Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Autorata-laudat "tee-se-itse"

Valmista! Vihdoinkin sain valkoiset keskiviivat maalattua. Näitä enemmän kun lautaa löytyisi. Ei pahemmin kukkaro köyhtynyt. Lautaa varastossa. Maaleja, varastossa. Voipi ottaa kuivalla kelillä nurmikollekin. Oma testiryhmä testaa jälleen... hyväksi havaittu. Maalasin keskiviivat molemmille puolille lautoja. 





4 vuotiaiden kalat saatiin valmiiksi viikolla. Keltainen tytön ihan itse tekemä. Lila pojan, jonka hermo petti ja mummi teki pyörittelyn sitten.  ;)


Aiemmin mainitsin Biltemasta ostamistani palikoista. Ne ovat yksi hoitolasten (ja omien) suurimmista suosikeista. Ei ole mikään lelu niin viihdyttänyt koko viikon yksistään sakkia. Muita leluja ei ole tarvittu. Niitä on jaksettu kasata eka kaksi päivää jopa yhteistyössä ja sitten alkoi tulla pientä riitaa jakamisesta, mutta ei suurta katastrofia. Myös liitutaulu leikkimökissä on suuressa suosiossa. Liidut taitavat vaan olla jo aika murusina. Neljässä päivässä. Mietin tuossa olisiko varastossa oleva liitutaulumaali  vielä hengissä jos maalaisi leikkimökin seinällekin yhden alueen sillä lisäksi. Isoa ei kyllä saa kun luultavasti maalia ei ole paljon, jos nyt on kunnossa ollenkaan. Myös itse tehdyt puupalikat ulkona ovat olleet hittituote. Sekä yllättäen pihalle lojumaan jääneet hyllylaudat. Ne ovat siis nykyään skeittilautoja aiemman surffilaudan sijaan. 

12v on ollut tiistaista asti kaverinsa perheen kanssa asuntovaunureissulla. Kävivät eilen Tykkimäessä riehumassa. Huomenna vissiin kotiutuu. Onpahan silläkin jotain tekemistä. Ei tuo Kalajokireissun jälkeen ehtinytkään olla kotona kuin 2 yötä.

Metsäretkilllä käynti on jäänyt vähemmälle, keskiviikkona tehtiin kahden tunnin lenkki. Metsä on niin täynnä itikoita, ettei siellä ole tällä hetkellä ilo olla. Kävellessä vielä meni ok, myrkkyä hattuihin ja niskaan. Sekään ei hirveästi auttanut. Joka mukulan pään päällä oli mustanaan itikoita pitkin matkaa. Oli jo hieman koomisen näköistä. Mummi oli mukana tallustamassa. Mummia eivät itikat haittaa.

Meidän ruokailusta sen verran tähän väliin, että nuoremmat ovat hyvin pysyneet muistuttelemalla erossa jääkaapista sun muusta. Vaatii hieman vahtimista, että saadaan vanhat tavat kitkettyä. Vaikkei olisi ruoka maistunut, niin silti ei ole ollut asiaa välipaloille. Eilen eivät edes enää yrittäneet.  Teini-osastolla oli 15v poika yhden päivän syömättä ja kiukkusi vähän päästä minulle. Sitten alkoi narina yllättäen vähetä ja ruoka maistumaan. Jopa hymyili jonkun kerran minulle. Elämä on ihmeellistä! 17v tyttöä ei tarvitse enää kouluttaa. Hällä sujuu jo hyvin. Poikaystävänsä kouluttama!  ;D

 Minä teen töitä vielä ma-ti ja jään heinäkuuksi lomalle. Projekteja mietinnässä.... ;)
Viikonlopun viettoon! 

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sateinen askartelutiistai

Tänään satoi kaatamalla. Oltiinhan me silti ulkona kuitenkin reilu puolet normi ulkoiluajasta. Sitten joudettiin jo sisälle. Olin aamulla kantanut sisälle ulkovarastosta valkoisia laattoja, joita jostain rempasta on jäänyt läjä varastoon. Ajattelin, että niihin voisi maalata taulun jokainen. Se olikin kaikista mukavaa. Vanhin hoidokki tosin ei ole hirveän hyvä miettimään ennen toimintaa, joten pari viivaa vedettyään sanoi, että teenkin toisenlaisen, anna uusi. Totesin, että kannattaa nyt miettiä mitä tekee ja siitä jatkaa kun näitä nyt ei voi jaella kuin paperia. Kyllä siitä sitten hyvä tuli lopulta. 


