimintaterapia-huone. Hän kaivoi kaapeista haluamansa tarpeet ja pyyteli välillä apua hommiinsa ja sitten sai kuvata. Kas äitikin muisti!!

Lounaalle mennessämme pojan henkilökohtainen avustaja näytti meille luokkatilan. Tällainen on meidän pojan opiskelupiste erityiskoulussa. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan tähän tilaan.

Englannin opiskelua!

Työjärjestys pöydällä!

Pojan lempilukemisesta tehty englannin opiskelujuttu seinäkkeessä. 

Luokkatilan yleisilme. Hieman perusluokasta eroaa. Meidän pojan tila siis tuolla sermien takana. Yhdessä lääkärin kanssa tutustuttiin tähän tilaan. Muut menivät menojaan eteenpäin.

Käytävän akvaario. Ja monni! 

Lounaan jälkeen Hoploppiin! Siellä työryhmäkin kuvaa ja konttaa samassa pallomeressä. =D

Erinomaisen mukava päivä vaikka alunperin hirvitti, että käy pahasti minun kuntoni päälle. Nykyään kun ei oikein jaksa kuin maata ja nukkua. Yllättävän hyvin jaksoin lopulta, mutta kotona jo hyydyin. 

Voimauttava valokuvaus

Eilen pidimme palaverin 10veen kota-ryhmän (koti- ja akuuttityöryhmä) kanssa lasten psykiatrisella. Aihe oli, että koska ryhmästä 2 henkilöä (sairaanhoitaja ja lääkäri) käyvät parhaillaan kurssia voimauttavasta valokuvauksesta hoitotyön ohessa toimivana menetelmänä niin meidät  pyydettiin tähän kokeiluun. Siis lähinnä poika, mutta taitaa äitikin joutua kuviin. Homman nimi on se, että poika itse saa päättää täysin missä kuvataan, miten kuvataan, mitä on päällä, ketä muita on kuvassa... Poika itse tietysti oli kieltäytyvällä kannalla koska ei ymmärrä kunnolla koko juttua. Saatiin silti irti jotain. Tämä oli alun suunnittelupalaveri. Seuraava tapaaminen on itse kuvaus johon varattu koko ensi viikon perjantai. Alustava suunnitelma on nyt sitten, että menemme kuvaamaan pojan erityiskoululle häntä. Syömme siellä kaikki lounaan ja pojasta saatiin lopulta irti yhtäkkiä lopussa, että hän haluaa Hoploppiin. No, siispä koulun jälkeen siirrymme sitten kuvaamaan hoploppiin. Siitä pitääkin tehdä kooste siitäkin päivästä tänne. Toivottaavasti MINÄ en unohda kuvata kaiken kuvauksen keskellä. 

Kuvauspäivän jälkeen on sovittu vielä 2 palaveria. Yhdessä käydään läpi kuvat ja valitaan käytettävät ja viimeisessä katsotaan valmiit tuotokset. Saadaan itselle taulukollaasi sitten kotiin. 

Pojan koulua keksi esittää lääkäri, koska pojasta ei saanut irti mitään. (En ihmettele) Lähinnä siksi, ettei varmaan ymmärtänyt aikuisten höpinöistä tuon taivaallista. Asian ydin on kuvata paikassa joka olisi tärkeä kuvattavalle. Ja se tiedetään, että uusi koulu on pojalle henkireikä ja tärkeä. Hän haluaisi olla siellä jatkuvasti ja on erittäin kiintynyt henkilökohtaiseen avustajaansa. Mutta asiasta lisää ajan kuluessa....

Alla olevasta linkistä aiheesta hieman lisää:
voimauttava valokuvaus

Apua (tyrkyllä) tarjolla!