Hoidokkien valmiit työt. 


Oman 6veen tuotos alla.


Iltapäivällä satoi edelleen eikä huvittanut enää lähteä uimaan ulos. Piti keksiä jotain hommaa. Sähköpostiini oli tullut viesti jostain amerikkalaisesta blogista ja ajattelin kokeilla tätä ideaa. Leikkelin pahvista kaloja.


Idea on leikata kalan ympäri lovia ja sitten kieritellä loviin ympäriinsä villalankaa niin, että kala täyttyy. Epäilin tässä olevan haastetta eräille, mutta silti päätin katsoa sujuuko.


Alkuun ei kuulunut pihahdustakaan. Epäilin, että kohta pyörtyvät kun ei kuulu edes hengitystä. Tämä sakki ei koskaan ole ollut niin hiljaa. Alku aina vaikeaa, niin tässäkin. 


Tyttelillä oli alkuun suuria vaikeuksia saada oikea kohta lankaa koloseen ja pariin otteeseen jouduttiin vähän purkamaan löysiä pois, mutta sitten se alkoi sujumaan ja siitä tuli siisteintä jälkeä koko porukasta. 


5v työskenteli yllättävän keskittyneesti loppua kohden huokaillen raskaasti. Mutta sinnikkäästi teki. Hieman jäi vajaaksi, mutta hänelle se oli tarpeeksi. 


5 veen velipoika oli vähän turhautunut hommaansa vaikka se ihan hyvin sujuikin. Lopulta kuitenkin käsi väsyi ja keskittyminen ja lopetti. Tytönkin käsi alkoi väsymään ja sanoinkin, ettei sitä tänään tarvitse valmiiksi saada. Sitä voi jatkaa huomenna. Halusivat myös, että niihin tehtäisiin silmät vaikkei kuvassa ollut. Liimataan sellaiset vaikka napeista kun saadaan valmiiksi. 


Tässä kesken jääneet kalat odottavat jatkoa. Itse pyörittelin tuon valmiin kalan. 


Vielä jäi aikaa muovailuun. Mummikin näkyy tulleen käymään. Ristisana kourassa. 


Ruokailusta sananen...
Meidän kukkakaalin tehokuukausi alkaa tulla päätöstä kohti eikä kukaan ole pahemmin siitä yllättäen narissut. Ihan kohtuullisesti sitä on syöty. Kun sitä oli harvemmin, siitä useimmiten ainakin joku narisi. Katsotaan mitä loman jälkeen keksitään. Minähän siis lomailen heinäkuun. 
Oman porukan ruokailuun on tultava myös muutos. Välipalojen mättäminen milloin huvittaa on alkanut käydä sen verran tavaksi ja vaivaksi, että aloin lopulta sanoa, että nyt loppui ja yhtään mitää ei kaapista jyrsitä ruokien välillä oli sitten nälkä tai ei. 6 ja 9 vuotiailla on ollut tänään vähän vaikeuksia. 6 veellä on ollut kiukutusta kaiken päivää ja 9v ei ole oikein ymmärtänyt yskää ja monta kertaa käynyt keittiössä kaivamassa, mutta olen häätänyt hänet kylmäverisesti muualle. Eri asia on sitten meidän lähes kaikkea muille normaalia ruokaa välttävä ja ylen kiukkuinen 15v. 
Äskettäin kävi kiukkuisena minulle sanomassa että yritänkö minä tappaa hänet nälkään. (enpä viitsinyt siihen enää sanoa, että sitähän tässä koitetaan ;)   ) Ei tuo ole tainnut tänään kyllä syödä koko päivänä mitään. Kahvia on yrittänyt kitata. Mutta tämä on kyllä pitänyt tehdä aikoja sitten vaan jotenkin on ollut vaikeuksia pysyä kasassa. Erään vieraamme kanssa juhannuksena juttelu käynnisti lopulta minullakin  tämän päätöksen, ettei meidän tarvitse kolmen viimeisen lapsen kanssa enää teininä tapella ruokailuista. Jossei syö kun tarjotaan, niin sitten ollaan nälissään!! 
Tästä on hyvä jatkaa! 