Erityislapsemme erityiskoulusta kyseli sosiaalityöntekijä aivan muiden aiheiden lomassa, että tarvitsenko apua arkeeni kun tulossa on kuudes vauva. No, hieman häkeltyneenä mietin mitä ihmettä tuohon pitäisi vastata. En ole koskaan elämässäni ottanut minkäälaista kotiapua tai vastaavaa vastaan mistään. Ei ole käynyt edes mielessä. Annoin lopulta luvan pyytää kaupungin sosiaalitätiä soittamaan. Täti soitteli eilen. Kyseli samaa, että tarvitseeko apua kun on niin noita muitakin lapsia kun vauva tulee. Yritin änkyttää, että niin mutta nehän on jo koululaisia ja osa teinejä.... nehän hoitaa itse itsensä.. eihän niissä ole käsitöitä niinkuin pienissä lapsissa. (toki joistain teineistä saattaa olla henkistä riesaa..) Yks ei asu edes kotona. Että täähän on melkein sama kuin ei olisi lapsia ollenkaan. Nytkin istun yksin kotona, kaikki on koulussa. 

Lupasin, että voi lähettää jonkun kotipalveluryhmän käymään ja juttelemaan vaihtoehdoista kun enhän minä edes tiedä mitä sieltä edes VOISI pyytää. Keskustellaan sitten. Mutta jos joku tulisi tänne siivoamaan tai ruokaa laittamaan niin mitäs minä sitten tekisin. Istuisin ahterillaniko? Sitä en kyllä osaa saati ilkeäisi tehdä. Tässähän on ruhtinaallisesti aikaa tehdä ruoka, siivota ja pestä vielä pyykkiäkin. Eihän minulla ole muuta tekemistä edes täällä. Katsotaan nyt sitten mitä tädit sanoo aikanaan. 

Jopa tämmöisiä olen saanut aikaan. Paria lajia kukkaa. Yleensä en moisia saa ajoissa laitettua saati ne hengissä kestäisivät. Aika näyttää kuinka näille käy. 

Wc nro 2 ja uusi sohva

No niin, eteisen vessasta maalasin paneelit. Taptetin vaihto kiinnostaisi, mutta ei nyt riitä puhti-enkä saisi sitä tehtyä yksin, koska lamppu pitäisi irroittaa seinästä ja järjestää työvalo muutoin. Tarvittaisiin miestä, joten se jää... Tulipahan nyt kuitenkin pieni piristysruiske edes. 

ENNEN

JÄLKEEN

Ja eilen se saapui...."uusi" sohva! Entinen olikin palvellut jo hyvin (tai vähemmän hyvin) jo noin 15vuotta. Sen huomaa lähemmässä tarkastelussa. 

Kissa on pitänyt siitä huolta ainakin noin 10vuotta. Joka kulmasta... Koska tulossa on kaiketi ylioppilasjuhlat, en kehtaisi enää hävetä tätä sohvaa. Muutoin meillä niin vähän vieraita käy, ettei ole ollut väliksi. 

Se on hyvä nyt... Siinäkin on alareunassa vähän kissankynsimää, muttei suuresti ja silmiinpistävästi ollenkaan. 

Eilen kävin 10veen kanssa parturissa. Poika on kysellyt jo pitkään parturia, viikko sitten lauantaina piti mennä vaan minä oli yrjötaudissa niin ei päästy. Eilen lähdön hetkellä iski tappelu. En lähde, menen huomenna, ei tarvitse leikata.... Lopulta väkisin raahattiin autoon, kiire tuli. Ihan normaalia meidän pojalle. Tahtoo, ei tahdo, tahtoo. Otettiin matkan varrelta kyytiin meidän vanhin 18v sekä poikaystävänsä ja sen ystävä. Olivat olleet synttäreillä yötä. Nuoriso maleksi siellä kaupoissa sen aikaa kun 10 veetä parturoitiin ja sitten vietiin nuoriso omiin kohteisiinsa. Kotiinpäin tullessa käytiin etsimässä 10veelle kauppakeskittymästä kevättakkia. Löydettiin ihme kyllä, todellisuus selviää myöhemmin, että meneekö se lopulta päälle. Kauppakeskittymässä oli vieraana Duudsonit. (äidin inhokki) Poika niitä halusi katsoa, Viiden minuutin katsomisen jälkeen kysyin joko mennään pois. Joo, liikaa meteliä, pojasta näkyi päälle, että melu kuormitti kovasti. Alkoi valittaa, että väsyttää kamalasti. (ja poika muuten lopulta oli kuitenkin iloinen uudesta tukastaan. Lähteminen vain on aina tuskallista)

Myös äiti tuntui kuormittuvan. Se alkoi siitä kun ponnistelin poikaa autoon parturia varten. Jo kauppakeskittymässä tuntui ikävälle kävellä. Väsytti. Kotona olo meni kamalaksi. Yökötti, väsytti, joka paikkaan sattui ja supisteli aivan jatkuvasti. Iltaan mennessä ehdin tehdä puoliväkisin vaikka mitä. Illalla lueskelin iltalukemisia lapsille ja toivoin pysyväni pystyssä. Supistelin edelleen kovin ja oli huono olo ja sattui. Pesin äkkiä hampaat ja toivoin, että auttaa kun menee sänkyyn maate ja nukkumaan. Kyllähän se siitä onneksi pian helpotti. Mietin läpi, että mistä tietää pitääkö jo tässä vaiheessa lähteä sairaalaan. (kuukautta ennen) Isäntä on kaukana poissa, äitini on vielä viikon Turussa valvomassa omaa äitiään.... Lapsille pitäisi siis sanoa lähdön hetkellä, että selvitkääpä nyt keskenänne, äippä häippäsee. No, ehkä se ei olisi ollut katastrofi. Jos lapsemme olisivat pienempiä, olisi saattanut olla. Nyt ne kyllä selviäisivät. Teinitkin todennäköisesti aktivoituisivat jos aikuisia ei vaan olisi paikalla huolehtimassa asioista. 

Tänään olenkin  pääasiassa maannut. Huomaan voinnin heikkenevän hyvin nopeasti. Käytiin 13 ja 7veen kanssa kirpparimutka, mutta ei tuo käveleminen vain ole enää minua varten. Nyt 13v väänsi muffineita ja pienemmät pitäisi laittaa iltapalalle.

Pientä pintaremonttia: vessa

Sainpas taklattua saunan wc:n vihdoinkin. Siihenkin maali tuli ostettua joskus ennen oksetustautia. Bilteman keittiö- ja kylpyhuonemaali. (15e)

ENNEN: se on vihreä...

JÄLKEEN: se on....yllätys, yllätys....VALKOINEN

Koska pinnassa on lasikuitutapetti, se oli helppo maalata päälle. Muuta ei voikaan ellei halua koko seinää uusia. 

Kyllä se nyt siellä loistaa. Aloitin tekemään lievää ehostusta myös eteisen pimeälle vessalle. Siitä sitten kun kerkiän. 

Tähän vielä remonttivinkki: ÄLÄ maalaa pientä vessaa jos olet viimeisilläsi raskaana!!!!!

Tänään havaitsin iltapäivän puolella jotain ihmeellistä. Olo on hyvä, tekee taas mieli kahvia, ja voisi vaikka tehdä kahville jotakin. Eipä ole liki viikkoon olo ollut hyvä, saati mitään mieli tehnyt. 16v oli varmaan eilen mielissään kun lahjoitin puoli litraa jäätelöä sille syötäväksi kun ei vaan minulle maistu. Satuin syömään sitä juuri viimeisenä pari tuntia ennenkuin aloin oksennella. Se sen jäätelön tulevaisuudesta. Ei täällä sitten vissiin muut alkaneet oksennella kuin minä ja typy 7v. Toki isäntä pelkää vielä, että parahiksi lauantaina alkaa oksentaa kun on äitinsä hautajaiset. No, tuskin enää lauantaina. Sitten olisi jo yli viikko mennyt. Eiköhän tuo selvinnyt ilman. Minä en lähde hautajaisiin. Joutuisi liikaa istumaan autossa (pitkä matka) ja vielä kirkossa ja kävelemään ties missä. Ei sovi mahalle enää moinen. Ei kerta kaikkiaan. Kirkossa ei ole edes vessaa. Minä otan vastaan "uuden" sohvan lauantaina. Löysin sen nettikirpparilta ja ystävälliset ihmiset lupasivat toimittaa sen kotiin asti. Halvalla sain.