Uusia leluja

Sunnuntaina eksyin Biltemaan kun ei ollut kirppari auki. Mukaan sitten tarttui palikkalaatikko. Nämä on kyllä houkuttaneet aiemminkin, mutta nyt sitten törsäsin niihin. Niistä on ollut kyllä runsaasti iloa tässä pari päivää hoidokeillekin. Eivät ole sisällä muuta lelua kaivanneetkaan. Tässä sunnuntaina taas oma testiryhmä testaa toimiiko... 




Maanantaina kelpasivat ulkopalikatkin leikkiin, jotka viikonloppuna väännettiin itse. 



Kahdesta seinältä repimästäni leikkimökin hyllystä keksivät tehdä rampit autoille. Minulla onkin vielä loppuun maalaamatta mustiksi maalaamani laudat joihin on tulossa vielä keskiviivat. 


Laudoista keksivät myös surffilaudat...









lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannusta ja omia kierrätys-askarteluja

Juhannus oli ja meni! Iltapäivällä grillattiin ja laitettiin rantasauna. Sää vain ei suosinut tuota grillausta, mutta onneksi on katos. Eväät piti tällä erää tuoda sisälle. Vettä satoi lähes koko päivän ja itikoita voi sanoa olevan riittävästi.


Kävin silti kaatosateesta lupiineja rantasaunalle koristeeksi vaikkei ne tässä kuvassa nyt kovin hyvin näy. Liian pimeä keli. Meidän nuoripari saunoikin reippaasti yli tunnin. Uimaankin uskalsivat kuulemma, mutta minä en kestä moista. 


 Kokon sytyttämistä edeltävä grillikatoksen itikoidenkarkoitustulen sorkkiminen menossa..




Kokkokin siitä pikkuhiljaa syttyi vaikka oli läpimärkä. Tänä vuonna olikin homma löytää poltettavaa. Yleensä meillä on aina runsaasti isompi kokko. Ollaan kai poltettu jo kaikki mitä irti lähtee tästä tuvasta. Alkuun näytti että noinkohan syttyy. Nuoriso kyllästyi viiden minuutin odottelun jälkeen ja lähti sisälle. Katsoivat kaiketi kuitenkin ikkunasta. Lyhyt on nykynuorison pinna.  ;)  15v nyt ei koneelta hievahtanutkaan ja 12v on ystävänsä kanssa ollut jo keskiviikosta asti Kalajoella. Tulee sunnuntaina kotiin. Nuorisoksi voidaan siis nimittää tässä jutussa vain vanhinta tytärtä ja hänen poikaystäväänsä.


No nysse palaa... Tässä muuten palaa vanhimman tyttären puumaja, jonka omin kätösin vuosikausia sitten rakensi, naulaili ja maalaili puiden latvuksiin. Nyt se purettiin ja poltettiin. Oli jo sen verran laho ettei siihen ole uskaltanut ketään vuosiin päästää kiipeämään. 






Tästä päästään juhannuspäivään eli tähän päivään. Kaunis sää ja ideat lentelee. Sisällä ollut ja aikoinani liitutaulumaalilla maalaamani vanerinpala pääsi nyt leikkimökin seinälle. Sahasin sen päälle kulmalistasta paikan liiduille ja ruuvasin kiinni. Tästä revin ensin irti tarpeettomina olleet hyllyt. Ei tässä leikkimökissä mikään pysy hyllyillä. Kaikki on aina hoidokeilla pitkin lattioita. Saa nähdä mitä tuumaavaat kun maanantaina hoitoon pääsevät.




 Sahasin myös yhden löytämäni laudan poikki ja maalailin mustaksi. Tarkoitus on vielä kuivuttua maalata valkoiset katkoviivat keskelle niin ajavat ulkona autotien virkaa. Tarvetta olisi ollut vielä useammalle laudalle, muttei taasen löytynyt. Pitää vielä kaivella. Jos edes jotain löytyisi. Mustaa ja valkoista maalia on varastossa jämät. Taaskin saatiin kaikki ilmaiseksi kierrättämällä...lisää tulossa tässä jutussa aiheesta....


Testiryhmä hyväksyi tämänkin projektin... 


Isännälle hommia. Aloitin itse sahalla mutta tulin hulluksi ja käskin isännän ajaa varastosta löytämiäni puita palikoiksi-sitten hiotaan siistiksi reunat ettei tule tikkuja käpäliin.


 Tästä voi sitten vaikka terassilla tai nurmikolla rakennella tai mitä keksiikin palikoilla. Lisää pitää tehdä joskus. Näissäkin oli  tuota hommaa. Irto-osista voi keksiä kukin mitä huvittaa.




Omat mukulat testasivat nämäkin. Hyväksytty! Vähän enemmän saisi olla. Puuta vielä löytyy joten tehdään myöhemmin. Katsotaan innostuuko hoitopoppoo. 

Nuorimman epileptisten kohtausten vuoksi käytyjen kokeiden ja muiden hommien tulokset saatiin keskiviikkon. Mitään vikaa ei löytynyt. Mikä lie vaivaa. Myöhemmin syksyllä vielä tulee pään mangneettikuvaus nukutuksessa, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että siitäkään tuskin mitään löytyy kun ei aivosähkökäyrästäkään. Mutta hoito-ohje: jos tulee kohtaus, soitetaan ambulanssi ja mennään suoraan uuteen aivosähkökäyrään. Voihan vitsi! 
Noh, jospa niitä ei enää tulisi! Päänsärkyjä on alkanut tulemaan ja 6v on jopa pyytänyt niihin lääkettä ja on aiemmin vältellyt lääkkeitä, joten lääkärikin totesi, että on silloin ihan oikeasti koskenut. Ohje on nyt sitten lääkitä päänsärkyjä hyvin herkästi ettei niistä kenties tule sitten kohtauksia jos kovasti koskee.

9veen aiemmasta leiristä sen verran, että se meni hienosti ja ensimäinen yö sen jälkeen kotona oli yhtä kyyneltä kun olisi pitänyt päästä takaisin leirille. 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viikkoa 24

Kaunis ja värikäs lautanen torstain välipalalle dipin kanssa. Tämä kyllä aina uppoaa ja lisää joutuu leikkaamaan.


Perjantain kauppareissulla tuli ostettua ohi ostoslistan. Kesän ensimmäinen mansikkatorttu tuli mutusteltua. Koska yritän säästää rahaa, en raaskinut niitä suomalaisia ostaa vaan nämä ovat espanjalaisia. Niitä kun sai samalla hinnalla puolta enemmän. Ovat vain pienempiä, mutta olivat erittäin maukkaita nekin. Ei valittamista.


 Ja koska yritän vähentää ruokakaupassa ravaamista niin perjantaina sitten yritin ostaa viikon ruuat kerralla. Maitoja en edes yrittänyt kun sitä kuluu yli 20 litraa viikossa. Niitä voi hakea viikolla kerran lisää. Tässäpä sitä 3 isoa ja 3 pientä kassillista. Rahaa paloi reilu120e. Tässä pitäisi olla ruuat ja välipalat viikoksi. Viikolla 10 hengelle ja muina päivinä 7 hengelle. Saas nähdä kuinka käy. Muroja ostin 3 pkt. Veikkaan etteivät riitä. Mutta olen onnellinen mikäli riittävät.


Lauantaina raparperipiirakan tekoa. Nuorin tahtoo aina auttaa.


Nuorimman sairaalakeikka tiistaina meni ok. Nukahti uni-valve hommeliin viime tipassa onneksi, ettei tartte uudelleen valvotella ja mennä. Sydänkäyrät saatiin. Perjantaina käytiin uudelleen verikokeissa . Ensi keskiviikkona lääkäri sitten kertonee löytyikö jotain vaiko eikö mitään. Siispä siksi taas keskiviikko minulla vapaata. 