Lounastauolla: nami nami kesäkurpitsa-moussakaa....

Kahville mustikkapiirakkaa...

Sitten olikin ähky ja päivällisen makaronilaatikko ei enää oikein tuntunut mahtuvan mihinkään.... 

Taudin kourissa

Kun meidän 7v viime viikolla oksensi, niin tässä sitä sitten oltiin torstaipäivä maate. Otettiin yhdessä päiväunet. Aloin sitten perjantai-iltana itsekkin oksentaa sekä ripuloida ja sitä kestikin sitten pitkälle aamuyöhön. Sen jälkeen pari päivää puhuminenkin sattui kun selän lihakset olivat joutuneet niin paljon töitä tekemään yökkimisen takia. Isomahaisena ei mitenkään mukavaa touhua. Lauantain nukuin koko päivän pienellä lämmöllä. Syöminen ei kiinnosta hirveästi vieläkään. Välillä yrittää syödä jotain pientä aina, mutta jotenkin huono olo on kaiken aikaa. Muita ei ole pahemmin sairastunut. 16v oli maanantaina poissa koulusta valittaen huonoa oloa, muttei ilmeisesti ollut muuta kuin kerran ripuli. 

Meidän 7v on koulussa jatkanut tyytyväisenä kavereille (ja joillekin muillekin) puhumista ja sosiaalistunut kovasti. 2x viikossahan hällä on avustajan kanssa kahdenkeskinen hetki, jossa tutkitaan tytölle mieluisaa kissakirjaa. Tätä kutsutaan" kissahetkeksi".( Lääkäri siis tämmöisen silloin syksyllä määräsi koululla pidettäväksi, että uskaltaisi vihdoin jotakin edes kuiskata avustajalle kahdestaan.) Tämä on tuonut erittäin hyvän tuloksen vaikkakin kesti. Avustaja on hienosti jaksanut noudattaa kirjaimellisesti lääkärin neuvoja toimiessaan erityislapsen kanssa vaikkei avustajalla ole itsellään kokemusta tai koulutusta asiaan. Hän vain sattuu olemaan asiaansa innostunut. Maaliskuun palaverissa lääkäri käski koulua ottamaan seuraavan askeleen (kun nyt puhuu jo jotain pientä) että pikku hiljaa otetaan hetkelle mukaan yksi koulukaveri kerrallaan mukaan ja myöhemmin aikuinen. 1-2 kerrallaan. Viime viikolla oli kaveri mukana, jonka kanssa lukivat kissakirjaa ääneen normaalisti. Eilen oli tyttö iloinen kun tuli kotiin ja sanoi kissahetkellä jutelleensa hirveän paljon avustajan kanssa. Tällä kertaa olivat kahdestaan kun kaverit olivat ehtineet jo lähteä ulos. Ilmiselvästi ylpeänä itsestään. 

Lääkäri oli palaverissa silti pidättyväinen ja sanoi,ettei tämä tarkoita, että asia olisi nyt kunnossa. Töitä pitää jatkaa,että saadaan kaikki automaattiseksi. Lääkitystä alettiin pikku hiljaa vähentämään, että kesäkuussa siitä päästäisi lopulta eroon kokonaan.

10v on alkanut hinkua uuteen kouluunsa yöksi. Siellä kun on oppilaskoti kauempaa tuleville oppilaille, jossa asuvat viikot. Meidän poika ei enää muusta puhu kuin siitä, että voisi olla siellä yötä. Sosiaalityöntekijän kanssa (koulun oman) alettiin selvittää sitten sen onnistumista. Siihen tarvitaan kuulemma sosiaalitoimen maksusitoumus. Voisi olla avartava kokemus yöpyä asuntolassa ja olla koululla yö. Sosiaalityyppi ei millään lailla tyrmännyt asiaa, vaan se voisi olla yksi tukimuoto. Varsinkin kun lapsi niin kovasti sitä tahtoo.