9v lähtee Kys:n sairaalan järjestämälle dysfasialasten leirille maanantai-aamupäivällä. Eka kertaa leirillä ja 2 yötä pitäisi olla. Onneksi leiripaikalle ei ole meiltä kuin reilu 10km. HÄTÄtilassa voi hakea kotiin, mutta toivon hartaasti että pysyy siellä. Onpahan erossa pleikoista, tietokoneista ja wii-peleistä. Kokonaista 3 päivää.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viikonlopun puistoreissu

Viikonloppuna meillä oli vävyehdokas kylässä ja vein nuorenparin kuntosalille lauantaina, jonka vieressä on iso kiva lähiliikunta-alue ja puisto. 2 nuorinta on halunnut sinnen jo koulunloppumisesta asti, koska molemmat kävivät siellä kevätretkellä. Tämä paikka on kyllä ihanteellinen meidänkin retkikohteeksi hoidokkien kanssa ja sopivalla etäisyydellä kun ei olla vielä päästy retkelle surkeiden ja kylmien säiden takia.












Tiistaiksi jouduin ottamaan vapaapäivän. Syynä on meidän 6 vuotias, joka on alkanut saamaan epileptisiä kohtauksia ja niitä sairaalassa nyt sitten tutkitaan tiistaina. Ei tässä nyt enää diagnooseja ja lisäongelmia olisi tarvittu, mutta näillä nyt mennään sitten taas eteenpäin. Ma-ti yönä  lasta pitää valvottaa aamun uni-valvetutkimusta varten jossa täytyisi nukahtaa. Toivottavasti tämä äiti ei nukahda rattiin ajaessaan sairaalaan surkean yön jälkeen. Tyttö saa nukkua vain klo: 23-05 välisenä aikana. Saa nähdä nukahtaako silti. On itseppäistä sorttia ja varmasti ahdistaa ja jännittää koko tilanne.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Mutakakkukeittiö, kierrätystä

Tässäpä tulee käyttötarkoitus meidän maalaamille laudoille. Internetin ihmeellinen maailma antaa ideoitaan... Meidän materiaalit olivat rajalliset eikä tähän nyt ole rahaa syytää, niin otettiin mitä sattuu pihalla ja varastoissa lojumaan. Lisää tulee kun löytyy. Tällä pääsee alkuun. Käskin kuitenkin isäntää kasaamaan aidan jonka eteen saadaan mutakakkukeittiö. Leikkimökkiin kun ei saa viedä hiekkaa sun muuta, niin tässä voi sitä sotkuista puoltaan toteuttaa ihan rauhassa. Vesiämpäri on kuvan vasemmassa nurkassa täynnä vettä ja sitä rataa. (ei muuten ollut pitkään) Eikun mielikuvitus lentämään. Meidän 6v jaksoi vääntää hommia tässä tunnin putkeen. Muut noin 5 minuuttia. Kunnes olivat saaneet vesiämpärin tyhjäksi. =/  Päiväuniaikaan 6v jatkoi kokkauspuuhiaan tässä nurkassa. Aitaan pitää vielä laittaa jotain ja ostaa kirpparilta vanhoja kattiloita ja muoviastioita halvalla tähän hommaan. Ainoa harmitus on, että suunnittelin aidan yltävän maahan asti ja tiheämmäksi, mutta lautoja ei ollutkaan enempää. Jos niitä myöhemmin jostain ilmenee niin täydennetään sitten. Nämäkin laudat on purettu vuosia vuosia sitten remontin aikana talossa olleesta kylmiöstä, jossa toimittivat hyllyjen tukipuiden virkaa. Kierrätystä kierrätystä. Siksi niissä on lovia. Tässä eivät haittaa ollenkaan. Tämän onkin tarkoitus olla kierrätystavaroista kasattu, eikä kaupasta ostamalla ostettu uutta. Maalia löytyi varastosta. Ei ollut ulkokäyttöön varsinaisesti, mutta hällä väliä nyt silläkään tässä kohtaa. Kestää minkä kestää.








Lisäsin myös aiemmin sivupalkkiin uuden linkin kivoille sivuille jotka löysin ja näin ollen....Let the children play!!